Aloitin alkoholin käytön 13- tai 14-vuotiaana. En enää muista tarkkaa ajankohtaa, mutta elettiin kesälomaa. Olimme kaverini Jannen (nimi muutettu) kanssa ostaneet pullolliset Marlin Helmeilevää Omenaviiniä. Meillä oli pullot piilossa repuissamme kun matkustimme Jannen vanhempien Audi 80:llä heidän perheensä mökille erään etelä-suomalaisen pitkulaisen järven rantaan. Jannen vanhemmilla oli aina tapana nukkua varsinaisen mökkirakennuksen ulkopuolisessa rakennuksessa, joten tiesimme etukäteen, että kun tulee nukkumaanmenon aika, me voimme turvallisesti korkata pullomme ja tutustua alkoholin ihmeelliseen maailmaan.
Kun Jannen vanhemmat olivat siirtyneet yöpuulle ja poistuneet mökistä, me kaivoimme esiin omenaviinipullot ja siirryimme istuskelemaan terassille. Avasimme pullot ja haistoimme juomaa pullonsuusta. Laseja meillä ei ollut. Minusta viini haisi aivan järkyttävältä hiivalitkulta ja itse asiassa inhoan vielä tänäkin päivänä kaikkia tuollaisia hiivalitkuja. Voin sanoa, että esimerkiksi maitokaupoissa myytävät, käymisteitse tehdyt "valelonkerot" ovat niin hirveää paskaa, että niitä en joisi vaikka maksettaisiin. Mutta ei siitä sen enempää, palataan nyt tuohon kesään ja mökkeilyymme.
En muista sitäkään kumpi sen ekan ryypyn uskalsi ottaa, mutta luulen, että se oli Janne. Minua taisi jännittää liikaa ja haju oli niin vastenmielinen, että katsoin parhaaksi odotella. Nyt muistini alkaakin kirkastua. Niin se oli, että taktisesti annoin Jannen juoda omenaviiniään huomattavasti nopeampaan tahtiin kun minä tarkkailin miten alkoholi vaikuttaisi. Enhän koskaan ollut juonut viinaa eikä ollut Jannekaan, joten minulla ei ollut omakohtaista tietoa siitä miten tulisi käymään.
Kun Jannen juominen edistyi, otin minäkin vähän arasti huikkaa. Jouduin pitelemään nenästäni kiinni kumotessani sitä kamalanmakuista omenaviiniä vähän kerrallaan kurkusta alas. Kyselin jatkuvasti Jannelta helppoja matemaattisia tehtäviä tyyliin "Kerro paljonko on 16 + 9?" ja seurasin menettääkö hän känniin tultuaan kykynsä ajatella. Hän vastaili pitkään oikeita vastauksia, joten päättelin hänen järkensä toimivan suhteellisen normaalisti. Jossain vaiheessa hän ei kuitenkaan kyennyt enää antamaan mitään vastauksia, vaan puhe muuttui sammaltavaksi ja lopulta hän vain nauraa hohotteli kuin seonnut. Ei ollut enää epäilystäkään: Janne oli tullut känniin!
Kiihdytin omaa juomatahtiani ja yksinkertaisesti pakotin itseni juomaan järkyttävän pahalta maistuvaa omenaviiniä. Ajattelin, että minunkin on ehdottomasti päästävä pian känniin jos se kerran on niin hauskaa. Pian olin itsekin kännissä ja molempia nauratti niin helvetisti. Juttelimme jotain ja naureskelimme typerille asioille. Lopulta saimme päähämme, että pelkkä terassilla istuminen on tylsää. Kaipasimme jotain toimintaa. Jompikumpi sai idean, että lähdetään metsän läpi kävelylle läheiselle soratielle. Tuumasta toimeen ja liikkeelle lähdettiin. Yritimme olla hiljaa, mutta luultavasti pidimme meteliä. Jannen vanhemmat kuitenkin ilmeisesti nukkuivat sen verran sikeästi, että he eivät heränneet nauruumme ja mekastukseemme. Minä muistan sanoneeni:"Ne varmaan nussii siellä!", johon Janne vastasi nauraen:"Joo, se on ihan normaalia!".
