Minulla on ollut jonkinasteinen pelkotila Spider and the Fly lerpun hukkumisesta. Ostin sen jo 16.02.2019 eikä se ole vieläkään saapunut. Ja kun tutkin eBayn kautta lähetyksen seurantatietoja, niin siellä ei ollut vielä eilen mitään 22.02.2019 jälkeisiä merkintöjä.
Äsken kuitenkin aktiviteettia näkyi ja viimeisin merkintä on tänään 02.03.2019 klo 11:03. Peli on saapunut Suomeen ja hyvin todennäköisesti kuriiri tuo sen minulle maanantaina. Pelkotilani hälvenivät kertaheitolla ja nyt uskallan jo olla melkein varma siitä, että peli saapuu perille normaalisti joskin viivästyneenä. Hienoa!
Aiemmassa blogissani Painajaiset kävivät toteen kerroin 15.02.2019 pettymyksestäni Manic Minerin keräilyn suhteen. Kävi siis ilmi, että 8-bittisten Manic Minerieni sarja ei olekaan täydellinen. On olemassa harvinainen, Zilog Z80 CPU:hun pohjaava tietokone nimeltä Tatung Einstein ja sille on tehty virallinen Manic Miner julkaisu.
Tatung Einstein on teknisesti erittäin lähellä ensimmäisen MSX-stardardin koneita eikä siinä varsinaisesti olekaan moitteen sijaa. Kone julkaistiin vuonna 1984 ja aikakauteen nähden se oli oikein hyvä laite. Se kuitenkin epäonnistui kaupallisesti, sillä se oli kilpailijoihinsa nähden selvästi kalliimpi. Tästä syystä esimerkiksi Tatungin pelitarjonta on varsin suppeaa ja alkuperäisiä pelejä onkin erittäin vaikea löytää. Tatung on taiwanilainen yritys ja se on perustettu 1918. Tätä kirjoitettaessa firma on edelleen olemassa. Tatung Einstein TC-01 tietokone on kuitenkin suunniteltu ja koottu Englannissa.
Sain vähän aikaa sitten päähäni loistavan idean, että yritän kerätä kaikki 8-bittiset tietokoneet, joille on olemassa virallinen Manic Miner julkaisu. Haluan myös, että koneissa on mukana alkuperäinen laatikko. Siksi ostin eilen eBaystä Tatung Einstein TC-01:n ja odottelen innolla sen saapumista Suomeen.
Ostin myös Introduction-ohjekirjasen ja yhden alkuperäisen pelijulkaisun, jossa on samalla 3 tuuman disketillä pelit Pakman ja Millipede.
Jatkossa aion hankkia joko Dragon 32 tai Dragon 64 koneen boxeineen. Lisäksi hankintalistallani on boxillinen BBC Micro. En kuitenkaan pidä mitään kiirettä noiden ostamisessa.