Jostain syystä David Goffin vs Jo-Wilfried Tsonga ottelu oli alkanut aiemmin kuin piti. Avasin nettistreamin klo 15:02 ja silloin Tsonga oli jo 3-2 johdossa vaikka lähetyksen piti alkaa tasan klo 15:00 ja siinä piti olla viiden minuutin alkulämmittely. Ihme touhua! Joka tapauksessa syötönmurtoja ei ollut ja Goffin tasoitti tilanteeksi 3-3. 3-4 tilanteessa hänellä oli suuria vaikeuksia ja Tsongalla oli useampi murtopallo, mutta lopulta erä oli 4-4. Sitten Tsonga piti helposti ja siirtyi 5-4 johtoon. Goffarilla oli taas suuria vaikuksia, mutta hän kuitenkin tasoitti 5-5:een. Goffin hassasi 40-15 johdon ja Tsonga sai eräpallon! Goffari kuitenkin oli rautaa, selvitti sen ja sai vielä edunkin. Hurjan pallorallin jälkeen Tsongan alakierrerysty meni verkkoon ja tilanne oli 6-6. Tie-break!
Goffari palautti kämmeneltä läpi Tsongan kakkossyöttöön, 1-0! Minimurto siis heti alkuun. Mutta Tsonga palautti Davidin kakkoseen kovaa kämmeneltä ja David löi rystyn verkkoon. 1-1 ja minimurrot tasan. David nousi rohkeasti verkolle ja siirtyi 2-1 johtoon. Uskomaton palloralli ja David verkolle, Tsongan ohituslyönti leveäksi, 3-1! Tsonga verkolle ja kova iskulyönti tappoi pallon, 3-2. Yksi minimurto edelleen Goffarilla. David syöttämään. Davidin rysty pitkäksi ja Tsongalle piste. 3-3 ja puolenvaihto.
Kakkossyöttöön joutui Goffari turvautumaan, mutta pallorallissa Tsongan kova kämmen leveäksi. 4-3 Davidille ja Tsonga syöttämään. Tsonga löi hyvin pitkin linjaa, 4-4. Ässä Tsongalta ja hän siirtyi 5-4 johtoon. David syöttämään kovan paineen alaisena. Ykkönen sisään ja mieletön kämmen Goffarilta ihan nurkkaan, tasan 5-5! Kriittinen pallo edessä. Ykkönen taas sisään ja Tsongan palautus verkkoon, 6-5, eräpallo Davidille! Ykkönen pitkäksi. Goffari lämäsi rystynsä täysillä pitkin linjaa kakkossyöttöön, 7-5, erä Belgialle!
Toinen erä alkoi Goffarin kannalta huonosti, 0-30. Mutta hän nousi ja vei pelin, siirtyen 1-0 johtoon. Tsongalla oli 40-15 johto, mutta David tasoitti 40-40. Sitten kuitenkin Tsonga terästäytyi ja vei kaksi seuraavaa pistettä, joten pelit 1-1. Goffari oli vaikeuksissa, 30-40 ja murtopallo, mutta selvitti sen uskomattomalla drivelentolyönnillä ja sen jälkeen tarkka kämmenvolley verkolta. Seuraavatkin pisteet David vei kovilla ja tarkoilla syötöillä, joten 2-1 Goffarille. Tsonga piti helposti ja tasoitti 2-2:een.
0-30 ja Davidilla vaikeuksia syötössään. 15-30 tiukan pallorallin päätteeksi. Tsongan rysty meni siis leveäksi. Ykkönen ulos. Tsonga pelasi loistavasti, mutta missasi helpon korkean kämmenvolleyn iskemällä sen verkkoon! 30-30. Ykkönen taas ulos. Kakkonen Tsongan kämmenelle, josta hän latasi täysillä pitkin linjaa, mutta leveäksi. 40-30. Loistava ykkönen sisään ja mestarillinen pudotus poikki kentän lyhyenä Tsongan puolelle, mistä ranskalainen ei enää kerinnyt sitä hakea. Peli niukasti Goffarille ja 3-2 Belgian johto.
