En löytänyt tätä Bertrand Russellin klassista Why I Am Not A Christian -luentoa mistään käännettynä suomeksi. On mahdollista, että se onkin käännetty jo, mutta netin hakukoneet eivät löytäneet käännöstä. Joka tapauksessa teoksen tekijänoikeudet ovat rauenneet ja teksti on täysin vapaasti julkaistavissa. Niinpä käännöskin oli mahdollista tehdä törmäämättä ongelmiin.
Olen sitä paitsi täysin varma siitä, että Bertrand Russell rakastaisi sitä, että tämä luento käännetään mahdollisimman monelle kielelle. Hänhän totesi aikoinaan suoraselkäisesti: "Olen jokaisen tunnetun uskonnon vastustaja".
Ryhdyin tähän käännökseen mm. seuraavista syistä:
Kohtasin käännöksessä lukuisia ongelmia. Ensimmäinen ja pahin ongelma oli tietenkin se, että en ole ammatiltani kääntäjä. Minulla on toki keskimääräistä sukankuluttajaa paremmat englannin taidot. Ymmärrän yleensä kaiken lukemani ja kykenen myös tuottamaan tekstiä englanniksi ilman isompia virheitä tai hankaluuksia. Tekstin kääntäminen on kuitenkin taito sinänsä ja jopa ne ammattilaisetkin opiskelevat sitä vuosia yliopistossa, vaikka jo heidän lähtötasonsa kielten suhteen on hyvin korkea. Siksi pyydänkin lukijalta ymmärrystä käännösvirheiden ja mahdollisesti kömpelöiden ratkaisujen suhteen. Sen verran olen kääntämisestä ymmärtänyt, että en ole pyrkinyt kääntämään mitään sanasta sanaan -periaatteella, vaan olen yrittänyt käyttää suomea niin luonnollisesti kuin olen osannut.
Ongelmia tuotti myös se, että tässä alkuperäistekstissä on kyseessä suullinen luento ja siinä on hyvin pitkiä virkkeitä, jotka ovat esitystilanteessa toimineet paremmin kuin kirjallisena tekstinä. Olen joutunut selväjärkisyyden ja luettavuuden säilyttämiseksi katkomaan virkkeitä pienempiin osiin.
Käännökseni perustuu netistä vapaasti saataviin HTML-muotoiltuihin versioihin. Näiden lähdetekstien ongelma on se, että niissä ei ole kunnollista kappalejakoa. Tekstiä on yhdessä putkessa suunnaton määrä. Helpottaakseni lukemista olen ottanut vapauden lisätä jonkinlaisen kappalejaon käännökseeni. Jos olisin jättänyt tekstin sen alkuperäiseen ulkoasuun, lukeminen olisi todella raskasta. Puolustan siis päätöstäni luettavuuden parantamisella.
Olen myös jossain määrin modernisoinut käytettyä kieltä. Alkuperäisteksti on 90 vuotta vanha ja puhuu esimerkiksi muhamettilaisista, mutta olen korvannut sen modernimmalla ilmaisulla "muslimit". En ole varma tarvitsisiko näitä muutoksia ja konventioita selittää tällä tarkkuudella tässä kääntäjän esipuheessa, mutta parempi ehkä varmuuden vuoksi tehdä asiat mahdollisimman selväksi.
Muutaman termin olen muuttanut HTML-kielen hyperlinkeiksi, jotta tekstiä klikkaamalla voi halutessaan avata muun sivun, joka liittyy kyseiseen termiin. Olen linkittänyt pääasiassa englanninkielisiin sivuihin, sillä niissä on yleensä laajemmin tietoa kuin suomalaisissa.
Toisin kuin varmaan ammattimaiseen käännökseen yleensä kuuluu, olen joissakin kohdissa lisännyt tekstin sekaan omaa kommentääriä vaikka kyse onkin Bertrand Russellin tekstistä. Katson tämän oikeudekseni, sillä olen erottanut omat kommenttini selkeästi Russellin tekstistä. Lisäksi julkaisen tämän käännökseni ensimmäiseksi omilla aktivistisivuillani, joten minun on luontevaa kommentoida tekstiäni myös lukijan filosofisesta näkökulmasta eikä operoida pelkästään objektiivisuuteen pyrkivän kääntäjän roolissa.
Minulla oli myös vaikeuksia löytää vastineet joillekin Englannin kulttuuriin kuuluville termeille. Lainausten etsiminen Raamatusta oli myös työlästä, vaikka käytinkin apuna nettiä. En ole varma ovatko kaikki suomennetut lainaukset Raamatusta samasta versiosta, mutta ne on kaikki kopioitu sanasta sanaan virallisista lähteistä.
Käännös on vaatinut minulta työtä ja puurtamista, mutta en ole ottanut elämäntehtäväkseni puunata joka yksityiskohtaa virheettömäksi. Olen kuitenkin pyrkinyt ankarasti siihen, että alkuperäisen tekstin sisällön merkitys ei ole käännöksessä muuttunut. Se lienee yksi oleellisimmista seikoista kun käännetään asiatekstiä.
Olen tehnyt parhaani ja pyrkinyt olemaan tarkka, mutta koska en ole ammattikääntäjä eikä minulla ole paljon aikaa hioa tekstiä, joukossa on todennäköisesti virheitä. Jos löydät niitä, niin ole ystävällinen ja raportoi asiasta minulle sähköpostitse.
Tätä käännöstä saa vapaasti kopioida ja levittää kunhan kääntäjän nimi pysyy mukana. Kääntäjän kommenttiosuudet saa pitää mukana tai ne saa poistaa.
Kalevi Kolttonen kalevi@kolttonen.fi
Helsingissä, marraskuussa 2017
Bertrand Russellin luento vuodelta 1927
Kuten puheenjohtajanne on kertonut teille, aihe, josta aion tänään puhua on Miksi en ole kristitty. Ehkä olisi ihan aluksi hyvä yrittää selittää mitä tarkoitetaan sanalla kristitty. Nykypäivänä monet käyttävät sitä sanaa hyvin väljässä merkityksessä. Jotkut eivät tarkoita sillä enempää kuin henkilöä, joka yrittää elää hyvän elämän. Siinä merkityksessä olettaisin, että kristittyjä olisi kaikissa lahkoissa ja uskonnoissa, mutta en ajattele, että se olisi sanan oikea merkitys, ihan vain sen takia, että se tarkoittaisi, että kaikki ei-kristityt ‑ kaikki buddhalaiset, konfutselaiset, muslimit ja niin edelleen ‑ eivät yrittäisi elää hyvää elämää. En tarkoita kristityllä henkilöä, joka yrittää elää elämäänsä kunniallisesti omantuntonsa mukaan. Olen sitä mieltä, että henkilöllä täytyy olla tietty määrä ehdotonta uskoa ennenkuin hänellä on oikeus kutsua itseään kristityksi. Sanalla ei ole aivan niin täysiveristä merkitystä nyt kuin sillä oli Pyhän Augustinuksen ja Tuomas Akvinolaisen aikoihin. Noina aikoina, jos joku sanoi olevansa kristitty, niin tiedettiin mitä hän tarkoitti. Oli hyväksyttävä koko joukko oppeja, jotka oli määritelty suurella tarkkuudella ja jokaiseen noista opeista uskottiin täysillä ja pilkulleen.
