Kirjoitin englanniksi pienen artikkelin Up 'n Down klassikkopelistä. Pelin julkaisi alunperin Sega vuonna 1983 ja kyseessä oli arcade eli ns. kolikkopeliautomaatti, joita oli 1980-luvulla erillisissä pelihalleissa ja esimerkiksi baareissa. Tämä peli ei saavuttanut mitään suursuosiota kuten Pac-Man ja Donkey Kong, mutta oli kuitenkin sen verran menestyksekäs, että siitä tehtiin versiot Atari 2600 pelikonsolille, Colecovision pelikonsolille, Atarin 8-bittisille kotitietokoneille ja Commodore 64 kotitietokoneelle.
Sivuiltani saa nyt ladattua kaikki nuo versiot. Kirjoitin myös pienet ohjeet siitä miten pelit saa käyntiin Fedora Linuxissa komentoriviltä. Kyseessä ei ole vaikea asia, mutta koska se ei ole kaikille aivan selvää, ohjeet voivat olla tarpeen. Toiveeni on, että näiden konkreettisten Up 'n Down -ohjeiden perusteella nuoret pelaajat osaisivat pelata muitakin pelejä emulaattoreilla.
On tärkeää, että pelaajat oppivat tuntemaan tietokonepelaamisen historian. On myös hauskaa pelata vanhoja pelejä, vaikka ne eivät graafisesti olekaan yhtä näyttäviä kuin modernit pelit. Ne tarjoavat kuitenkin paljon haasteita, sillä retropelien vaikeustaso on usein hyvin korkea. Tämä pätee erityisesti arcade-kolikkopeleihin niiden bisnesmallin vuoksi. Peleistä ei haluttu tehdä helppoja, jotta pelaajat vaihtuisivat usein. Muista, että kyseessä olivat rahaa tuottavat laitteet. Näitä kolikkopelejä pystyi pelaamaan sananmukaisesti laittamalla peliin sisään kolikkoja, siis kylmää käteistä! Jos yhdellä kolikolla pystyisi helposti pelaamaan vaikka 15 minuuttiakin putkeen, niin se pienentäisi pelin vuokraajan tai omistajan kassavirtaa.
Artikkelini voit lukea tästä linkistä.