Kaksoisvirhe Tsongalle, 0-15. Ensimmäinen koko ottelussa. 0-30, mieletön rysty Goffarilta! Ykkönen pitkäksi. Uskomaton venytys Tsongalta verkolta Goffarin hyvään ohituslyöntiin ja 15-30! Ykkönen ulos. Ranska haastoi tuomion. Pallo oli leveä. Goffari painoi päälle ja myllytti, Tsongan rysty pitkäksi. 15-40! Kaksi breikkipalloa Goffarille! Jälleen uskomaton venyminen Tsongalta verkolla ja kavennus 30-40. Vielä yksi murtopallo Belgialla. Ykkönen ulos. Kakkonen verkkoon. Toinen kaksoisvirhe ja murto! Goffari siirtyi 4-2 johtoon.
Hyvä kakkonen kämmenelle ja palautus ulos, 15-0. Varma kakkonen, josta Tsonga yritti pamauttaa kämmeneltä läpi pitkin linjaa, mutta löi ulos. 30-0. Goffari verkolle ja murskaava iskulyönti kenttään, 40-0! Goffarin kämmen pitkäksi, 40-15. Ykkönen ulos. Tsongalta kaksi massiivisen kovaa kämmentä takanurkkaan ja kavennus 40-30. Goffarilla kovat paineet. Tarkka ykkönen kämmenelle, palautus Tsongalta ja kova kämmen Goffarilta. 5-2 johto on totta! Kova ykkönen Tsongalta ja palautus ulos, 15-0. Goffarin kämmen pallorallissa leveäksi, 30-0. Sama juttu uudelleen, 40-0. Tsonga nuiji kämmenensä läpi ja vei pelin kaventaen tilanteeksi 5-3. Goffari syöttämään hurjien paineiden alaisena. Tsonga hakkasi taas tappavia kämmeniä ja 0-15! David rohkeasti verkolla ja tasoitus 15-15:een! Saako Goffari nyt ykkösen ruutuun? Ykkönen uusitaan. Goffarilta helppo virhe kämmenkrossissa, lyönti verkkoon ja tilanne tiukka 15-30. Mieletön ykkönen nurkkaan ja drivevolley läpi, 30-30! Uskomaton ykkönen ruutuun ja tappo kämmeneltä, 40-30 ja eräpallo! Ykkönen pitkäksi. Ei mikään kaunis ratkaisu erälle, mutta Goffin jauhoi riittävällä varmuudella ja Tsongan rysty verkkoon. Erä 6-3 Goffarille ja Belgia 2-0 eräjohtoon!
Tsonga tuli kolmanteen erään kovalla tsempillä ja piti ensimmäisen syöttövuoronsa suhteellisen helposti. Pelit 1-0 Ranskalle. Goffari piti nollille, 1-1. Goffari pelaa loistavasti, rysty läpi ja 0-40, kolme breikkipalloa! Ykkönen pitkäksi. Kakkonen uusitaan, se koski verkkoon, mutta putosi ruutuun. Tsonga on aggressiivinen kämmeneltä ja kaventaa 15-40. Tsonga taistelee kovaa, nyt rysty läpi pitkin linjaa ja 30-40! Ykkönen verkkoon. Goffari paukuttaa rystyn pitkin linjaa kovaa ja melko kierteettömänä, Tsongan vastaus leijailee pitkäksi. Murto on totta ja Goffari johtaa 2-1! Goffarin kova kämmen verkon kautta ulos, 0-15. Ykkönen verkkoon. Tsonga tykittää kämmeneltä suoraan pitkäksi, 15-15. Armoton palloralli, Goffari taistelee ja 30-15. Jälleen hurjaa jauhamista, mutta Tsongan stoppari jää verkkoon, 40-15. Goffari näyttää vahvalta ja Tsonga hermoilee. Ykkönen kovaa pitkäksi. Mieletöntä taistelua molemmilta, mutta Tsonga nuijii läpi ja kaventaa 40-30. Goffari hakkaa inside out kämmeniä Tsongan rystylle ja tuhoaa Tsongan puolustuksen. Pito Belgialle ja 3-1 johto kolmannessa erässä.