Nykyään tilanne ei ole aivan niin. Meidän tulee olla hieman epämääräisempiä kristityn merkityksen suhteen. Olen kuitenkin sitä mieltä, että on kaksi eri asiaa, jotka ovat aivan oleellisia, jos joku haluaa kutsua itseään kristityksi. Ensimmäinen on luonteeltaan dogmaattinen ‑ nimittäin se, että tulee uskoa Jumalaan ja kuolemattomuuteen. Jos ei usko noihin kahteen asiaan, en ole sitä mieltä, että voi aidosti kutsua itseään kristityksi. Sitten vielä lisäksi, kuten nimikin viittaa, täytyy olla jotain uskomuksia Kristuksesta. Muslimit esimerkiksi myös uskovat Jumalaan ja kuolemattomuuteen eivätkä silti kutsuisi itseään kristityiksi. Mielestäni pitää vähintäänkin uskoa, että ellei Kristus ollut jumala, niin ainakin hän oli ihmisistä paras ja viisain. Jos ei usko senkään vertaa Kristukseen, niin minusta ei ole mitään oikeutta kutsua itseään kristityksikään.
Suomentajan huomio: Russell vaatii uskoa kuolemattomuuteen, jotta uskovainen olisi kristitty. On kuitenkin olemassa kristillisiä uskonlahkoja, jotka eivät usko sielun kuolemattomuuteen. Eräs näistä on Seitsemännen Päivän Adventistit. Heidän uskonsa mukaan Jumala piinaa ihmisiä näiden syntien mukaan helvetissä, mutta piina ei ole ikuista, vaan rangaistuksen loputtua ihminen vain lakkaa olemasta.
Myöskään Jehovan Todistajat eivät usko ikuiseen piinaan, vaan ihmisen tuhoutumiseen lopullisessa rangaistuksessa. Monet kilpailevat kristilliset lahkot eivät kuitenkaan pidä Jehovan Todistajia kristittyinä. Tämä johtuu siitä, että Jehovan Todistajat ovat poistaneet Kolminaisuusopin ja näin tehneet omasta lahkostaan astetta loogisemman. Toisin sanoen, heidän oppinsa mukaan Isä on Jehova/Jahve ja Jeesus oli hänen Poikansa, mutta Jeesus ei ollut Jumala. Henkilökohtaisesti pidän Jehovan Todistajia sisäisesti loogisimpana kristillisenä lahkona, mutta en tahdo tällä sanoa, että millään muotoa kannattaisin sitä. Päinvastoin minä pidän sitä erittäin sairaana uskonlahkona.
Tietysti on olemassa toinenkin merkitys, joka löytyy Whitakerin Almanack -kirjasta ja maantiedon kirjoista, joissa maapallon väestön sanotaan jakautuneen kristittyihin, muslimeihin, buddhalaisiin, esineiden palvojiin ja niin edelleen. Siinä mielessä olemme kaikki kristittyjä. Maantiedon kirjat laskevat meidät kaikki mukaan, mutta se on puhtaasti maantieteellisessä mielessä ja otaksun, että sen voimme jättää huomiotta. Siispä kertoessani teille miksi en ole kristitty minun täytyy kertoa kaksi eri asiaa: ensinnäkin, miksi en usko Jumalaan ja kuolemattomuuteen, ja toiseksi miksi en usko, että Kristus oli paras ja viisain ihminen, vaikkakin annan hänelle hyvin korkean moraalisen arvostuksen.
Tullakseni kysymykseen Jumalan olemassaolosta: se on laaja ja vakava kysymys, ja jos käsittelisin sitä vaaditulla tavalla, minun täytyisi pitää teidät täällä maailmanloppuun saakka, joten teidän täytyy antaa minulle anteeksi jos käsittelen kysymystä jossain määrin yhteenvedonomaisesti. Tiedätte tietysti, että eräs katolisen kirkon dogmi on, että Jumalan olemassaolo voidaan todistaa avustamattomalla järjellä. Se on jossain määrin omituinen dogmi, mutta se on yksi heidän dogmeistaan. Heidän täytyi keksiä se, koska yhteen aikaan vapaa-ajattelijoilla oli tapana sanoa, että oli olemassa sellaisia ja sellaisia argumentteja, jotka pelkkä järki asettaisi Jumalan olemassaoloa vastaan, mutta tietenkin he tiesivät uskonasiana, että Jumala olikin olemassa. Argumentteja ja syitä pyöriteltiin paljon, ja katolinen kirkko tunsi, että heidän pitää lopettaa sellainen toiminta. Siksi he kehittelivät ajatuksen, että Jumalan olemassaolon pystyi todistamaan avustamattomalla järjellä ja he keksivät myös argumentteja, jotka heidän mielestään todistivat asian. Niitä on tietysti paljon, mutta käsittelen vain muutaman.
Ehkä yksinkertaisin ja helpoiten ymmärrettävä on Ensimmäinen aiheuttaja -argumentti. Siinä ollaan sitä mieltä, että kaikelle tässä maailmassa näkemällemme on jokin aiheuttaja, ja kun aiheuttajien ketjussa palataan taaemmas ja taaemmas, tullaan Ensimmäiseen aiheuttajaan, ja tuota Ensimmäistä aiheuttajaa kutsutaan Jumalaksi. Tuo argumentti ei luullakseni ole kovinkaan painava nykyään, sillä ensinnäkin aiheuttaja ei ole ihan sitä mitä ennen ajateltiin. Filosofit ja tieteentekijät ovat pohtineet aiheuttamista eikä käsitteellä ole ollenkaan sellaista elinvoimaa kuin aiemmin. Mutta riippumatta siitä, voidaan nähdä, että Ensimmäinen aiheuttaja -argumentti ei voi olla ollenkaan pätevä.
Voin sanoa, että kun olin nuori mies ja kävin näistä kysymyksistä vakavaa pohdintaa pääni sisällä, hyväksyin pitkän aikaa Ensimmäisen aiheuttajan argumentin, kunnes eräänä päivänä 18-vuotiaana luin John Stuart Millin omaelämäkerran ja löysin sieltä seuraavan lauseen: "Isäni opetti minulle, että kysymykseen 'Kuka loi minut?' ei ole vastausta, sillä se välittömästi johtaa jatkokysymykseen 'Kuka loi jumalan?'. Tuo hyvin yksinkertainen lause osoitti minulle sen mitä yhä nytkin ajattelen eli että Ensimmäisen aiheuttajan argumentti on virheellinen. Kyseessä on täsmälleen samanlainen tapaus kuin hindujen näkemys että maailma lojui elefantin päällä ja elefantti lojui kilpikonnan päällä, ja kun sanottiin: "Entäs se kilpikonna?", intialainen vastasi: "Vaihdetaanpa puheenaihetta".
