Pitkästä aikaa taas kova sähähdys eBayssä

Olen pitänyt aika pitkää taukoa kelanauhojen keräilyssäni, sillä loppuvuosi 2017 oli monien kalliiden, mutta hienojen löytöjen aikaa. Eilen kuitenkin sähisin taas pitkästä aikaa eBayssä. Löysin nimittäin Led Zeppelinin IV albumin kelanauhamuodossa. Myyjänä oli erittäin luotettavan tuntuinen amerikkalainen musiikkimyyjä, jolla on muistaakseni jopa yli 5100 positiivista palautetta eikä joukossa ole yhtään neutraalia tai negatiivista. Siksi uskalsin luottaa häneen.

Led Zeppelin IV kelanauhahan minulla on jo entuudestaankin, mutta valitettavasti sen boxi on melkoisen huonossa kunnossa. Se on selvästi kärsinyt vesivahingosta, sivu repsottaa ja se kelanauhakin kuulosti kohtuullisen tunkkaiselta. Eilen ostamani versio sen sijaan on myyjän lupauksen mukaan ihan mint-kunnossa kelanauhan osalta. Hän on koekuunnellut sen Akai-kelanauhurillaan ja todennut soundin olevan mahtavaa luokkaa. Laatikon kunnoksi myyjä oli puolestaan merkinnyt "near mint" eli jotain hyvin pientä kulumaa siinä on havaittavissa, mutta kokonaisuutena tämä setti on kuitenkin unelmakunnossa!

Kelanauhan muovinen kela on tässä julkaisussa väriltään musta ja etiketti on tummansininen. Myyjä kertoi, että tätä julkaisua on aikanaan 1970-luvun alussa saanut ainoastaan postimyynnistä ja mikäli muistan oikein, niin silloin myyjäfirma saattoi olla Columbia Records. Nauhan on valmistanut Magtec, joka teki muistaakseni ainakin David Bowien Ziggy Stardust kelanauhankin ja varmasti myös monia muita. Tämä Led Zeppelin IV oli kieltämättä äärimmäisen hintava hankinta, mutta ajattelin, että on tavallaan minun kansalaisvelvollisuuteni omistaa tämä legendaarinen albumi mahdollisimman siistissä kunnossa myös kelanauhana. Olen tyytyväinen!