Kaksoisvirhe Tsongalta, 15-30. Ranskan tilanne on äärimmäisen tukala. Saako Belgia tuplamurron? Tsonga raivoaa itselleen ja tsemppaa itseään. Ykkönen ulos niukasti! Goffari palauttaa suoraan läpi kakkossyöttöön, 15-40 ja kaksi breikkipalloa tuplamurtoon! Yleisö mylvii hulluna. Ykkkönen verkkoon. Goffari lyö rystyn raivokkaasti pitkin linjaa, mutta juuri ja juuri leveäksi. 30-40. Kova ykkönen Tsongalta Goffarin kämmenelle ja palautus lentelee pitkäksi. Tasan 40-40! Sama juttu, kova syöttö sisään ja etu Tsongalle. Ykkönen verkkoon. Goffari on aggressiivinen ja lataa rystynsä aivan takarajalle, josta Tsongan palautus ulos. 40-40. Tsonga pelaa loistavasti ja nousee verkolle, mutta tyrii helpon kämmenvolleyn leveäksi! Taas breikkipallo! Ykkönen menee sisään, mutta David palauttaa rystyltä taitavasti pitkälle lähelle takarajaa. Tsonga yrittää vastata tykittämällä kämmeneltä niin lujaa kuin kykenee, mutta pallo menee pitkäksi. Goffarilla on tuplamurto ja hän tulee syöttämään tilanteessa 4-1! Mahdotonta uskoa, että Goffin enää voisi hävitä tätä matsia muuta kuin taittamalla nilkkansa ja loukkaantumalla!
Tsonga keskustelee jostain ottelun päätuomarin kanssa, mutta en saa selvää mistä on kyse. Mahdollisesti Tsonga valittaa yleisön metelistä, mutta en ole varma. Ottelun selostajatkaan eivät tiedä mistä puhuttiin. Yleisö huutaa. Goffinin kämmen verkkoon, 0-15. Goffari löysäilee ja rysty leveäksi, 0-30. Vieläkö Ranska voi päästä takaisin otteluun? Ykkönen verkkoon. Tsonga nousee verkolle hienon kämmenen turvin ja tappaa pallon verkolta, 0-40. Kolme breikkipalloa! Ykkönen verkkoon. Tsongan rystyalakierre pitkäksi, 15-40. Ykkönen leveäksi keskeltä. Tsongan kämmen pallorallin päätteeksi verkkoon, 30-40. Vielä yksi murtopallo Tsongalla! Goffari täräyttää ykkösen suoraan rystynurkkaan kovaa ja palautus ulos, tasan 40-40! Ykkönen on kova, mutta menee ulos. Mitä ihmettä! Tsonga luuli, että Goffarin lyönti oli pitkä ja lopetti pallon! Voiko hän enää edes haastaa tuomiota? Palloa ei huudettu pitkäksi ja Goffari löi seuraavan lyönnin läpi! Belgian kuuluisi voittaa piste. Hidastuksen perusteella lyönti saattoi olla pitkä, mutta mahdotonta sanoa varmaksi! Miten tämä ratkaistaan? Hawk Eye näytti, että pallo oli ulkona, mutta koska Tsonga ei haastanut heti, pallo tuomittiin Belgian hyväksi! Etu siis Goffarilla. Yleisö huutaa hulluna. Goffari voittaa pallon Tsongan kämmenen jäädessä verkkoon, 5-1 Belgialle!
Goffari piti hermonsa vaikka yleisö raivosi! Ykkönen ulos. Tsongan rysty leveäksi, 0-15. Ykkönen verkkoon. Tsongalta helppo kämmen leveäksi, 0-30. Goffari on todella lähellä otteluvoittoa! Davidin kämmen kuitenkin pitkäksi virheosuman jälkeen ja kavennus 15-30. Ykkönen taas verkkoon. Pitkä palloralli ja Goffarin kämmenkrossi tekee tuhojaan, 15-40 ja kaksi matsipalloa Belgialle! Kova ykkönen ruutuun ja kämmen täysillä läpi. Tsonga kaventaa 30-40 ja selvittää ensimmäisen matsipallon! Melkein sama kuvio taas, kova ykkönen sisään, kämmen takarajoille ja tappovolley verkolta. Tasan 40-40! Ässä! Etu Tsongalle. Kaksi matsipalloa selvitetty. Ykkönen ulos. Tsongan kova kämmenkrossi jää kuitenkin Davidin kenttään ja tilanne on 5-2 Goffarille. Belgia siis tulee syöttämään otteluvoitosta tuplabreikin turvin.