Argumentti ei tosiaan ole sen parempi. Ei ole syytä miksei maailma voisi syntyä ilman aiheuttajaa eikä toisaalta ole syytä miksei se olisi voinut olla aina olemassa. Ei ole mitään syytä olettaa, että maailmalla olisi mitään alkua. Ajatus siitä, että kaikella pitää olla alkuhetkensä on todellakin vain mielikuvituksen köyhyyttä. Siksi minun ei ehkäpä tarvitse tuhlata enempää aikaa Ensimmäisen aiheuttajan argumenttiin.
On myös olemassa hyvin tavallinen Luonnonlaki-argumentti. Se oli suosikki koko 1700-luvun ajan, erityisesti Sir Isaac Newtonin ja hänen kosmogoniansa vaikutuksesta. Havainnoitiin, että planeetat kiersivät aurinkoa painovoimalain mukaisesti ja uskottiin, että Jumala oli antanut käskyn näille planeetoille liikkua juuri tuolla tapaa ja siksi niin tapahtui. Se oli tietysti kätevä ja yksinkertainen selitys, joka säästi havainnoijillta sen vaivan, että he olisivat etsineet mitään muita selityksiä painovoimalaille.
Nykyään selitämme painovoimalain jossain määrin monimutkaisesti tavalla, jonka Einstein on keksinyt. En ehdota, että luennoisin Einsteinin painovoimalaista, koska siinä menisi taas jonkin verran aikaa. Joka tapauksessa ei ole enää olemassa sellaista luonnonlakia, joka Newtonin järjestelmässä oli, jossa jostain kenenkään tietämästä syystä luonto käyttäytyi yhdenmukaisesti. Olemme nyt huomanneet, että suuri osa oletetuista luonnonlaeista ovatkin ihmisten konventioita. Tiedätte, että jopa avaruuden kaukaisimmissa kolkissa jaardi on yhä kolme jalkaa pitkä. Se on epäilemättä hyvin huomattava tosiasia, mutta tuskinpa sitä voi kutsua luonnonlaiksi. Ja suuri osa luonnonlakeina pidetyistä asioista ovat tuota tyyppiä. Toisaalta jos perehdyt siihen mitä atomit todella tekevät, huomaat, että ne ovat paljon vähemmän lakien vaikutuksen alaisia kuin ollaan luultu, ja että lait, johon päädytään, ovatkin tilastollisia keskiarvoja ja ne ovat juuri sen tyyppisiä, jotka pohjautuvat sattumaan.
Kuten kaikki tiedämme, on olemassa laki, jonka mukaan jos heität noppia, niin kaksi kuutosta tulee vain noin kerran kolmestakymmenestäkuudesta heitosta, emmekä pidä tätä todisteena siitä, että noppien putoaminen on suunnittelun säätämää. Päinvastoin, jos kaksi kuutosta tulisi joka heitolla, uskoisimme, että kyse on suunnittelusta. Erittäin useat luonnonlait ovat tällaista laatua. Ne ovat tilastollisia keskiarvoja, joita syntyisi sattuman lakien perusteella ja se tekee koko luonnonlakien asian paljon vähemmän vakuuttavaksi kuin mitä se aiemmin oli. Täysin riippumatta siitä, että tämä edustaa tieteen tämän hetkistä tilaa, joka voi vaihtua huomenna, koko ajatus siitä, että luonnonlait vaativat lainsäätäjän, johtuu luonnonlakien ja juridisten lakien sekaannuksesta. Juridiset lait ovat käskyjä, jotka komentavat käyttäytymään tietyllä tavalla, mutta luonnonlait ovat kuvauksia siitä miten asiat itse asiassa toimivat, ja koska ne ovat pelkkä toiminnan kuvaus, ei voida väittää, että täytyy olle joku, joka käski asioiden mennä tietyllä tavalla. Vaikka oletettaisiin, että taustalla olisi joku, edessämme on seuraavaksi kysymys: "Miksi Jumala teki juuri nuo luonnonlait eikä muita?".
Jos sanotaan, että Jumala teki näin yksinkertaisesti omaksi huvikseen ja ilman mitään perustetta, sitten huomataankin, että on olemassa jotain sellaista, joka ei perustu lakiin. Joten luonnonlakien ketju keskeytyy. Jos sanotaan kuten perinteisemmät teologit tekevät, että Jumalalla oli syy kaikkiin näihin lakeihin eikä muihin ‑ ja syy tietenkin on luoda paras mahdollinen maailmankaikkeus vaikka sitä katsomalla ei niin ikinä uskoisikaan ‑ jos oli olemassa syy Jumalan antamiin lakeihin, niin silloin Jumala itse oli lain alaisena, ja siksi Jumalan mukaan tuominen välimieheksi ei tuokaan mitään etua. Todellakin silloin on laki ennen ja ulkopuolella Jumalan antamia lakeja, eikä Jumalasta enää ole argumentin kannalta iloa, koska hän ei olekaan se lain ensimmäinen alkuperä. Lyhyesti sanottuna, tällä Luonnonlaki-argumentilla ei ole enää ollenkaan sellaista voimaa kuin sillä entisaikaan oli.
Liikun eteenpäin ajassa kun analysoin näitä argumentteja. Argumentit, joita käytetään Jumalan olemassaolon todistamiseen muuttavat luonnettaan kun aika kuluu. Ne olivat aluksi kovia älyllisiä argumentteja, joissa oli tiettyjä selviä virhepäätelmiä. Ja kun olemme tulleet nykyaikaan, argumenteista tulee älyllisesti vähemmän kunnioitettavia ja niihin vaikuttaa yhä enemmän ja enemmän epämääräinen moralisointi.
Seuraava askel tuo meidät Suunnittelijan argumenttiin. Kaikki tuntevat sen: maailmassa kaikki on tehty juuri siten, että pärjäämme elämässä, ja jos maailma olisi vähänkin erilainen, emme pystyisi elämään siinä. Sellainen on Suunnittelijan argumentti. Se esitetään joskus aika kummallisessa muodossa eli esimerkiksi väitetetään, että jäniksillä on valkoiset hännät, jotta niitä olisi helpompi ampua. En tiedä kuinka jänikset suhtautuisivat tuohon.
Tämä on helppo argumentti paradioitavaksi. Tiedätte kaikki Voltairen huomion, jonka mukaan selvästikin nenä on suunniteltu sopimaan silmälaseihin. On osoittautunut, että tuonkaltainen parodia ei ollutkaan niin kaukana maalista kuin miltä 1700-luvulla saattoi näyttää, sillä sitten Darwinin aikojen me ymmärrämme paljon paremmin miksi elolliset ovat sopeutuneita ympäristöönsä. Ei ole kyse siitä, että niiden ympäristöstä oli tehty niille sopiva, vaan ne kasvoivat olemaan sopivia siihen, ja siinä on sopeutumisen perusta. Ei ole todisteita, että takana olisi suunnittelua.