Soratielle oli lyhyt matka. Tepastelimme siellä aikamme ja palasimme mökille. Kumpikin oli nopean juomisen ja kevyen ruumiinrakenteen takia kovassa kännissä. Mitään toleranssiakaan meillä ei tietenkään ollut, se on itsestäänselvää kun alkoholi ei ollut meille aiemmin tuttu aine. Mökillä me asetuimme nukkumaan kerrossänkyyn. Muistikuvia ei juuri ole, mutta minä nukuin yläpedillä ja Janne alhaalla. En tiedä kauanko kerkisimme nukkua kun toinen meistä alkoi oksentaa lattialle sängyssä maatessaan. Sitä en pysty muistamaan kumpi oksensi ensin, mutta oksentaminen laukaisi toisessakin oksennusreaktion ja kummankin oksennusta oli kohta lattialla iso lammikko. Kaiken kukkuraksi minä vielä putosin yläsängyltä suoraan tuohon kasaan oksennusta, mutta en onneksi satuttanut itseäni mitenkään. Se oli sitä kännisen tuuria varmastikin!
Janne oli enemmän sekaisin kuin minä eikä kyennyt järkevään ajatteluun. Minulla leikkasi nuppi sen verran, että tajusin tilanteen olevan huono. Oksennus lattialta pitäisi siivota pois tai aamulla Jannen vanhemmat tajuaisivat meidän ryypänneen. Otin saunapyyhkeen, luuttusin sillä oksennuksia pois lattialta, ravasin paniikissa järven rantaan laiturille huuhtomaan pyyhettä, ja toistin tätä arviolta neljä tai viisi kertaa kunnes olin mielestäni saanut lattian puhdistettua. Pieni ihme oli, että olin pysynyt laiturilla enkä ollut pudonnut veteen. Suihkutin vielä lopuksi lattiaan deodoranttia, jotta oksennuksen lemu peittyisi.
Kun aamu koitti, meillä oli vielä varalla selitys: Jos vanhemmat kysyisivät mikä huoneessa haisee, sanoisimme, että Jannelle tuli huono olo venäläisistä karkeista ja hän oksensi hiukan. Ja niinhän siinä kävi, että kun Jannen äiti aamulla kömpi ulkorakennuksesta mökkiin, hän ihmetteli deodorantin ja oksennuksen hajua. Kerroin pokerinaamalla tarinamme ja syytin Jannen syömiä venäläisiä karkkeja. Minä olin edellisenä iltana kieltäytynyt syömästä niitä venäläisiä karkkeja, mutta Janne oli oikeasti popsinut muutaman vanhempiensa nähden. Tarinamme meni kirkkaasti läpi eikä kukaan saanut tietää, että olimme aloittaneet alkoholinkäytön. Kavereille tietenkin kerroimme myöhemmin asiasta, mutta vanhemmillamme ei ollut aavistustakaan ryyppäyksestämme.
Suurinpiirtein tuollainen oli siis ensimmäinen ryyppykertani. Sen jälkeen joimme teini-iässä melko runsaastikin alkoholia. Voidaan sanoa, että melkein joka viikonloppu oltiin kännissä. Itse olen aina inhonnut kaljaa, mutta miedoista juomista löysin suosikkini alkuperäisestä Alkon Gin Long Drinkistä eli tuttavallisemmin lonkerosta. Makuna oli siis se perinteinen greippi.
Väkevistä juomista kului ylivoimaisesti eniten tavallista Koskenkorvaa. En tiennyt yhtään mitään drinkkien sekoitussuhteista, joten usein tehtiin niin, että ostimme Jannen kanssa puoliksi puolen litran pullon Koskenkorvaa. Lantrinkina käytettiin tavallista sokerillista Coca-Colaa ja sekoitussuhde oli karmaiseva 1:1 eli puolet viinaa ja puolet colaa. Ei mikään ihanteellinen sekoitussuhde, mutta kyllä se alas meni ja känni hyökkäsi päälle nopeammin ja aggressiivisemmin kuin lonkeroa juomalla. Olin tuolloin kevytrakenteinen poika, joten puolikas Koskenkorva tai kuusi lonkeroa riittivät kunnon humalaan pääsemiseksi.
Minulla olisi monta hauskaa ryyppytarinaa kerrottavana teinivuosiltani, mutta säästän teidät niiltä ja siirryn suoraan kuvailemaan mitä juomia olen aikuisiässä juonut. Miedot juomat eivät ole aikuisena kuuluneet valikoimaani lukuunottamatta muutamia virkistystarkoituksessa otettuja Bacardi Breezer limuviinoja. Olen juonut joskus jonkin verran laadukkaita single malt skottiviskejä, mutta en mitenkään valtavasti enkä ole koskaan pitänyt itseäni viskiasiantuntijana tai edes viskiharrastajana. Mutta olen ollut sen verran utelias, että olen jokusen kerran laittanut reilut sata euroa pulloon hyvää skottiviskiä ja kokeillut miltä se maistuu. Mielestäni savuiset maut ovat ihan mukavia, mutta eivät korkean hintansa arvoisia.
