Aiemmassa blogissani Nyt on aihetta suureen riemuun - Trollie Wallie C64 disketti on viimeinkin ostettu kerroin miten ebaysearch hakuohjelmani oli tuottanut tulosta ja löytänyt viimein eBayn nettihuutokaupasta C64 pelin, jota olin etsinyt yli 10 vuoden ajan. Löytö oli melkein liian uskomatonta ollakseen totta, joten siitä aiheutui myös henkisiä pelkotiloja.
Mieleeni tuli sellainen skenaario, että mitä jos joku toinen keräilijä näki kuinka halvalla pelin sain, ja hän ottaisi yhteyttä myyjään ja tarjoaisi huomattavasti isomman summan hänelle. Silloin myyjälle voisi tulla kiusaus hyväksyä huutokaupan sulkeutumisen jälkeen tullut, sääntöjen kieltämä ulkopuolinen tarjous. Myyjä voisi valehdella minulle, että on postittanut pelin, mutta todellisuudessa olisikin myynyt sen toiselle keräilijälle. Kun peliä ei koskaan saapuisi minulle, saisin kyllä rahani takaisin eBay Money Back Guarantee takuusopimuksen ansiosta, mutta se ei lohduttaisi yhtään, koska peli jäisi saamatta.
Näissä kauheissa ajatuksissa ja spekulaatioissa heräsin perjantaina aamulla klo 6 enkä saanut enää unta sen jälkeen. Muistin, että myyjä oli luvannut laittaa Trollie Wallien kirjattuna lähetyksenä, joten mietin voisinko kysyä häneltä seurantakoodia. Ajattelin, että minulla ei ole muutakaan tapaa selvittää asiaa, joten laitoin hänelle eBayn kautta yksityisviestin, jossa pyysin voisiko hän antaa minulle kirjatun lähetyksen seurantakoodin.
Helpotus oli suuri kun noin klo 9 Suomen aikaa tuo englantilainen myyjä vastasi minulle ja laittoi seurantakoodin. Se siis todistaisi, että myyjä puhui totta ja peli oli postitettu! Vai todistaisiko sittenkään? Ei, sillä myyjän koodi voisi olla keksitty eikä sillä olisi lähetettykään mitään tavaraa. Varmistin siis asian Royal Mailin seurantasivuilta syöttämällä saamani koodin sinne. Toden totta, koodi oli validi ja osoitti, että tavara on Heathrown lentokentällä odottamassa postitusta ulkomaille! Helpotukseni oli siis valtava, mutta edelleen pelkään sitä pientä mahdollisuutta, että lähetys hukkuisi matkalla. Näin ei kyllä ole kertaakaan käynyt Englannista tulleen kirjatun lähetyksen kanssa.
Ainoastaan kerran sattui niin, että tilaamani kitarapedaali (Jen KPS "jotain", en muista enää sen tarkkaa numerokoodia, mutta kyseessä on 1970-luvun pedaali) jäi saapumatta postin virheen takia. Tuolloin lähellä oleva Helsinginkadun katutason R-kioski toimi postin noutopisteenä ja siellä mokailtiin useinkin. Tuossa kävi siten, että paketti oli kyllä saapunut sinne R-kioskille, mutta minulle ei koskaan tullut ilmoitusta saapumisesta! Myyjä oli myös hukannut lähetyskoodin, joten postitusta ei voinut jäljittää. Lopulta paketti palautui myyjälle Englantiin maattuaan kaksi viikoa R-kioskilla - voi vittu! Kauppa meni pieleen, sillä olin jo kuvitellut paketin hukkuneen kokonaan ja ostin saman pedaalin toiselta myyjältä Englannista. Sain kuitenkin rahat takaisin siitä palautuneesta ja myyjäkin sai pedaalinsa takaisin.