Kun aletaan tarkastelemaan tätä Suunnittelijan argumenttia, on mitä ällistyttävintä, että ihmiset voivat uskoa, että tämä maailma kaikkine asioineen ja kaikkine puutteineen olisi parasta minkä kaikkivoipuus ja kaikkitietävyys olisi pystynyt tuottamaan miljoonissa vuosissa. Minä en todellakaan pysty uskomaan sellaiseen. Ajatteletko, että jos sinulle annettaisiin kaikkivoipuus ja kaikkitietävyys ja miljoonia vuosia, joiden aikana saisit täydellistää maailmasi, et pystyisikään tuottamaan parempaa kuin Ku Klux Klaanin tai fasistit? Vieläpä jos hyväksytään tavalliset tieteen lait, täytyy olettaa, että ihmiselämä ja elämä ylipäänsä tällä planeetalla kuolee aikanaan: se on rappeutumisen tilassa aurinkokunnassamme, ja tietyssä rappeutumisen vaiheessa tulee sellaiset lämpötilaolosuhteet ja niin edelleen, jotka ovat sopivia alkulimalle, ja on hetken aikaa elämää koko aurinkokunnan elämässä. Kuuta katsomalla näemme sen suunnan mitä kohti maapallo on menossa ‑ se on jotain kuollutta, kylmää ja elotonta.
Minulle kerrotaan, että tuollainen katsantokanta on masentava ja ihmiset sanovat joskus, että jos he uskoisivat siihen, he eivät kykenisi jatkamaan elämää. Älkää uskoko siihen, se on kaikki huuhaata. Kukaan ei todellisuudessa kovin paljon murehdi mitä tulee tapahtumaan miljoonien vuosien päästä. Jos he luulevatkin olevansa huolissaan siitä, he oikeasti huijaavat itseään. He ovat huolissaan jostain arkisemmasta, tai voi olla kyse huonosta ruuansulatuksesta, mutta kukaan ei tule vakavasti onnettomaksi ajatuksesta siitä mitä tulee tapahtumaan miljoonien ja miljoonien vuosien kuluttua. Sen takia vaikka onkin synkkä ajatus, että elämä kuolee ‑ ainakin uskon, että voimme sanoa niin vaikka joskus ajattelenkin sitä melkeinpä lohdullisena sen takia mitä ihmiset tekevät elämissään ‑ se ei tee elämää kurjaksi. Se vain saa kiinnittämään huomion muihin asioihin.
Nyt saavutamme seuraavan vaiheen, jota kutsun älylliseksi alamäeksi, johon teistit ovat sortuneet argumenteissaan ja tulemme oppimaan mitä ovat moraaliset argumentit Jumalan olemassaolon puolesta. Tiedätte kaikki tietysti, että vanhoina aikoina oli kolme älyllistä argumenttia Jumalan olemassaolon puolesta, jotka kaikki Immanuel Kant hävitti kirjassaan Puhtaan järjen kritiikki, mutta heti kun hän oli sen tehnyt, hän keksi uuden moraalisen argumentin ja se vakuutti hänet itsensä. Hän oli kuin monet ihmiset: älyllisissä asioissa epäileväinen, mutta moraalisissa asioissa hän uskoi ehdottomasti maksiimeihin, jotka hän oli imenyt itseensä äitinsä polvella. Se kuvastaa sitä mitä psykoanalyytikot niin paljon korostavat ‑ varhaisemmilla assosiaatioilla on valtavasti suurempi vaikutus meihin kuin niillä, jotka on omaksuttu myöhemmässä vaiheessa.
Kant siis keksi uuden moraalisen argumentin Jumalan olemassaolon puolesta ja se oli vaihtelevissa muodoissa äärimmäisen suosittu 1800-luvulla. Sillä on kaikenlaisia muotoja. Yksi on sellainen, jossa sanotaan, että oikeaa ja väärää ei olisi ellei Jumalaa olisi olemassa. Jätän tällä hetkellä huomiotta onko oikealla ja väärällä eroa tai ei: se on toinen kysymys.
Minun pointtini on se, että jos ollaan täysin varmoja, että oikean ja väärän välillä on eroa, silloin ollaan tilanteessa, jossa pitää kysyä: Johtuuko ero Jumalan virallisesta määräyksestä vai ei? Jos kyse on Jumalan virallisesta määräyksestä, niin sitten Jumalalle itselleen ei ole eroa oikealla ja väärällä, ja ei ole enää merkityksellistä sanoa, että Jumala on hyvä. Jos sanotaan kuten teologit tekevät, että Jumala on hyvä, niin silloin täytyy sanoa, että hyvällä ja pahalla on joku Jumalan virallisesta määräyksestä riippumaton merkitys, koska Jumalan viralliset määräykset ovat hyviä eivätkä huonoja riippumatta siitä tosiasiasta, että hän antoi ne. Jos sanotaan noin, niin silloin on pakko todeta, että hyvä ja paha eivät tulleet luoduiksi vain Jumalan toimesta, vaan ne ovat olemukseltaan loogisesti olemassa aikaisemmin kuin Jumala. Voi tietysti halutessaan väittää, että on olemassa ylempi Jumala, joka antoi käskyt Jumalalle, joka loi tämän maailman. Tai sitten voi omaksua näkökannan, joka oli joillakin gnostilaisilla ‑ sen mukaan itse asiassa tuntemamme maailman loi paholainen sillä hetkellä kun Jumala katsoi muualle. Siitä olisi paljon keskusteltavaa ja en tässä katso asiakseni kiistää väitettä.
Lisäksi on olemassa toinen hyvin kummallinen moraalinen argumentti eli jotkut sanovat, että Jumalan olemassaolo vaaditaan, jotta maailmassa olisi oikeutta. Tuntemassamme osassa maailmankaikkeutta on paljon epäoikeudenmukaisuutta. Usein hyvät ihmiset kärsivät ja ilkeät menestyvät. On vaikea sanoa kumpi on ärsyttävämpää, mutta jos maailmankaikkeudessa kokonaisuutena olisi oikeudenmukaisuutta, pitää olettaa kuolemanjälkeinen elämä, joka tasapainottaisi tämän maailman elämän. Joten sanotaan, että täytyy olla Jumala ja täytyy olla helvetti ja taivas, jotta lopulta olisi oikeudenmukaisuutta.