Jaloviinaa on tullut juotua paljon etenkin niinä aikoina kun tutustuin elokuvien, musiikin ja kirjojen kautta suomalaiseen rillumarei-kulttuuriin ja tukkijätkien elämään. Yhden tähden jaloviina on edullinen, mutta hyvä viina ja känni on taatusti kova kun sitä puolen litran pullon heittää huiviinsa. Se on tullut koettua useita kertoja kuunnellessa esimerkiksi Repe Helismaan, Justeerin ja Tapio Rautavaaran lauluja. Toki olen juonut myös jonkin verran ryssäläistä vodkaa. Se on yksi niistä harvoista asioista, joka Venäjällä on kunnossa, siis vodkan tuotanto. Stolichnaya on mielestäni parempaa kuin Koskenkorva, mutta mitään vodkaa en pysty selvin päin raakana juomaan, vaan se on lantrattava vaikkapa appelsiinitäysmehuun. Jaloviinaa sen sijaan en ole koskaan lantrannut mitenkään.
Rommiakin on tullut elämäni varrella melko tavalla litkittyä. Stroh-rommia olen kantanut aikanaan Virosta 80% vahvuudessa. Niin väkevää juomaa en ole uskaltanut raakana edes yrittää juoda, mutta 60% Strohia sen sijaan olen. Se onkin väkevin viina, jota olen kyennyt juomaan raakana. Olen myös juonut monesti tummaa Captain Morgan rommia, mutta lopetin sen juomisen, sillä se jostain syystä sai nenäni tuntumaan tukkoiselta. Tuossa rommissa on valtava määrä erilaisia makuainesosia joukossa, joten jokin niistä varmasti aiheutti tietynlaisen allergisen reaktion.
Kuitenkin ylivoimaisesti paras rommi ja myös eräs parhaista juomistani viinoista on ollut Zacapa. Se maksoi aikanaan noin 50€ per pullo eli ei ollut ihan hirveän hintaista, mutta maultaan se on aivan erinomaista. Ainoa oikea tapa on nauttia se täysin raakana. Colaan sekoittaminen olisi suorastaan häpäisyä.
Olen viinan suhteen ollut aina erittäin merkkiuskollinen ja suorastaan yksipuolinen. Esimerkiksi jaloviinaa saatoin juoda joka viikonloppu vuodenkin ajan ilman, että tunsin kyllästymistä tai tarvetta maun vaihteluun. Siispä ne juomat mitä olen tässä tähän mennessä maininnut, ovatkin käytännössä kaikki ne, joita olen merkittävässä määrin ryypännyt.
Viina ei ole koskaan ollut minulle ongelma enkä ole ollut alkoholisti, vaikka olenkin aina juodessani juonut tullakseni humalaan. Toisin kuin kauhupropaganda väittää, aikainen viinanjuonnin aloittaminen teini-iässä ei ole syössyt myöskään tuon ajan ystäväpiiriäni alkoholismiin. Kaikki koulukaverini, joiden seurassa join lonkeroa ja kossua, ovat kasvaneet kunnon ihmisiksi eikä heillä ole ongelmia viinan suhteen. Siksi olenkin sitä mieltä, että vaikka kannabis ei sovikaan nuorille, niin alkoholia he voivat kohtuuden rajoissa nauttia kunhan oppivat tuntemaan rajansa eivätkä örvellä liikaa. Ja miten he sen oppisivatkaan elleivät kokeilemalla ja juomalla?
Nykyään olen viinan suhteen melkein kokonaan absolutisti. En tietenkään minkään uskonnollisen vakaumuksen vuoksi, vaan siksi, että viina ei yksinkertaisesti enää vain maistu eikä humalatila tunnu niin houkuttavalta kuin aiemmin elämässäni. En ole koskaan kärsinyt juurikaan krapuloista, joten siinäkään ei ole syy viinankäytön radikaalille vähennykselleni. En myöskään ole mitenkään tietoisesti lopetellut ryyppäämistä, vaan asiat ovat ikäänkuin itsekseen loksahtaneet paikoilleen. Toki saatan joskus ottaa kännit, mutta useimmiten en. Voin myös joskus juoda maun vuoksi jonkun hyvän drinkin ravintolassa, mutta sekin on enemmän poikkeus kuin sääntö. Ja tässä puhun nimenomaan ruokaravintoloista, sillä baareista tai ryyppyravintoloista en välitä ollenkaan.
