Kahdeksan vuotta sitten keväällä 2010 kirjoitin sivujeni elokuvaosioon hyvin lyhyen arvostelun elokuvasta Death Wish eli Väkivallan Vihollinen. Sen arvostelun voit lukea tästä linkistä. En jaksanut kirjoittaa arvosteluihini oikein mitään perusteluita ja muutenkaan niissä ei analysoida asioita kunnolla. Lähinnä totesin vain omat näkemykseni ja siinä kaikki.
Joka tapauksessa tänään kauhistuin kun luin netistä, mahdollisesti Iltalehden verkkoversiosta, että nämä nykyajan luuserit ovat tehneet uudelleenfilmatisoinnin Väkivallan Vihollisesta. Pääosassa on kuulemma Bruce Willis, jonka kuuluisin toimintarooli lienee John McLane elokuvissa Vain Kuolleen Ruumiini Yli. Ensimmäinen niistä leffoista taisi tulla vuonna 1988, joten siitäkin on jo 30 vuotta aikaa.
Jo muutama vuosi sitten oli suunnitteilla, että Death Wish tehtäisiin uusintaversiona ja pääosaan kaavailtiin tuolloin Sylvester Stallonea, jonka merkittävimmät roolit ovat olleet nyrkkeilijä Rocky Balboa ja Vietnamin veteraani John Rambo. Stallone oli aikanaan sen verran viisas, että uusintafilmatisointia ei tehty. En tiedä mistä oli kyse, mutta ehkäpä hän tajusi, että Charles Bronson näytteli aikanaan Paul Kerseyn roolin niin hyvin Michael Winnerin ohjauksessa, että siitä ei ole mahdollista pistää enää paremmaksi. Death Wish onkin kaikin puolin hyvin täydellinen elokuva, siinä ei ole heikkouksia tai parantamisen varaa. Niinpä Stallone mahdollisesti totesi, että hylätään suunnitelma ja keksitään jotain muuta.
Sen sijaan Bruce Willis on ilmeisesti nykyään sen verran persaukinen, että hänen tähdittämiään leffoja suolletaan suoraan DVD- ja BluRay-julkaisuina katsojille. Willisin leffat ovat siis niin surkeita, että niitä ei edes huolita leffateatterilevitykseen, mutta nyt kaiketi tämä Death Wish remake pyörii oikein elokuvasaleissa. Toivon kyllä, että kukaan ei menisi katsomaan sitä. Tällaiset uudelleenfilmatisoinnit ainoastaan häpäisevät alkuperäisen elokuvan ja Charles Bronsonin muiston!
On suoraan sanottuna aivan vitun typerää, että joku on rahanhimossaan päätynyt tähän remaken tekemiseen. En missään nimessä aio katsoa sitä, vaan suosittelen kaikille aitoa ja alkuperäistä, vuoden 1974 Väkivallan Vihollinen elokuvaa. Myös sen jatko-osa vuodelta 1982 on aivan katsottavaa toimintaa.