Kun ihminen alkaa kyseenalaistamaan uskontonsa perusteita ja ottaa ensimmäisiä haparoivia askeliaan kohti vapautta aivo-orjuudesta, hänen lähestymistapansa on yleensä aika nurkkakuntainen. Mitä tarkoitan sillä? Yksinkertaisesti sitä, että jos meillä on jokin uskonto, niin uskontokuntamme perustuu kaikista tyypillisimmin vain siihen mihin maahan olemme sattuneet syntymään.
Esimerkiksi meillä Suomessa on monia uskontoja, mutta todennäköisyyksien perusteella ihmisen uskonto on kristinusko ja sen alalahkojen sisällä meillä suosituin on evankelisluterilainen firma. On toki mahdollista, että joku kuuluu muuhunkin lahkoon kuten helluntailaisuuteen, adventismiin, mormonismiin tai lestaatiolaisuuteen, mutta tarkasteltaesssa uskontojen jakaumaa, niin tilastollisesti katsottuna vuonna 2018 Suomi on edelleen evankelisluterilainen maa - joskin uskonnottomien määrä kasvaa jatkuvasti ja kirkosta erotaan innolla.
Päivän blogini teema on kuitenkin laajempi ja se koskee koko maapalloa eikä vain Suomea. Jos ajatellaan Irakia, niin siellä tyypillisin uskonto on islam. En ole tietoinen siitä mitä islamin alalahkoa siellä kannatetaan eli en tiedä onko enemmistö sunneja vai shiialaisia, enkä tässä yhteydessä olekaan siitä kiinnostunut. Minulle riittää tieto, että siinä maassa islam on se ykkönen uskontojen joukossa. Vastaavasti Intiassa tyypillisintä on jonkinlainen hindulaisuus. Venäjällä taas vallassa on ortodoksinen kirkko kun taas Italiassa hallitsee katolinen kirkko Paaveineen ja kardinaaleineen.
Oleellinen pointti tässä kaikessa on se, että yksilöt on tyypillisesti lapsesta alkaen aivopesty juuri tietyn uskonnon aivo-orjaksi ja uskontokunta riippuu useimmiten puhtaasti maantieteellisestä sijainnista. Poikkeuksia tähän sääntöön muodostavat ainakin esimerkiksi amerikkalaiset uususkonnot kuten Jehovan Todistajuus ja adventismi, joilla ei ole vahvaa maantieteellistä sidonnaisuutta mihinkään tiettyyn lokaatioon. Siispä Jehovan Todistajia on ympäri maailmaa emmekä voi sanoa, että jokin tietty maa olisi heidän ominta aluettaan. Ehkä se silti on suosituinta USA:ssa, en tiedä varmaksi.
Joka tapauksessa kun ihminen yrittää irtautua aivo-orjuudesta, hän pohtii tavallisesti asemaansa hyvin suppeassa kontekstissa. Toisin sanoen, kysymyksenasettelu on sidoksissa hänen omaan uskontoonsa. Irakilainen siis pohtii: "Onkohan sitä Allahia oikeasti olemassa? Onkohan se Koraani ihan totta kuitenkaan?". Lestaatiolainen Pohjois-Suomessa syvällä korpikuusen juurella pohtii kymmenen sisaruksensa keskellä:"Olikohan se Lars-Leevi sittenkään oikeassa? Olemmekohan me todellakin se koko maailman ainoa oikea uskonto kun meitä on näin vähänkin? Kieltääkö se Jeesus minulta meikkaamisen?". Italialainen mietiskelee:"Saako Paavi suoria käskyä Jeesukselta ja välittääkö hän niitä meille? Pitääkö minun tunnustaa syntejäni sunnuntaisin kirkossa saadakseni ne anteeksi? Saanko käyttää ehkäisyä vaikka kirkkoni kieltää sen?". Intiassa joku hindu taas ajattelee:"Onkohan nämä Veda-kirjat totta vaikka ovatkin kaikkein vanhimpia tunnettuja uskonnollisia teoksia? Onkohan se kastijärjestelmä ihan reilu kaikille? Onko tämän maailman köyhät ja kurjat köyhiä ja kurjia siksi, että Karman Laki rankaisee heitä heidän edellisen elämänsä rikkeistään?".
