Olen uskonnoton. Heilun agnostismin ja ateismin välillä. En usko mihinkään uskontoihin, niiden jumaliin tai profeettoihin. Niiden suhteen olen siis ehdottomasti ateisti. Pidän myös erittäin todennäköisenä, että tuntemamme maailmankaikkeuden takana ei ole mitään suunnittelua tai ylivertaista jumalhahmoa, joka on kaiken "luonut". Ei ole pienintäkään todistetta sellaisesta eikä tuntemamme maailma näytä olevan kaikilta osin ollenkaan niin hieno, että se olisi tulosta täydellisen, rakastavan jumalolennon luomisesta. Esimerkkejä maailmamme kauheuksista ja epäoikeudenmukaisuuksista ei tarvitse kaukaa hakea - jokainen uutisia seuraava ihminen ymmärtää pian, että emme elä kovinkaan upeassa maailmassa.
Muutama päivä sitten luin, että jotkut Helsingin virkamiehet yrittävät edistää suurmoskeijahanketta. Ajatus puistattaa, inhottaa ja kauhistuttaa. Ensimmäinen pinnalle tullut tunteeni oli suuttumus, johon myöhemmässä vaiheessa tuli mukaan epätoivo ja pettymys. Niinkö se on, että jälleen kerran ihmiskunnan kehitys on ottamassa monta askelta takapakkia? Eikö näistä eksytyksistä koskaan päästä eroon? Ei tänne kaivata mitään moskeijoita eikä edes kirkkojakaan. Tänne kaivataan sekulaaria humanismia, empatiaa, täydellistä tasa-arvoa, tiedettä, taidetta ja järkevää ajattelua. Vapautta.
Meidät pakotettiin lapsina koulussa kirkkoon ja kouluissakin oli pakko veisata virsiä. Mieleeni tuli eräs synkeätunnelmainen virsi, joka meni jotenkin näin:
En ole varma menikö se noin enkä muista enempää sanoja. Koulun ja kirkon kontekstissa tietenkin virren "Totuuden henki" tarkoitti Pyhää Kolminaisuutta: juutalaisten heimojumalaa Jahvea, juutalaista kansankiihottajaa Jeesusta ja jotakin epämääräistä pyhää henkeä. Minut tuo "totuuden henki" johdatti kuitenkin uskonnottomuuteen ja hyvin kauas kristinuskosta, jopa sen melko ankaraksi vastustajaksikin.
Uutinen suurmoskeijahankkeen etenemisestä oli todellinen shokki. Ajattelin, että kirjoitan aiheesta blogissani, mutta olin niin henkisesti lamaantunut, että en kyennyt kirjoittamaan mitään. Päiväni oli täysin pilalla. Epätoivoisena luin mielessäni hiljaisen rukouksen: "Totuuden henki, säästä meidät suurmoskeijalta ja varjele meitä islamilta". En siis ole yhtään uskovainen, mutta ajattelin, että ei tuosta varmaan haittaakaan olisi. En kohdistanut rukoustani millekään varsinaiselle jumalalle, vaan paremminkin ajattelin meditaatiossa yleistä oikeudenmukaisuutta ja totuutta abstrakteina asioina. Kenties pohdin jonkinlaista henkimaailmaa ja mystiikkaa.
Ehkä siis paremminkin kyseessä oli syvä toive eikä niinkään rukous. En tiedä. Tuskinpa sillä mitään vaikutusta oli, mutta tänään luin netistä, että suurmoskeijahanke on ilmeisesti pysäytetty. Sitä hirvitystä ei siis Helsinkiin taida tulla, ainakaan nyt toistaiseksi. Eikä sitä tulla toivottavasti rakentamaan mihinkään muuhunkaan kaupunkiin.