Toisessa aiemmassa blogissani Mahdollinen paluu kaivostoiminnan pariin pelottaa ja ahdistaa mainitsin suunnitelmistani palata tosissani Manic Minerin pelaamiseen. Löytämässäni ORIC-versiossa on peräti 32 huonetta, joten tehtävä tuntuu suunnattoman vaikealta. Olen yrittänyt ajatella positiivisesti ja sanoa itselleni: "Yritä edes, sinä pystyt siihen", mutta tuon tolkuttaminen on kohtuullisen turhaa eikä välttämättä auta paljonkaan pelkotilojen hälventämisessä.
Edellisestä urakasta on lähes kahdeksan vuotta aikaa, mutta silloinkin elettiin kevättä. Muistan sen hypomaanisen keskittymisen, innostuneen pöhinän, kahvimäärän tarkan mittaamisen ja Coca-Colan juomisen. Siinä oli kova työ pitää mielessä sekä C16 että C64 versioiden huoneiden rakenne ja suunnitelmani niiden läpipelaamiseksi. On nimittäin selvää, että strategiat pitää olla valmiina mielessä mikäli meinaa hoitaa homman menestyksekkäästi kotiin. Se edellyttää paljon kokeilua, epäonnistumisia, puurtamista ja harjoittelua. Pitää siis ensinnäkin olla heti toimintasuunnitelma kun huoneeseen mennään ja sitten pitää olla täsmällinen ajoitus toteuttaa tuo suunnitelma. Tuo pitää normaalissa Manic Miner pelissä toistaa 20 kertaa, sillä eri huoneita on sen verran. Mutta ORIC:in versiossa tosiaan niitä on 12 enemmän, mikä tekee tehtävästä äärimmäisen haastavan.
Olen tänä iltana ajatellut, että voisin yrittää kohdata pelkojani jotenkin loogisen ja analyyttisen etukäteissuunnitelman avulla. Jospa ensin pelaisin huoneita ikuisilla elämillä niin kauan, että olen niiden avulla onnistunut pelaamaan ne kaikki läpi. Sitten analysoisin mitkä huoneet ovat minulle vaikeimpia ja treenaisin niitä muita enemmän ja yrittäisin saada niihin suoritusvarmuutta. Lopulta, jos kaikki menisi hyvin, voisin joskus yrittää oikeaa kilpapeliä alusta loppuun ilman ikuisia elämiä. Tuolla taktiikallahan onnistuin keväällä 2010, joten miksi muuttaisin toimivaa harjoitusmetodia? En keksi mitään parempaakaan tapaa hoitaa asia. En tiedä, ehkä pitäisi tehdä jotain muistiinpanoja samalla kun pelaa. Joskus esimerkiksi hyppyjen määrä ja tai liikkeelle lähtemisen ajoitus on äärimmäisen tärkeää olla oikein. Voisin laittaa ihan tiedostoon ylös "reseptejä" vaikeiden avainkohtien suorittamisesta. Kilpapeliä varten voisin printata ohjeet paperilapulle muistin tueksi, jotta minun ei tarvitsisi muistaa ihan kaikkia 32:aa huonetta ulkoa.
Kello on nyt klo 23:10 ja eletään lauantaita 24.02.2018. Hain äsken kaupasta juustoraastetta spaghettia varten ja pari pulloa Rodeo Light energiajuomaa. Tiedän, että minun pitäisi pysyä erossa energiajuomista, mutta joskus niihin tulee sorruttua kun tuntuu siltä, että piristystä tarvitaan eikä kahvia viitsisi juoda. Olen nyt juonut puoli pulloa ja ajattelin lopettaa tämän blogin tähän. Sitten käynnistän Oricutron ORIC-emulaattorin ja yritän uudestaan sitä Manic Miner huonetta, jota viimeksi en saanut menemään läpi. Olisiko se ollut kymmenes huone, en enää muista täysin tarkkaan. Se on suunnitelmani. Ei kai tässä muukaan auta kuin yrittää kohdata pelkotilansa ja tehdä parhaansa. Epäonnistuminenkin on realistinen vaihtoehto, sillä voi olla, että hermoni eivät kertakaikkiaan kestä vakavaa kilpapelaamista enää.