Tämä on hyvin omituinen argumentti. Jos sitä tutkitaan tieteellisestä näkökulmasta, todettaisiin: "Lopultakin tunnen vain tämän maailman. En tunne muita osia maailmankaikkeudesta, mutta jos pitäisi päätellä todennäköisyyksien perusteella, niin luultavasti tämä maailma on edustava otos ja jos täällä on epäoikeudenmukaisuutta, niin todennäköisesti sitä on myös muuallakin". Oletetaan, että saisit laatikollisen appelsiineja. Avatessasi sen huomaisit, että koko päällimmäinen kerros on pilaantunut. Silloin et väittäisi: "Alla olevien täytyy olla hyviä tasapainottaakseen kokonaisuuden". Sanoisit: "Luultavasti tämä on kokonaan huono tavaraerä" ja sillä tavalla tieteellisesti ajatteleva ajattelisi maailmankaikkeudestakin. Hän sanoisi:"Havaitsemme tässä maailmassa paljon epäoikeudenmukaisuutta ja sen perusteella voidaan olettaa, että oikeudenmukaisuus ei hallitse maailmaa, ja sen vuoksi se on moraalinen argumentti Jumalan olemassaoloa vastaan eikä sen puolesta".
Tiedän tietenkin, että kuvailemani älylliset argumentit eivät ole sellaisia, jotka saavat ihmisiä liikkeelle. Ihmisten usko Jumalaan ei perustu mihinkään älylliseen argumenttiin. Useimmat ihmiset uskovat Jumalaan, koska heitä on lapsesta saakka opetettu tekemään niin ja siinä on pääsyy.
Uskon myös, että seuraavaksi voimakkain syy on toive turvallisuudesta. Halutaan jonkinlainen tunne, että on olemassa isoveli, joka huolehtii meistä. Sillä on suuri vaikutus ihmisten haluun uskoa Jumalaan.
Haluan nyt sanoa muutaman sanan aiheesta, josta usein ajattelen, että rationalistit eivät ole kylliksi käsitelleet sitä. Kysymys on siitä oliko Kristus paras ja viisain kaikista ihmisistä. Yleisesti oletetaan otettavan itsestäänselvyytenä, että kaikkien pitää ajatella niin. Minä en ole samaa mieltä. Uskon, että on olemassa paljon enemmän asioita, joista minä olen Kristuksen kanssa enemmän samaa mieltä kuin uskoaan harjoittavat kristityt. En tiedä voisinko olla ihan kaikesta samaa mieltä, mutta voisin mennä pitemmälle kuin uskoaan harjoittavat kristityt tekevät.
Muistanette mitä Kristus sanoi: "Älkää tehkö pahalle vastarintaa. Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin". Kyseessä ei ole uusi sääntö tai uusi periaate. Lao-tse ja Buddha käyttivät sitä noin 500-600 vuotta ennen Kristusta, mutta se ei ole periaate, jonka kristityt oikeasti hyväksyisivät. Minulla ei ole epäilystäkään siitä, että esimerkiksi nykyinen pääministerimme [Stanley Baldwin] on mitä rehellisin kristitty, mutta en neuvoisi ketään teistä lyömään häntä poskelle. Minä luulen, että saattaisitte huomata, että hän uskoo tämän tekstin olleen kuvaannollinen.
On myös eräs toinen näkökulma, jota pidän erinomaisena. Muistatte, että Kristus sanoi: "Älkää tuomitko, jotta teitä ei tuomittaisi". En usko, että tuota periaatetta pidetään suosittuna kristittyjen maiden oikeuslaitoksissa. Olen tuntenut elinaikanani ison joukon tuomareita, jotka olivat hyvin hartaita kristittyjä eikä kukaan heistä tuntenut, että he toimisivat kristillisten periaatteiden vastaisesti. Lisäksi Kristus sanoo: "Anna sille, joka sinulta pyytää, äläkä käännä selkääsi sille, joka haluaa lainata sinulta". Siinä on oikein hyvä periaate. Puheenjohtajanne on muistuttanut teitä siitä, että emme ole täällä puhumassa politiikasta, mutta en voi olla havaitsematta, että viime vaaleissa riideltiin kysymyksestä onko lainaamisesta kieltäytyminen toivottavaa. Joten pitää olettaa, että liberaalit ja konservatiivit tässä maassa koostuvat ihmisistä, jotka eivät ole samaa mieltä Kristuksen opetusten kanssa, sillä he selvästi painokkaasti kieltäytyivät lainaamasta siinä tilanteessa.
Kristukselta on kuultu myös eräs mielestäni hyvin vaikuttava maksiimi, mutta en usko sen olevan kovinkaan suosittu kristittyjen ystävienne keskuudessa. Kristus sanoo: "Jos tahdot olla täydellinen, niin mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille". Siinä on oikein erinomainen maksiimi, mutta kuten sanottua, sitä ei paljon totella. Kaikki nämä siis ovat mielestäni hyviä maksiimeja, mutta niiden mukaan on hieman vaikeaa yrittää elää. En väitä itsekään kykeneväni siihen, mutta loppujen lopuksi se ei ole ihan sama asia.
Suomentajan huomio: Otetaan tähän väliin pieni selvennys. Ymmärtääkseni Russell tarkoittaa tässä sanomallaan "En väitä itsekään kykeneväni siihen, mutta loppujen lopuksi se ei ole ihan sama asia" yksinkertaisesti sitä, että koska hän ei ole kristitty, niin hänen ei voikaan olettaa seuraavan Kristuksen maksiimeja toisin kuin oikeiden kristittyjen.
Kun nyt olen myöntänyt noiden maksiimien erinomaisuuden, tulen käsittelemään tiettyjä kohtia, joihin ei mielestäni voi liittää sitä äärimmäistä viisautta tai äärimmäistä hyvyyttä, jota Kristuksessa kuvataan olevan evankeliumeissa. Tässä sanon myös, että kyse ei ole historiallisesta kysymyksestä. Historiallisesti on hyvin epäilyttävää oliko Kristusta edes koskaan olemassakaan, ja jos hän oli olemassa, niin emme tiedä mitään hänestä, joten en keskity historiallisuuteen, joka on hankala kysymys. Keskityn Kristukseen sellaisena kuin hän näyttäytyy evankeliumien kautta eli otan evankeliumit kuvauksina sellaisenaan. Niistä löytyy asioita, jotka eivät vaikuta kovin viisailta.
Ensinnäkin, Kristus selvästi luuli, että hänen toinen tulemisensa tapahtuisi pilvien loistossa ennen kuin kaikki hänen aikanaan eläneet olisivat kuolleet. On monia tekstejä, jotka todistavat tämän. Hän sanoo esimerkiksi seuraavasti: "Te ette ehdi käydä kaikissa Israelin kaupungeissa ennen kuin Ihmisen Poika tulee". Sitten hän sanoo: "Tässä joukossa on muutamia, jotka eivät kohtaa kuolemaa ennen kuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakuntansa kuninkaana". Ja on monia kohtia, joiden perusteella on aivan selvää, että hän uskoi paluunsa tapahtuvan monien silloin eläneiden elinaikana. Sellainen oli hänen aikaisimpien seuraajiensa usko ja se oli monen hänen moraalisen opetuksensa pohjana. Kun hän sanoi: "Älkää siis huolehtiko huomispäivästä" ja sen kaltaisia asioita, se johtui hyvin pitkälti siitä, että hän uskoi paluunsa tapahtuvan hyvin pian. Sen takia kaikki tavalliset arkiasiat eivät olisi merkityksellisiä.
