Poliittisilla puolueilla on nyt iso hätä Suomessa

Poliittisilla puolueilla on nyt iso hätä Suomessa. Melkein kaikki tuntuvat rientävän kilvan vaatimaan tiukempia toimia maahanmuuttajien rikollisuuden räjähdettyä käsiin. Tästähän aika moni varoitteli jo aikanaan, mutta heidät leimattiin rasisteiksi tai vaiennettiin pelolla jo ennenkuin he ehtivät avata suutaan.

Nyt on oikein huvittavaa seurata vierestä kuinka vaalien läheisyys ja kansan tunteiden kuohuminen aiheuttavat sen, että puolueet haluavat kiillottaa julkisuuskuvaansa. Kyllä he ovat toimeliaita ja huolissaan meistä, voi hyvänen aika sentään! Kepu, SDP, Kokoomus!

Vihreät ja vasemmisto ovat ilmeisesti vaienneet, tai ainakaan heidän leiristään ei ole kuulunut mitään kommentteja, joita olisi saanut netistä lukea. Kaikki on kai hienosti heidän mielestään?

No, tehkää mitä teette. Taitaa olla jo pitkälti myöhäistä puuttua asiaan, mutta se on varmaa, että tulevissa vaaleissa en tule äänestämään ketään. Lopetin äänestämisen viime presidentinvaaleissa ja henkinen hyvinvointini on noussut sen teon ansiosta huomattavasti. Ollaan perkele "nukkuvien puolueessa", niin eipä ainakaan tule harmiteltua, että antoi äänensä jollekin kusipäiselle puolueelle Suomessa.

En ole ihan 100% varmuudella päättänyt lopetanko äänestämisen ihan pysyvästi, mutta näillä näkymin tämä oli minun osaltani tässä. Pysyn ilomielin poissa vaaliuurnilta ja se mitä teen, on pyrkiä vaikuttamaan poliittisestikin näiden sivujeni kautta. Harvahan tänne varmaan eksyy, mutta ehkä joskus kissa pääsee ulos säkistä, vai miten se sanonta kuuluikaan? En tiedä. Mutta nyt on hyvä nauraa poliitikoille!