Mutta olenko minä siis nykyään aivan päihteetön kun viina ei enää maistu entiseen malliin? En varmasti ole. En aio tarkemmin tässä selittää missä ja milloin tutustuin kannabikseen, mutta varhaisimmissa blogeissani olen maininnut kuinka tapasin Peter af Höllenströmin 1970-luvulla. Sinne asti täytyy mennä jos halutaan tarkastella milloin pilvi on minulla astunut mukaan kuvioihin. Sen voin sanoa, että vaikka on ollut pitkä päällekkäinen kausi jolloin olen käyttänyt sekä kannabista että viinaa, niin en ole milloinkaan käyttänyt niitä sekaisin. Uskon vakaasti, että näiden kahden huumeen, kannabiksen ja viinan, käyttötarkoitukset ovat perin erilaisia ja muutenkin olen vakuuttunut siitä, että niiden sekakäyttö on idioottimaista hommaa: Kun ollaan kännissä, ollaan kännissä ja kun ollaan pilvessä, ollaan pilvessä!
Kannabiksen käytöllä on paljon positiivisia vaikutuksia kuten olen kertonut aiemmassa blogissani. Ja vaikka krapulat eivät ole minua viina-aikoinakaan pahemmin riivanneet, niin kannabiksen käyttöhän on siitä miellyttävää, että minkäänlaista krapulaa ei koskaan tule vaivoiksi vaikka olisi polttanut miten paljon kukkaa. En kuitenkaan halua tuomita niitä, jotka haluavat edelleen käyttää alkoholia. Kuten äitini aikoinaan viisaasti sanoi: "Viina on hyvä seurustelujuoma". Kannabishan usein tekee meistä pilvessä introverttejä itsensätutkiskelijoita (ei kuitenkaan kaikkien kohdalla, jotkut se tekee sosiaalisiksi), mutta alkoholi usein lisää sosiaalisuutta ja puheliaisuutta. Tämän vuoksi alkoholi sopii hyvin baareihin, joissa ihmiset tapaavat toisiaan ja kenties muodostavat parisuhteita. Tietenkin kannabiksenkin vaikutuksen alaisena voi olla sosiaalinen ja keskusteleva, se on selvää, mutta tyypillisempää toimintaa pilvessä on uppoutuminen vaikkapa musiikin kuunteluun, kitaransoittoon tai omien ajatusten tutkiskeluun.
Tässä elämänvaiheessa koen, että se mitä viinalla on minulle tarjottavanaan, on jo nähty moneen kertaan. Tottakai voin yhä edelleen juoda kännit juhannuksena saunomisen ja uimisen merkeissä, mutta juomiseni jää nykyään pariin-kolmeen kertaan vuodessa. Kannabista sen sijaan tykkään poltella säännöllisesti vesipiipustani. Myönnän asian aivan suoraan enkä häpeä kannabista ollenkaan.
On täysin törkeää, että kannabiksen kotikasvatus ja kannabiksen käyttö on tällä hetkellä laitonta niin monessa paikassa. Pilvi on hyvä ja terveellinen vaihtoehto alkoholille. Alkoholi on tappava huume, joka aiheuttaa liikaa käytettynä erittäin paljon terveysongelmia, sosiaalisia ongelmia, syrjäytymistä, työkyvyttömyyttä ja jopa vakavaa riippuvuutta - alkoholismia. Kuinka moni oikeasti ymmärtää, että kannabis onkin viinaan verrattuna moninverroin turvallisempi aine? Kansalle on valehdeltu niin pitkään ja räikeästi. Jotta totuus viimein pääsisi ilmoille on ensiarvoisen tärkeää, että mahdollisimman moni tavallinen ihminen tunnustaa rehellisesti käyttävänsä pilveä. Moni aktivisti onneksi tekee mahdollisuuksiensa mukaan arvokasta työtä maailmanlaajuisten lakimuutosten eteen. Minä tahdon olla yksi heistä. Kannabis on meille tajunnanlaajentajille tärkeä voimavara ja se on jokaisen aikuisen ihmisen kansalaisoikeus.