Olen itse asiassa tuntenut joitakin kristittyjä, jotka uskoivat, että Kristuksen toinen tuleminen olisi lähellä. Tiedän papin, joka pelästytti seurakuntansa kauheasti kertomalla, että Kristuksen paluu oli hyvin lähellä, mutta he saivat lohtua kun huomasivat, että pappi kuitenkin istutti puita puutarhaansa. Varhaiset kristityt todellakin uskoivat ja pidättäytyivät sellaisten asioiden tekemisestä kuten puiden istuttamisesta puutarhoihinsa, koska he uskoivat toisen tulemisen olevan ovella. Siinä mielessä selvästikään Kristus ei ollut niin viisas kuin jotkut ihmiset, eikä hän varmastikaan ollut äärimmäisen viisas.
Sitten tullaan moraalisiin kysymyksiin. Minun mielestäni Kristuksen moraalisessa katsantokannassa on yksi hyvin vakava ongelma ja se on hänen uskonsa helvettiin. En itse usko, että kukaan syvällisellä tasolla inhimillinen henkilö voi uskoa ikuisesti kestävään rangaistukseen. Evankeliumien kuvaama Kristus varmasti uskoi ikuiseen rangaistukseen ja jatkuvasti voidaan löytää kostonhimoista raivoa niitä ihmisiä vastaan, jotka eivät halunneet kuunnella hänen saarnaustaan ‑ tuollainen asenne ei ole epätavallinen saarnaajien keskuudessa, mutta se kuitenkin jonkin verran vähentää pois häikäisevästä erinomaisuudesta.
Kyseistä asennetta ei löydy esimerkiksi Sokrateesta. Sokrates oli hyvin hetkahtamaton ja kohtelias niitä kohtaan, jotka eivät kuunnelleet häntä. Se onkin mielestäni enemmän viisaan asemaan sopivaa kuin suuttumus. Todennäköisesti te kaikki muistatte minkätyyppisiä asioita Sokrates sanoi ollessaan kuolemaisillaan, ja mitä hän sanoi ihmisille, jotka eivät olleet hänen kanssaan samaa mieltä.
Löydätte evankeliumeista Kristuksen sanoneen: "Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?". Sen hän sanoi ihmisille, jotka eivät pitäneet hänen saarnauksestaan. Se ei todellakaan ole mielestäni mitenkään paras mahdollinen äänensävy puhua ja näitä helvettijuttuja on paljon. On tietysti olemassa myös tuttu teksti, joka koskee syntiä Pyhää Henkeä vastaan: "Joka puhuu Pyhää Henkeä vastaan, hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä eikä tulevassa maailmanajassa". Tuo teksti on aiheuttanut sanoinkuvaamattoman määrän kurjuutta maailmassa, sillä kaikenlaiset ihmiset ovat kuvitelleet tehneensä syntiä Pyhää Henkeä vastaan, ja ajatelleet, että sitä ei annettaisi heille anteeksi tässä eikä seuraavassa maailmassa. En todellakaan usko, että henkilö, joka oli ystävällinen luonteeltaan, voisi aiheuttaa moista pelkoa ja kauhua maailmaan.
Kristus sanoo myös: "Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta, ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys" ja jatkaa puhetta vaikeroinnista ja hammastenkiristyksestä. Sitä tulee säe säkeen jälkeen, ja on aivan ilmiselvää lukijalle, että vaikeroinnin ja hammastenkiristyksen miettiminen tuottaa tiettyä mielihyvää tai muuten sitä ei ilmenisi niin usein. Muistatte kaikki myös tietysti lampaat ja vuohet eli kuinka paluunsa jälkeen Kristus erottaa lampaat vuohista ja hän sanoo vuohille: "Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen". Hän jatkaa: "Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen".
Suomentajan huomio: Russell kirjoittaa seuraavaksi Jeesuksen sanoneen: "If thy hand offend thee, cut it off; it is better for thee to enter into life maimed, than having two hands to go into Hell, into the fire that never shall be quenched; where the worm dieth not and the fire is not quenched."
Löysin vuoden 1933/1938 Raamatun suomennoksesta kaksi kohtaa, jotka vastaavat lähinnä tuota, mutta en tiedä kumpaa Russell tarkoittaa. En jaksa tuhlata aikaani lukemalla enempää Raamatun sairaita valheita, joten laitan siksi tähän ne molemmat. Kohtia voi olla lisääkin, mutta nämä riittävät varmasti:
"Ja jos sinun oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi menee helvettiin". (Matteuksen Evankeliumi 5:30)
"Ja jos sinun kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että käsipuolena menet elämään sisälle, kuin että, molemmat kädet tallella, joudut helvettiin, sammumattomaan tuleen. Ja jos sinun jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että jalkapuolena menet elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat jalat tallella, heitetään helvettiin. Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua, heitä se pois. Parempi on sinulle, että silmäpuolena menet sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvettiin, jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu". (Markuksen Evankeliumi 9:42-48)
Hän toistelee sitäkin uudelleen ja uudelleen. Minun täytyy sanoa, että mielestäni koko tämä oppi, jonka mukaan helvetin tuli on rangaistus synnistä, on julmuuden oppi. Se on oppi, joka toi julmuutta maailmaan ja oikeutti maailmassa julmaa kidutusta sukupolvien ajan. Kristus, jos hänet voidaan ottaa sellaisena kuin evankeliumien kirjoittajat ovat hänet esittäneet, olisi selvästi osasyyllinen kyseiseen julmuuteen.
On muitakin vähemmän tärkeitä asioita. On esimerkiksi tarina villiintyneistä sioista, jossa ei ollut kovin ystävällistä sikoja kohtaan laittaa niihin pahoja henkiä ja saada ne juoksemaan alas mäkeä mereen. Pitää muistaa, että Kristus oli kaikkivoipa, ja hän olisi vain yksinkertaisesti voinut karkottaa pahat henget, mutta hän valitsikin lähettää ne sikojen riesaksi. Sitten on kummallinen tarina viikunapuusta, joka aina sai minut hämilleni. Muistanette mitä viikunapuulle tapahtui. "Ja kun hän kaukaa näki viikunapuun, jossa oli lehtiä, meni hän katsomaan, löytäisikö ehkä jotakin siitä; mutta tultuaan sen luo hän ei löytänyt muuta kuin lehtiä. Sillä silloin ei ollut viikunain aika. Niin hän puhui ja sanoi sille: "Älköön ikinä enää kukaan sinusta hedelmää syökö" … "Pietari" … "sanoi hänelle: 'Rabbi, katso, viikunapuu, jonka sinä kirosit, on kuivettunut'". Tämä on hyvin outo tarina, sillä ei ollut oikea vuodenaika viikunoille ja puuta ei todellakaan voinut syyttää. En voi muuta kuin tuntea, että Kristus ei viisaudessa eikä hyvyydessä pärjää niin hyvin kuin jotkut muut historialliset hahmot. Uskoisin, että minun pitää asettaa Buddha ja Sokrates hänen yläpuolelleen noissa asioissa.