Tällä tavalla aivo-orja pyristelee omaa uskonlahkoaan vastaan ja ajattelee sen kontekstissa. Se on tietysti luonnollinen lähestymistapa, mutta myös samalla hyvin lapsellinen ja naurettavakin. Huomattavasti tieteellisempää ja analyyttisempaa olisi tarkastella asiaa koko maailman perspektiivistä. Se edellyttäisi perehtymistä eri uskontojen oppirakennelmiin ja niiden keskinäistä vertailua. Harva luterilainen kuitenkaan miettii luopuessaan uskosta jumalaan, että olisiko kenties katolinen kirkko parempi vaihtoehto tai jopa islam. Tuossa siis lähdetään liikkeelle siitä oletuksesta, että ollaan synnytty oikeaan uskonlahkoon tai vaihtoehtoisesti kaikki muutkin uskonnot ovat vääriä.
On toki niitäkin, jotka vaihtavat uskontoa, mutta se ei luullakseni ole kovin tyypillistä. Yleisin tapaus on se, että aivo-orjaksi syntynyt pysyy syntymästä kuolemaansa asti oman alkuperäisen uskonlahkonsa hallittavana. Siis Suomessa evankelisluterilaisen firman jäsen tyytyy osaansa, maksaa kirkollisveronsa ja lopulta haudataan kyseisen firman hallinnoimalle hautausmaalle. Aivan vastaavasti Irakissa oleva aivo-orja tavallisesti elää elämänsä siinä islamin alalahkossa mihin onkin sattunut syntymään ja siinä hänen elämänsä sitten olikin.
Tämän päivän blogini aihe tuli mieleeni siitä, että keskustelupalstoilla on uskovaisia, jotka ovat melkein vapautuneita. He ovat jättäneet taakseen ahdasmielisiä, fundamentalistisia uskonlahkoja, joilla on ollut kristillinen perusta. Nämä melkein vapautuneet yksilöt saattavat kuitenkin jäädä roikkumaan Raamatun satuihin joissain määrin eli he eivät kykene tunnustamaan, että faktuaalisesti Raamatusta ei juuri totuuksia löydy. Kun heiltä kysyy, että kun nyt edelleen olet säilyttänyt Raamatulle jonkinlaisen "pyhän" aseman, niin eikö sinun kuuluisi tutkia myös Koraania ja Veda-kirjoja, niin he menevät mykäksi. Eivät he lähde tutkimaan esimerkiksi Veda-kirjoja vaikka heille sanotaan, että ne ovat vanhimpia tunnettuja uskonnollisia kirjallisia teoksia. Eikö niistäkin voisi löytyä viisauksia, jotka jättäisivät jopa Raamatun varjoonsa?
Tällä tavalla sattuma dominoi ihmisten hengellistä elämää vielä pitkään vaikka lahkosta eroaminen olisikin onnistunut. Kristinuskon aivo-orja ei välttämättä koskaan pääse kokonaan eroon Raamatun erityisasemasta hänelle ja vastaavasti islamin aivo-orja saattaa elää koko elämänsä islamin varjossa vaikka olisikin periaatteessa hyvin maallistunut: "Jospa tämä kirja on kuitenkin pikkuisen totta?".
En varsinaisesti tiedä miten tämän asian voisi korjata muuta kuin sinnikkäästi huomauttamalla, että uskontokunta riippuu tyypillisesti siitä mihin maahan on sattunut syntymään ja maan sisällä siitä millaiseen perheeseen on sattunut syntymään. Näin ollen ex-fundamentalistikristityllä ei ole mitään järkevää syytä pitää juuri Raamattua erityisen korkeassa asemassa, sillä hän ei ole tehnyt vertailevaa tutkimusta eri uskontojen välillä. Hän nostaa Raamatun jalustalle vain siksi, että se on se kirja mihin hänet on lapsesta saakka indoktrinoitu.
Hyvin harva muuten tulee ajatelleeksi sitä, että kun otetaan huomioon koko maapallo, niin mikään yksittäinen uskontohan itse asiassa ei ole edes enemmistön edustama! Kristinusko lienee kyllä nyt vuonna 2018 suurin kun vertaillaan eri uskontoja ja oletetaan, että sen kilpailevista lahkoista voidaan koota joku "yksi kristinusko". Kuitenkin kun lasketaan yhteen kaikki muut uskonnot ja uskonnottomat, niin näiden osuus maapallon kokonaisväestöstä onkin suurempi kuin kristinusko! Ei siis voida edes vedota siihen, että suosituin uskontokunta olisi todennäköisesti "oikeassa" kaikkien muiden uskontojen keskellä.
En tiedä oliko tässä mitään järkevää pointtia, mutta tällaista asiaa mietin tänään.