15-0 kun Tsongan palautus ulos. Ykkönen ulos. Tsonga hädässä verkolla, Goffari lasauttaa kovan kämmenen ja Tsonga ei kykene vastaamaan, 30-0. Goffari nousee verkolle ja niittaa iskulyönnin kentän tyhjään osaan. 40-0 ja kolme peräkkäistä matsipalloa! Ykkönen menee ruutuun tarkasti Tsongan rystynurkkaan ja pallo jää Ranskan puolelle verkkoa. Tsonga onnittelee lämpimästi Goffaria ja ottelu on ohi. David Goffin oli vain tänään tuon verran kovemmassa iskussa. Tsongakaan ei varsinaisesti pelannut huonosti, mutta Goffarin kova pelitaso oli nyt hänelle liikaa. Kuka ranskalainen nyt tulee Steve Darcisia vastaan ratkaisevaan viidenteen otteluun?
Ranska on näemmä laittanut Lucas Pouillen pelaamaan ratkaisevaan otteluun. Pouille on kyllä ennakkosuosikki voittamaan ja todennäköisesti Ranska tulee viemään Davis Cupin mestaruuden. Mutta todennäköisyydet ovat todennäköisyyksiä. Pouille ei ole pelaajana vielä kovin kokenut, hän on vasta 23-vuotias. Hän on nyt kotiyleisönsä edessä uransa tärkeimmän ottelun edessä. Darcis on pärjännyt hyvin nimenomaan viidensissä Davis Cup otteluissa, joten häntäkään ei voi täysin laskea pois kuvioista. Perjantaina Darcis kuitenkin romahti aika pahasti ensimmäisen erän jälkeen, joten nähtäväksi jää miten nyt käy.
Pouille piti aloitussyöttövuoronsa, mutta peli oli hermostunutta. 1-0 Ranskalle. Darcis johti 40-0, mutta nyt mokien jälkeen tilanne on tasan 40-40. Kova kämmen toi kuitenkin edun Belgialle. Mutta Ranska tasoitti 40-40 vähän onnekkaastikin verkkonauhan kautta. Moka kämmeneltä ja Ranska murtaa heti 2-0 johtoon mennäkseen. Pouille on kovassa iskussa ja piti nollille, päättäen pelin syöttämällä ässän! 3-0 Ranskalle, mutta breikkejä on vain se yksi. Ranskan johto on vankka, mutta Darcis ei ole vielä ulkona erästä. Darcis johti taas 40-15, mutta tilanne nyt 40-40 helppojen mokien jälkeen. Darcis kuitenkin ovelasti verkolle oikealla hetkellä ja etu Darcisille! Toinenkin hyvä nousu verkolle ja kavennus 3-1.
Mieletöntä puolustusta Darcisilta ja 0-15! Helppo virhe Pouillelta verkolta ja 0-30. Kova ykkönen ja tappokämmen, 15-30. Pouille tykitti kämmenen Darcisin rystylle, ei tullut takaisin, tasan 30-30. Kova ykkönen ja palautus pahasti metsään, 40-30. Serve and volley, piste suoraan syöttäjälle ja Ranska johtaa 4-1. Hyvä pito Darcisilta, hän menetti vain yhden pisteen. Kavennus 4-2:een. Murtoja on tosiaan vain se yksi, vielä olisi saumat vastamurtoon ja viedä erä tie-breakiin. Pouille vastasi pitämällä myös helposti, 5-2. Taas hyvä pito Darcisilta, vain yksi hävitty piste. 5-3 ja Pouille syöttämään erävoitosta. Pouille haparoi ihan hieman, mutta piti kuitenkin syöttönsä ja voitti erän 6-3. Tämän erän perusteella tilanne näyttää hyvältä Ranskan kannalta. Darcis vaikuttaa kaikinpuolin altavastaajalta. Pouille pystyy hallitsemaan peliä ja Darcisilta tuntuvat puuttuvan kaikki aseet, joilla hän voisi horjuttaa ranskalaista. Voisi siis sanoa, että ottelun lopputulos on hyvin pitkälti Pouillen käsissä. Jos hän pelaa omalla tasollaan eikä ala hermostuneena kipsaamaan, niin hän tulee viemään tämän ottelun. Näin uskon.
