Rafael Nadalin uskomaton menestys Roland Garrosissa jatkuu

Nyt on sunnuntai 10.06.2018 klo 19:09. Olen äsken todistanut jotain uskomatonta Eurosportilla. Rafael Nadal voitti juuri Ranskan Avoimen tennisturnauksen miesten kaksinpelin yhdennentoista kerran! Eurosportin lähetystä oli ilo katsoa, sillä siinä oli taas kerran se erittäin asiantunteva selostaja, jonka nimeä en nyt valitettavasti muista. Hänen kumppaninaan oli kommentaattorin roolissa Suomen menestynein ammattilaistennispelaaja Jarkko Nieminen. Ennen kuin alan hehkuttaa Rafan uskomatonta saavutusta, pitää antaa tunnustus myös Niemiselle. Jarkon kommentointi on äärimmäisen asiantuntevaa. Hänen jutuistaan saa irti aina jotain uutta, teknisellä ja taktisella puolella. Olen seurannut ammattilaistennistä vuosikymmeniä ja pelannut kilpaa itsekin harrastajatasolla, mutta tästä huolimatta tietoni eivät mitenkään vastaa sitä kokemusta, jonka Jarkko on ammattilaisena maailmaa kiertessään kentillä ja kenttien ulkopuolellakin oppinut. Kiitos siis Jarkko Niemiselle, joka valtavan tietomäärän lisäksi on erittäin hyvä suulliselta ulosanniltaan. Hän on asiantuntijakommentaattorin roolissa ihan ykkösluokaa ja siis aivan samaa tasoa kuin Mats Wilander Eurosportin tennismakasiineissa.

En oikeastaan tiedä mitä sanoa. Olen suorastaan hengästynyt vaikka en ollutkaan kentällä tänään. Lävitseni kulki kylmiä väreitä jo ennen ottelun alkua kun kuvittelin mahdollisia lopputuloksia: Voittaisiko Rafa yhdennentoista mestaruutensa Roland Garrosissa? Vai ottaisiko Dominic Thiem uransa arvokkaimman voiton ja kukistaisi legendan Pariisissa? Alkuasetelmat olivat kutkuttavan jännittävät, sillä Dominic "Dominator" Thiem on kuluneen kauden aikana pystynyt voittamaan Rafan massakentällä kahteen kertaan. Hän onkin ainoa pelaaja, joka siihen on kyennyt. Oli siis täysin avoinna miten ottelu lähtisi kulkemaan. Toki varmasti vedonlyöntikertoimet olivat Rafan puolella, se on selvää, mutta pidin mahdollisena, että ottelusta voisi tulla tasainen. Jopa Thiemin voitto olisi mahdollinen - tosin tänään pelattaisiin miehekkäästi paras viidestä erästä menetelmällä, joten kaksi erävoittoa ei vielä riittäisi mestaruuteen. Se oli mielestäni etu Rafalle vaikka Jarkko totesikin ottelun aikana aivan oikein, että myös Thiem on kovassa kunnossa ja kestää kyllä täyden viisieräisenkin ottelun rasitukset.

Ottelu päättyi kuitenkin Nadalin voittoon lukemin 6-4, 6-3, 6-2. Se oli tiukempi kuin mitä numeroista saattaisi päätellä ja selostajan mukaan se kestikin noin 2 tuntia 45 minuuttia. Ensimmäinen erä oli tasainen tilanteeseen 4-5 asti kun Dominic Thiem tuli syöttämään. Sitten kuitenkin Thiem jotenkin murentui henkisesti ja teki neljä helppoa virhettä häviten syöttövuoronsa nollille. Ensimmäinen erä kirjattiin siksi Rafalle 6-4.

Sen jälkeen tuntui, että Thiem ei oikein enää uskonut itseensä ja voittoonsa tarpeeksi. Rafa vaikutti olevan koko ajan askeleen edellä vaikka Thiemillä oli muutamia 0-30 tilanteita Rafan syötössä. Murtopallojakin oli. Kolmannen erän puolivälissä nähtiin draamaa kun Rafa johti 3-1. Siinä tilanteessa hänen keskisormensa alkoi krampata ja hän yritti kutsua trainerin kentälle, mutta sitä ei sallittu, sillä sääntöjen mukaan kramppeja ei saa hoitaa. Ne eivät ole loukkaantumisiksi laskettavia haittoja, joten pelaajien pitää vain sietää niitä. Rafa kuitenkin toipui sormikrampistaan ja vei ottelun lopulta muistaakseni viidennellä matsipallollaan.

Sanoin jo aiemmin, että olen melko lailla sanaton yrittäessäni kuvata tätä Nadalin saavutusta. Suomen kielessä on paljon ylisanoja ja tuntuu, että ne kaikki sopisivat tähän legendaariseen massakenttämestariin. Ei kertakaikkiaan pitäisi olla inhimillisesti mahdollista voittaa Roland Garrosissa yhtätoista kertaa! Oikeastaan tämän saavutuksen mittakaavan voi ymmärtää vain tennistä pitkään seurannut ihminen. Kun mietin mitä tahansa muitakin urheilulajeja, en silti keksi mihin Rafan mestaruuksien määrää voisi verrata. Eräälle naiselle kerran yritin kuvata Rafan kymmentä mestaruutta vertaamalla sitä siihen, että Suomi voittaisi 50 kertaa peräkkäin jääkiekon MM-kisat. Siis ei tällaisia asioita vain voisi uskoa todeksi!

Tenniksen taso ei ole milloinkaan ollut näin kova kuin nyt ja tästä huolimatta Rafa on ollut mestari yhtenätoista kesänä. Lajissa liikkuu tavattoman isot rahat ja taitavia pelaajia on listoilla enemmän kuin koskaan aiemmin. Menestys huipulla vaatii järkyttävän määrän lahjakkuutta ja vielä enemmän kovaa puurtamista. Tänään todistimme ei vain tennishistoriaa, vaan ylipäänsä urheiluhistoriaa, kaikki lajit huomioiden. Jos minulla olisi hattu, niin ottaisin sen välittömästi pois päästä onnitellessani Rafael Nadalia. Voi hyvin olla mahdollista, että kukaan ei koskaan enää pääse Rafan tuloksiin vaikka tennistä pelattaisiin vielä satoja tai jopa tuhansia vuosia!

Menneisyydessä on ollut paljon suuria massakenttäpelaajia, mutta Rafa on ylhäisessä yksinäisyydessään. Muut eivät pääse lähelläkään! Olen vieläkin hengästynyt ja ällistynyt. Kunpa ihmiset ymmärtäisivät, että nämä Nadalin saavutukset eivät ole normaaleja, ne ovat epäinhimillisen hyviä!