LISÄYS YLLÄ OLEVAAN BLOGIKIRJOITUKSEEN 2018-02-24: Kello on nyt 23:50. Taistelin Attack Of The Mutant Telephones huoneen kanssa kymmeniä kertoja ennenkuin onnistuin pelaamaan sen läpi. Siinä on hyvin vaikea ajoittaa toimintaansa tietyissä kohdissa ja jo ensimmäisen esineen kerääminen on erittäin haastava tehtävä. Tämä tuntuu vaikeammalta ORIC-versiossa kuin C16:sta tai C64:ssä. En ole varma, mutta voin muistaa väärinkin. On tämä tietenkin tuttu huone noista eli ihan tyhjästä tässä ei tarvinnut lähteä liikkeelle vaikka vaadittu ajoitus onkin erilainen. En aluksi edes muistanut miten huone kuuluu aloittaa. Tässä kuva huoneesta, josta kaikki esineet on kerätty talteen ja enää pitää mennä EXIT-kohdasta ulos:
Olin tuon jälkeen jo hyvin henkisesti väsynyt ja ajattelin lopettaa treenaamisen siihen. Jokin sai minut kuitenkin vielä jatkamaan vaikka pelkotilat olivat kovia. Ajattelin, että yritän yhden kerran huonetta Return Of The Kong Beast, kuolen ja lopetan tältä illalta siihen. Lähdin siis liikkeelle varsin pessimistisellä "Yritän kerran ja lopetan" -hälläväliäasenteella, mutta yllätykseni olikin suuri kun onnistuin pelaamaan huoneen heti läpi kuolematta kertaakaan. Tässä kuvakaappaus huoneesta, josta on siitäkin kerätty kaikki esineet ja enää pitää pudottautua oikeaan aikaan kuiluun, jonka pohjalla odottaa EXIT-portti ulos:
Sitten olinkin jo hermoraunio nähdessäni huoneen Ore Refinery eli suomeksi Malminjalostamo. Muistin heti, että tämä oli Commodore 64 versiossa äärimmäisen tuskallinen huone, jonka läpipeluu tuntui aina olevan vähän tuuripeliä. Ajoitus pitää siinä olla aivan täydellinen tai se ei mene läpi. Minulla ei ollut tänään energiaa yrittää selvittää mikä olisi oikea ajoitus ORIC-versiossa. Katsoin parhaaksi ottaa kuvakaappauksen pelottavasta huoneesta ja suljin emulaattorin:
Olen kuitenkin kohtuullisen tyytyväinen tämän illan treeniini. Toki siinä meni läpi vain kaksi huonetta ja kumpikin niistä oli Commodoren kasibittisistä versioista tuttuja, mutta ei pidä valittaa. Jauhoin Attack Of The Mutant Telephones huonetta epätoivon vimmalla tosiaan kymmeniä kertoja, mutta en sentään sataa kertaa. Tiedän nyt, että se huone sisältää vaikeita kohtia, mutta myös helppojakin, joten siinä ei tarvitse alusta loppuun asti ajoittaa kaikkea ihan täydellisesti. Alan ehkä pikkuhiljaa saamaan lisää itseluottamusta Manic Miner taitoihini. Sitä minä todellakin tarvitsen. Pitäisi varmaan yrittää suhtautua tähän pelaamiseen siten, että se on hauskanpitoa, mutta tuo mielentila on vaikea tavoittaa kun tähtäimessä siintävät kilpapelit. Samalla koko ajan on mielessä, että jokainen liike, hyppy ja ajoitus pitäisi pystyä painamaan mieleen, jotta ne voisi toistaa virheettömästi kun tulee kilpapelin aika. Tämä kaikki aiheuttaa huokauksia ja jonkin verran ahdistusta. Tiedän, että tämä ei ole tervettä, mutta en tiedä miten muuttaa suhtautumistani.