Darcis johti jälleen 40-15 ja tilanne on taas 40-40. Ykkönen pitkäksi. Pouille aggressiivisesti verkolle ja murtopallo Ranskalle! Darcis kuitenkin taisteli pitkän pallorallin ja tasoitti 40-40. 24 kertaa lyötiin palloa! Ykkönen ulos. Darcis tappoi lyhyen pallon ja etu Belgialle. Pouille kämmen pitkän pallorallin jälkeen verkkoon ja Darcis piti kuin pitikin! 1-0. Selostajatkin toteavat, että pitäminen oli Darcisille aivan elintärkeää. Jos Pouille olisi breikannut heti, niin se olisi ollut Belgian kannalta katastrofi. Nyt sentään pieni toivo elää. Pouille vastasi pitämällä oman syöttönsä nollille, pelit siis 1-1. Darcis yrittää parhaansa, 15-0. Steve lopetti pelaamisen ja haastoi tuomion, mutta ranskalaisen lyönti oli sisällä. Piste Pouillelle, 15-15. Verkolta piste Darcisille, 30-15. Hyvä syöttö, 40-15. Pouille hyökkää pallorallin lopuksi verkolle ja vie pisteen, 40-30. Pouille taas verkolle kovan kämmenen turvin, 40-40. Jälleen 40-15 johto hassattu Darcisilta! Pouille lasauttaa kämmenkrossin läpilyöntinä ja breikkipallo Ranskalle! Darcis lyö kylmähermoisesti kämmenstopparin ja Pouille ei ehdi palloon! 40-40. Hyvä ykkönen ja etu Darcisille! Pouillen ohitus tuomitaan ulos, mutta Ranska haastaa tuomion. Pallo olikin sisällä! Piste Ranskalle ja tilanne tasan 40-40. Loistava ykkössyöttö T-pisteeseen ja suora piste, etu Darcisille! Pouille dominoi pallorallia paremmilla peruslyönneillään ja tasan 40-40. Hyvä ohituslyönti ranskalaiselta ja breikkipallo Ranskalle! Nyt puolestaan Darcis lyö armottoman kämmenkrossin ohi verkolle nousseen Pouillen! 40-40. Pouillen kämmen pitkäksi, etu Belgialle. Pouille lyö kämmeneltä läpi, taas 40-40. Loistoykkönen sisään ja suora piste, Darcisin etu! Pouille nousee upeasti verkolle ja tappaa pallon, 40-40. Pouille on taas aggressiivinen, nousee kovan kämmenen turvin ylös ja tappaa pallon verkolta, etu Ranskalle! Ykkönen ulos. Pouille jatkaa raivokkaita otteitaan, kämmen putoaa takarajalle ja murto on totta. Ranskan mestaruus on taas askeleen lähempänä kun toinen erä on 2-1 Ranskalle.
Pouille alleviivaa äskeisen murtonsa pitämällä itse syöttönsä hyvin helposti. Tilanne 3-1. Darcis taas ongelmissa, 30-40. Pitkä palloralli päättyy Darcisin helppoon virheeseen kämmeneltä ja tuplabreikki on totta, 4-1 Ranskalle. Tässä vaiheessa voisin lyödä pääni pantiksi, että mestaruus on tänä iltana Ranskan. Goffari voitti molemmat kaksinpelinsä ja antoi Belgialle kaksi pistettä, mutta siihen se sitten taitaa jäädäkin. Häviö nelinpelissä eilen osoittautui kriittiseksi. Pouille jatkaa hyvää peruslyöntipeliään, 15-0. Hyvä syöttö, 30-0. Rystylyönti krossi läpi, 40-0. Ykkönen kovaa sisään ja suora piste, Pouille johtaa 5-1. Darcis on ihan pihalla. Pouille rakentaa pisteen kauniisti peruslyönneillä ja nousee ylös tappamaan pallon, 0-15. Darcisin veltto kämmen jää verkkoon, 0-30. Tämä erä on kohta ohi. Pouille lyö vaikean matalan alakierteen Darcisin jalkoihin verkolla ja 0-40, kolme eräpalloa! Ykkönen verkkoon. Taas surkea kämmen Darcisilta ja se menee pitkäksi, erä 6-1 Ranskalle. Selostajienkin mukaan on nyt vaikeaa nähdä enää mitään keinoa, jolla Darcis pääsisi takaisin matsiin. Pouille on pelaajana parempi ja hänen hermonsa ovat pitäneet hyvin lukuunottamatta matsin ihan ensimmäistä syöttövuoroa, jossa hän hermoili hieman. Sen jälkeen ottelu on ollut yksipuolista Pouillen hallintaa.