Kuten sanoin aiemmin, en usko, että ihmiset hyväksyvät uskontoja ollenkaan argumenttien perusteella. He hyväksyvät uskonnot tunteiden pohjalta. Sanotaan usein, että on hyvin väärin hyökätä uskontoja vastaan, sillä uskonnot tekevät ihmiset hyveellisiksi. Niin minulle on kerrottu, mutta en ole havainnut sellaista. Tiedätte tietenkin tuon argumentin parodioinnin Samuel Butlerin kirjassa Erewhon Revisited. Muistanette, että kirjassa on eräs Higgs, joka saapuu vieraaseen maahan, ja vietettyään siellä jonkin verran aikaa hän pakenee sieltä ilmalaivalla. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin hän palaa takaisin kyseiseen maahan ja löytää sieltä uuden uskonnon, jossa häntä palvotaankin "Auringon Lapsena" ja sanotaan, että hän nousi ylös taivaaseen. Hän oppii, että Ylösnousemuksen Juhlaa ollaan kohta viettämässä, ja hän kuulee professorien Hankyn ja Pankyn sanovan toisilleen, että he eivät koskaan nähneet Higgsia, ja toivovat etteivät koskaan näkisikään. Mutta he ovat Auringon Lapsi -uskonnon ylimpiä pappeja. Higgs on hyvin närkästynyt ja menee heidän luokseen sanoen: "Minä aion paljastaa kaiken tämän humpuukin ja kerron Erewhonin kansalle, että se olin vain minä, Higgs, ja menin ylös ilmalaivan avulla". Hänelle sanottiin: "Sinä et saa tehdä sitä, sillä kaikki tämän maan moraaliset arvot perustuvat tuohon myyttiin, ja jos he kuulisivat, että et noussutkaan ylös taivaaseen, heistä tulisi pahoja". Niin hänet saatiin vakuutettua asiasta ja hän meni hiljaa pois.
Ideana on siis, että olisimme kaikki pahoja jos emme turvautuisi kristinuskoon. Minusta näyttää siltä, että ne, jotka ovat pitäytyneet siinä, ovat olleet enimmäkseen äärimmäisen pahoja. On omituinen fakta, että mitä intensiivisempää uskonnon kannatus on ollut minä tahansa aikakautena ja mitä jyrkempää dogmaattinen usko on ollut, sitä enemmän on ollut julmuutta ja asioiden tila on ollut sitä huonompi. Niin sanottuina uskon aikakausina, jolloin on todellakin uskottu kristinuskoon koko sen oppeineen, on ollut Inkvisitio kaikkine kidutuksineen ja miljoonittain epäonnisia naisia poltettiin noitina. Kaikenlaisia ihmisiä myös vainottiin julmasti uskonnon nimissä.
Tutkittaessa maailmaa eri puolilta havaitaan, että joka ainoa kehitysaskel inhimillistymisessä, joka ainoa parannus rikoslaissa, jokainen askel sotien vähentämiseksi, jokainen askel eri rotujen aseman parantamiseksi, jokainen orjuuden vähentäminen, ylipäänsä kaikki moraalinen kehitys, on ollut sellaista, jota organisoidut kirkot ovat vastustaneet. Sanon aivan tarkoituksella, että kristinusko, organisoitujen kirkkojensa kautta, on ollut ja on yhä moraalisen kehityksen suurin vihollinen.
Suomentajan huomio: Minun ei suomentajan roolissa periaatteessa pitäisi puuttua tekstin sisältöön, koska kyseessä on Bertrand Russellin mielipiteet. Mutta koska julkaisen Miksi en ole kristitty tekstin omilla kolttonen.fi aktivistisivuillani, oikeuteni on julkaista tämä versio myös pienen kommentäärin kera. Meidän pitää muistaa, että Russell kirjoitti tämän luentonsa jo vuonna 1927. Se on edelleen monessa suhteessa ajankohtainen, mutta nyt vuonna 2017 eli 90 vuotta vuotta myöhemmin suurin moraalisen kehityksen este ei ole minun mielestäni enää kristinusko, vaan se on islam. Toki kristinuskossakin on edelleen niin paljon vikaa, että se pitäisi hävittää sivistyksen ja koulutuksen avulla ihan kokonaan maailmasta kuten kaikki uskonnot. Russell siis keskittyy tässä luennossaan kristinuskon vastustamiseen, mutta ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteikö hän nykyaikana vastustaisi islamiakin samaan malliin. Russell kertoi avoimesti kirjoissaan vastustavansa kaikkia organisoituja uskontoja. Russell inhoaisi ISIS:iä yli kaiken, sillä se edustaa pahuutta.
Saatat ajatella, että menen liian pitkälle kun sanon, että asia on yhä näin. En usko, että olen ylittänyt rajan. Otetaan yksi fakta. Koettakaa kestää kun mainitsen sen. Se ei ole miellyttävä fakta, mutta kirkot saavat meidät kertomaan faktoista, jotka eivät ole miellyttäviä. Oletetaan, että tässä nykypäivän maailmassamme kokematon tyttö menee naimisiin kuppatautisen miehen kanssa. Siinä tapauksessa katolinen kirkko sanoo: "Avioliitto on rikkomaton sakramentti. Sinun täytyy elää selibaatissa tai pysyä yhdessä. Ja jos pysytte yhdessä, ette saa käyttää ehkäisyä estääksenne kuppatautisten lasten syntymisen". Ei kukaan, jonka luonnollinen oikeudentaju ei ole dogmien vääristämä, tai jonka empatiakyky olisi täysin kylmä kärsimysten uhrien suhteen, voisi olla sitä mieltä, että tämä on oikein ja näin asioiden kuuluu jatkossakin olla.
Tuo on vain yksi esimerkki. On monia tapoja, joilla kirkko nykyään aiheuttaa kärsimystä moraalinvartijan roolissaan. Se on kehityksen ja parannuksien vastustaja, koska se perustaa moraalinsa kapeaan sääntöjen joukkoon, jolla ei ole mitään tekemistä ihmisten onnellisuuden kanssa. Ja kun kirkolle sanotaan, että pitäisi tehdä tätä tai tuota, koska se lisäisi ihmisten onnellisuutta, kirkko ajattelee, että näillä asioilla ei ole mitään tekemistä moraalisuuden kanssa. "Mitä ihmisten onnellisuudella on tekemistä moraalisuuden kanssa? Moraalisuuden tarkoitus ei ole tehdä ihmisiä onnellisiksi".
