Tekniikan Maailma oli tärkeä edelläkävijä kotitietokoneiden esittelyssä kansalle

Kauan ennen kuin Mikrobitti ja Printti tietokonelehdet alkoivat ilmestyä Suomessa, Tekniikan Maailma oli tavallisen kansan tärkein ja melkeinpä se ainoa tietolähde mikäli halusi selvittää itselleen tietoja kotitietokoneista, jotka tekivät tuloaan Suomeen. Elettiin siis 1980-luvun alkuvuosia ja kaikki oli uutta ja ihmeellistä! Moni oli kuullut, että tietokoneita on tulossa myyntiin markkinoille Suomeenkin, mutta harvalla oli käsitystä mitä niillä sitten voisi tehdä, puhumattakaan tietämystä niiden teknisistä ominaisuuksista.

Autot, veneet, pölynimurit ja televisiot olivat kansalle jo hyvin tuttuja teknisiä vimpaimia vuosikymmenten takaa ja niihin oli totuttu. Sen sijaan kotitietokone käsitteenä oli outo ja kummallinen. Laite oli myös teknisesti monimutkainen, joten sen sielunelämästä tiesivät Suomessa vain harvat asiantuntijat. Tarvittiin kipeästi tietoa ja selkokielisiä arvosteluita näistä uusista, mystiseltäkin tuntuvista laitteista!

Tekniikan Maailmassa nähtiin onneksi hyviä, asiantuntevia arvioita eri 8-bittisistä tietokoneista. Muistan hyvin vuodet 1982-1983, jolloin minulla ei ollut juurikaan rahaa käytössäni ja niinpä kävin aina lukemassa Tekniikan Maailma -lehdet kaupungin kirjastossa. Monesti myös lainasin mukaani vanhempia numeroita, joissa oli tietoja kotitietokoneista. Luin sitten niitä iltaisin ja haaveilin omasta tietokoneesta ja peleistä.

Tekniikan Maailman arvosteluissa oli löydetty sopiva tasapaino helppotajuisuuden ja teknisen tietouden välillä. Artikkeleista ei välttämättä tajunnut ihan kaikkea, mutta jotain niistä kuitenkin sai irti. Asiat selkenivät vähitellen, vaikka paljon jäi hämäräksikin. Esimerkiksi kuvaukset BASIC-kielten välisten ominaisuuksien eroista eri koneissa jäivät väistämättä irrallisiksi, sillä ilman käytännön kokemusta koodin naputtelusta oikealla tietokoneella ei ollut mitenkään mahdollista tajuta kielten nyanssien eroja. Minulla ei ollut selkeää käsitystä ohjelmoinnista ennen kuin ostin ensimmäisen tietokoneeni jouluna 1984. Se oli Commodore 64 kuten niin monella muullakin kansalaisella.

Joka tapauksessa kirjoitin eilen perjantaina 13.04.2018 lyhyen englanninkielisen koosteen ORIC-1 tietokoneen arvostelusta Tekniikan Maailman numerossa 16/1983. Artikkelin löydät retrosivuiltani tästä ORIC-1 linkistä.

Tänään lauantaina 14.04.2018 jatkoin lehtipinojeni kaivelua ja löysin numeron 20/1982. Siinä on hyvin mielenkiintoinen arvostelu Atari 400 koneesta. Ja tein myös siitä lyhyen englanninkielisen yhteenvedon sivujeni retrokoneosioon.

Suunnitelmissani on tulevaisuudessa jatkaa näiden Tekniikan Maailman artikkeleiden tutkimista ja aion suurella todennäköisyydellä kirjoittaa vastaavia koosteita lisääkin. Tämä on tärkeää historian säilyttämisen ja informaation jakamisen kannalta. On hyvä saada tietoa julkiseksi nettiin ja mielellään englanniksi, jotta se saavuttaa suuremman kohdeyleisön.