Trollie Wallie on saapunut Suomeen mutta ei ole vielä Hakaniemen postissa

Aiemmassa blogissani Pahoja pelkotiloja ja niistä selviämistä kerroin pelkääväni Trollie Wallie disketin hukkumista postissa. Tänään syötin myyjältä saamani kirjatun lähetyksen seurantakoodin posti.fi www-sivuille ja sain seuraavan tuloksen:

trollie wallie has arrived in finland

Tuntuu siis siltä, että Trollie Wallien matkan pahin osuus on selvitetty. Eniten pelkäsin tietenkin sitä Englannin osuutta, sillä siellä postia liikkuu valtavat määrät. Etenkin Heathrown lentokentän kautta liikkuu mielettömästi lähetyksiä varsinaisten matkustajien lisäksi. Nyt disketti on kuitenkin jo Suomessa, joten seuraavaksi sen pitäisi matkata Hakaniemen postikonttoriin. Toistaiseksi kaikki näyttää sujuvan varsin hyvin.

Tämä Trollie Wallie Commodore 64 disketti on todellakin se ihan viimeinen minulle merkittävä pelijulkaisu, joka vielä puuttuu C64-kokoelmastani. Minulla on jo kaksi eri C-kasettiversiota tästä pelistä, mutta jos vielä superharvinaisen diskettiversionkin saisi onnellisesti perille, niin sitten olisi kakkukahvien aika! Tietenkään en aio kokonaan lopettaa retropelien keräilyä tähän, vaan etsin edelleenkin joitakin harvinaisia julkaisuita, mutta niiden löytyminen tai löytymättä jääminen ei kovin paljon itseäni enää hetkauta. Tein nimittäin aikanaan tietyt Wanted-listat peleistä ja julkaisuista, jotka haluan itselleni ehdottomasti kerätä. Alkaa näyttää vahvasti siltä, että tavoitteeni täyttyisi tällä viikolla mikäli Trollie Wallie disketti löytää tiensä kotiini.

Onhan tässä jo 18 vuotta keräiltykin retropelejä, joten olisi korkea aika saada Wanted-listansa viimeinkin täytettyä!