Suomentajan huomio: Huomaa miten vielä vuonna 2017 evankelisluterilainen firma vainoaa seksuaalivähemmistöjä Suomessa. Se ei hyväksy tasa-arvoista avioliittolakia ja syrjii homoja ja lesboja. Toki on vain ajan kysymys, koska kyseinen firma kääntää kelkkansa kuten pohjoismaissa sen sisarlahkot ovat jo tehneet. Evankelisluterilaisen firman päätehtävänä on haalia rahaa ja valtaa, joten kun vanhat ihmiset kuolevat ja nuorten näkemykset pääsevät voitolle, myös evankelisluterilainen firma Suomessa seuraa sisarlahkojaan ja hyväksyy tasa-arvoisen avioliittolain. Heitä ei siis yhtään kiinnosta asian eettinen puoli, vaan heidän bisnesjohtajansa tekevät kylmiä laskelmia. He haluavat pitää maksavia jäseniä, jotta saisivat veroista rahansa. Kun tasa-arvoista avioliittoa kannatetaan kirkonkin piirissä tarpeeksi, he hyväksyvät sen säilyttääkseen mahtinsa.
Minulle asia on oikeastaan yhdentekevä, sillä kenenkään ei kuuluisi ensinnäkään hakea minkäänlaista "siunausta" tai hyväksyntää tekemisilleen kirkolta, ts. piispoilta ja papeilta. Meidän ei tule antaa kirkkojen kontrolloida elämäämme missään suhteessa ja avioliitot me tietenkin solmimme siviilivihkimisinä tuomarien suorittamina.
Uskonto perustuu uskoakseni ensisijaisesti ja pääasiassa pelkoon. Kyse on osaksi tuntemattoman pelosta ja osaksi, kuten olen sanonut, toiveajattelusta, jonka mukaan meillä on jonkinlainen vanhempi veli, joka seisoo rinnallamme hankaluuksien ja kiistojen kohdatessa meidät. Pelko on koko homman perustuskivi ‑ mystisyyden pelko, tappion pelko, kuoleman pelko. Pelko on julmuuden isä ja siksi ei ole mikään ihme jos julmuus ja uskonto ovat kulkeneet käsi kädessä. Se johtuu siitä, että pelko on noiden kahden asian ytimessä. Tässä maailmassamme voimme nyt alkaa pikkuhiljaa ymmärtää asioita. Voimme hieman hallita niitä tieteen avulla, joka on askel askeleelta raivannut tiensä kristinuskon vastustamana, vastoin kirkkoja ja vastoin vanhoja sääntöjä. Tiede voi auttaa meitä pääsemään yli tästä pelkurimaisesta pelosta, jossa ihmiskunta on elänyt niin monen sukupolven ajan. Ajattelen, että tiede ja omat sydämemme voivat opettaa meille ettemme enää kaipaisi tukea mielikuvitusolennoista emmekä enää etsisi liittolaisia taivaasta. Sen sijaan me voisimme keskittyä omaan toimintaamme täällä maan päällä ja yrittää tehdä maailmasta parempi paikka elää sen sijaan, että antaisimme sen pysyä sellaisena kuin kirkot ovat kaikkien näiden vuosisatojan aikoina siitä tehneet.
Me tahdomme seisoa omilla jaloillamme ja katsoa maailmaa realistisesti ‑ sen hyviä puolia, pahoja puolia, kauneutta ja rumuutta. Tahdomme nähdä maailman sellaisena kuin se on emmekä tahdo pelätä sitä. Valloitamme maailman järkeämme käyttämällä emmekä vain olemalla sen kauhujen alistamia orjia. Koko käsitys Jumalasta perustuu muinaiseen, itämaiseen despoottisuuteen. Se on käsitys, joka ei ollenkaan sovi vapaille ihmisille. Kun kuulemme ihmisten kirkoissa halventavan itseään sanoen olevansa kurjia syntisiä, ja kaikkea muuta vastaavaa, se näyttää halveksittavalta eikä sopivalta itseään kunnioittaville ihmisille.
Meidän tulisi nousta seisomaan ja katsoa maailmaa rehellisesti silmiin. Meidän tulisi tehdä maailmasta niin hyvä kuin kykenemme, ja jos se ei olekaan niin hyvä kuin toivoisimme, siitä tulee silti parempi kuin mitä nämä muut ovat siitä tehneet menneinä aikoina.
Hyvä maailma tarvitsee tietoa, ystävällisyyttä ja rohkeutta. Se ei tarvitse katuvaista menneisyydenkaipuuta. Eikä se tarvitse tietämättömien ihmisten muinaisten sanojen aiheuttamaa kahlitsemista, vaan vapaata älyllisyyttä. Se tarvitsee pelottoman elämänkatsomuksen. Se tarvitsee toivoa tulevasta eikä katsomista menneisyyteen, joka on kuollut. Menneisyyden ylittää valtavasti tulevaisuus, jonka meidän älymme kykenee luomaan.
Suomentajan huomio: Uskon, että tulevaisuutemme tulee olemaan Russellin visioiden kaltainen. Uskonnot perustuvat taikauskoon, pelkoon ja kansan kusetukseen, joten vapaa tiedonvälitys Internetin välityksellä tulee lopulta saattamaan ne tuhoon. Tilalle tulee rationaalinen, sekulaari ja humanistisia arvoja kunniottava maailma. Kehitys on tietysti melko hidasta, mutta sitä ei voida pysäyttää.
Tällä hetkellä tekoälyn kehitys voi vaikuttaa sekä uhkalta että mahdollisuudelta. On mahdollista, että tulevina vuosina kohtaamme tietokoneita, jotka pohjautuvat neuroverkkoihin ja oppiviin algoritmeihin, jotka muokkaavat itse itseään. Näiden koneiden rakenne voi lopulta kääntyä katsomaan ulkomaailman lisäksi myös niiden omia sisäisiä tietorakenteita, jolloin voi olla mahdollista, että ne tulevat tietoisiksi itsestään vastaavalla tavalla kuin eläimet ja ihmiset nyt ovat.
Tätä kirjoitettaessa lauantaina 04.11.2017 olemme tilanteessa, jossa tekoälyn muodot osaavat jo suoriutua ihmisenkaltaisesti rajallisista tehtävistä kuten auton ajamisesta liikenteen joukossa tai monimutkaisen Go-pelin pelaamisesta. Ainakin jälkimmäisessä tapauksessa tietokone on jo oppinut niin taitavaksi, että se kykenee peittoamaan maailman parhaat ihmiset tuossa rajallisessa pelissä.
Kuitenkin tilanne on sellainen, että kukaan ei varsinaisesti tiedä miksi kyseinen Deep Mind niminen tekoälyohjelma osaa pelata niin hyvin. Ohjelmoijat ja tutkijat ovat opettaneet sen oppimaan, mutta edes he eivät osaa sanoa miten ohjelma on rakentanut algoritminsa ja tietorakenteensa, jotta sen peli on niin taitavaa. Tämä vastaa ihmistenkin oppimista: Tiedämme vain, että lapset oppivat asioita, mutta heidän aivojaan tutkimalla emme ymmärrä millaiset yhteydet neuroneilla siellä on ja miten asiat toimivat.
Toivotaan siis, että tulevaisuus olisi valoisa.