Pouille aloittaa kolmannen erän vahvasti. Hän piti syöttönsä selvästi ja siirtyy 1-0 johtoon. Darcis tappiolla 15-40, kaksi breikkipalloa heti erän alkuun. Darcis yrittää nousta verkolle, mutta kämmen jää verkkoon ja Ranska murtaa siirtyen 2-0 johtoon. Pouille saa lisää virtaa ja nuijii kämmenen läpi, 15-0. Helppo virhe Pouillelta rystyltä, 15-15. Hyvä ykkönen, 30-15. Taas hyvä syöttö, palautus pitkäksi ja 40-15. Ässä ja kolmas erä on 3-0 Pouillen eduksi. Selostajatkaan eivät anna enää toivoa Belgialle. Heidän mukaansa tämä kolmas erä on varmuudella myöskin ottelun viimeinen ja se tarkoittaisi otteluvoittoa erin 3-0 ja mestaruutta otteluvoitoin 3-2. Darcis-parka, hän on ollut tänäänkin aivan altavastaaja, ihan kuten Tsongaa vastaan perjantain kaksinpelissä.
Ei tästä taida tulla enää yhtään mitään. Darcis ei pärjää pallottelemalla takakentältä, joten hänen pitäisi yrittää muuttaa taktiikkaansa. Hänen tulisi ottaa kovia riskejä ja hyökätä verkolle, mutta niin ei tapahdu. Tilanne on 30-40. Ykkönen verkkoon. Pouille tekee helpon mokan kämmeneltä ja 40-40. Pouille liikuttelee Darcisia ja nousee hyvin verkolle. Breikkipallo Ranskalle. Ykkönen ulos. Pouille hallitsee pallorallia ja iskee kämmenen läpi pitkin linjaa. Tuplamurto ja 4-0! Pouille pitää syöttönsä helposti ja siirtää Ranskan 5-0 johtoon. Belgian kapteeni lohduttaa Darcisia, joka on henkisesti murtunut. Viides ja ratkaiseva ottelu on ollut läpihuutojuttu. Tätä minä kyllä osasin jo perjantain kaksinpelin perusteella vähän pelätäkin. Yleisö huutaa Lucasin nimeä ja kannustaa Ranskaa. 15-30, Pouillen kova kämmen tekee tuhojaan. Kahden pisteen päässä on Ranska. Darcis kuitenkin hakkaa vielä kovan kämmenkrossin ja 30-30. Sitten Darcisilta helppo rystylyönti verkkoon. Mestaruuspallo Ranskalle, 30-40! Darcisin lyönti leijuu ohi takarajan ja erä puhtaasti 6-0 Pouillelle!
Ratkaisuottelu oli tasoltaan surkea. Selostajat pohtivat oliko Steve Darcis jollain lailla loukkaantunutkin, mutta oli miten oli, peliesitys oli kamalaa luokkaa. Pouillen ei tarvinnut pelata erityisen loisteliaasti ja lukemat olivat silti tylyt 6-3, 6-1, 6-0. Mestaruus siis otteluvoitoin 3-2 Ranskaan. Tulihan tästä Suomeenkin pieni osuus, sillä Lucas Pouillen äiti on Leena Suomen Närpiöstä. Lucas on puoliksi suomalainen, mutta käsittääkseni hänellä ei ole Suomen kansalaisuutta. Lopetan tämän otteluseurannan tähän ja onnittelen Ranskaa mestaruudesta.