Uki Maanisen NES Tetris-valmennustehtävissä olen kyllä yrittänyt tolkuttaa hänelle, että vaikka kyseinen projekti onkin merkityksellinen ja tärkeä, se ei silti ole elämässä vakava asia. Tuolla olen koettanut vähentää hänen stressitilojaan, joita pelaaminen Tetriksen SM-karsinnoissa, ja mahdollisesti pääsarjassa, voi henkisesti aiheuttaa. Kykenen siis näkemään, että tuossa ei ole kysymys elämän ja kuoleman kysymyksestä. Jostain syystä en kuitenkaan saa itselleni päälle tiettyä leikkimielistä asennetta Manic Mineria kohtaan, mutta pyrin muuttamaan tuon asian mahdollisimman pian. Minun pitää tiedostaa, että kyseessä on vain peli, jonka pelaamisen pitäisi olla hauskaa. Flashbackit keväältä 2010 silti palaavat mieleen ja tehtävän vaativuus aiheuttaa pelkoa, josta on vaikea päästä eroon.
Toisaalta tunnen uteliaisuutta niitä kahtatoista uutta huonetta kohtaan. Liityin aiemmin tällä viikolla Jet Set Willy & Manic Miner yhteisöön ja sain sitä kautta tietooni tuon ORIC-version Manic Miner pelistä. Siellä näin myös ne kuvakaappaukset uusista huoneista, mutta en enää muista millaisia ne olivat. Pelaan nyt läpi huone kerrallaan ikuisilla elämillä ja odottelen kunnes ensimmäinen vieras huone tulee vastaan. Muistaakseni The Sixteenth Cavern oli ainakin vielä tuttu muista Manic Miner peleistä, mutta seitsemästoista oli jo mahdollisesti uusi ja uniikki ORIC-tietokoneille. En ole täysin varma tästä asiasta enkä jaksa nyt alkaa tarkistamaankaan sitä.
Nyt ollaan jo sunnuntain 25.02.2018 puolella. Tuli äsken juotua litra Rodeo Light energiajuomaa rohkaisuksi Manic Miner treeneihin eli kaksi pulloa meni alas. Ei väsytä juurikaan, mutta en pysty treenaamaan enää tässä sessiossa pätkääkään. Taidan seuraavaksi keittää spaghettia ja syödä siitä aterian.
LISÄYS YLLÄ OLEVAAN BLOGIKIRJOITUKSEEN 2018-02-25: Kello on nyt 02:29. Jauhoin vielä vähän treeniä, mutta en tiedä miten hyödyllistä se oli, sillä esimerkiksi Ore Refinery huoneesta en saanut painettua mieleeni tarkkaa kaavaa läpipeluuseen, vaan kyseessä oli enemmänkin tilanteisiin reagoiminen kokemukseni perusteella kuin suunnitelman toteuttaminen. Huone meni kuitenkin läpi:
Seuraava huone eli Skylab Landing Bay on aivan järkyttävän pelottava ja vaikea. Ehdottomasti yksi kaikkein pahimmista huoneista koko pelissä. Treenasin sitä kymmeniä kertoja ennenkuin sain sen menemään läpi. Tietyn kaavan painoin mieleeni, mutta koska putoavia vihollisia tulee hyvin vaikeasti havaittavissa ylhäältä, on täyttä tuskaa pelata tätä huonetta. Läpi se lopulta meni kovan yrittämisen jälkeen:
The Bank oli vaihteeksi vähän helpompi huone, mutta tämäkin on vaikeampi kuin C16 ja C64 versiot:
The Sixteenth Cavern on erittäin vaikea sekä C16 että C64 versiossa ja niin on tässä ORIC-versiossakin. En jaksanut enää puurtaa, vaan yritin pari-kolme kertaa, mokasin ja jäin jumiin koloon. En jaksanut odottaa AIR-palkin kuluvan loppuun tai resetoida peliä konekielimonitorin kautta, vaan lopetin tältä yöltä tähän paikkaan:
Muistaakseni C16 versiossa jauhoin tätä kuudettatoista huonetta ihan tuskallisen kauan ennenkuin sain sen pelattua läpi. Pahalta se vaikuttaa ORIC:issakin. Ehkäpä sen huomenna pystyisi sinnikkyydellä painamaan läpi kuitenkin jollain konstilla ja pääsisi sitten ihan ORIC:ille omanlaiseensa huoneeseen?