Iltalehden verkkoversio kirjoitti perjantaina 24.11.2017 seuraavaa:
Ruotsin kirkko kehottaa papistoaan käyttämään sukupuolineutraalia kieltä viitatessaan Jumalaan ja pidättäytymään käyttämästä termejä kuten "Herra".
Ruotsin kristillisen kirkon johtajan mukaan Jumala on ihmisen sukupuolimäärittelyn ulkopuolella.
Ruotsin kirkko kehottaa papistoaan käyttämään sukupuolineutraalia kieltä viitatessaan korkeimpaan jumaluuteen ja pidättäytymään käyttämästä termejä kuten "Herra".
Päätöksen teki torstaina kirkon 251 jäsenestä koostuva päätöksentekoelin. Kokous kesti kahdeksan päivää. Päätös astuu voimaan ensi vuoden 20. toukokuuta.
Arkkipiispa Antje Jackelén kertoi ruotsalaiselle TT-uutistoimistolle, että sukupuolineutraalista termistä on puhuttu jo vuoden 1986 konferenssissa.
- Esimerkiksi teologisesti tiedämme, että Jumala ei sovi sukupuoliseen määrittelyymme, sillä Jumala ei ole ihminen, Jackelén sanoo.
Muutos on saanut aikaan myös kritiikkiä. Lundin yliopiston teologian professori Christer Pahlmblad on sitä mieltä, että sukupuolineutraali kieli horjuttaa pyhän kolminaisuuden ja yhteisön muiden kristillisten kirkkojen oppia.
- Se ei todellakaan ole hyvä asia, jos Ruotsin kirkko tunnetaan kirkkona, joka ei kunnioita yhteistä teologista perintöä, Pahlmblad sanoo.
Ei helvetti, mitä tähän voi normaali, järkevästi ajatteleva ihminen sanoa? Ruotsissakin kiistellään mielikuvitusolentojen ominaisuuksista! Hah hah haa! Kyse on siis samasta asiasta kuin jos aikuiset ihmiset kiistelisivät joulupukin parran pituudesta tai siitä miten vanha joulupukki on. Tässä on vain erotuksena se, että kiistelijöinä on teologit, jotka siis ovat täysiä pellejä. Koko teologia on ihan silkkaa huuhaata ja pitää viipymättä eliminoida yliopistoista. Jos uskonnolliset firmat haluavat teologiaa opetettavan ja teologisia "tutkimuksia" tehtävän, perustakoot ne omat opistonsa moista paskaa varten. Tiedeyhteisön ja kansan ei kuulu sitä tukea millään tavalla.
Minua naurattaa Ruotsin arkkipiispan väite: "… teologisesti tiedämme, että Jumala ei sovi sukupuoliseen määrittelyymme, sillä Jumala ei ole ihminen". Niin, ei varmasti mielikuvitusolento olekaan ihminen. Mitenhän tuohon teologiseen "tietoon" on päädytty? Onko teologit käyneet kurkkaamassa jumalan housujen sisään? Ehkä he havaitsivat jotenkin, että siellä ei ole kyrpää eikä pillua. En tiedä. Jollain keinoillahan noille teologeille selvästi valkenee totuuksia jumalasta, joita muut eivät tiedä.
Hyvin kiinnostavaa myös on se, että Lundin yliopiston teologian professori onkin eri linjoilla kirkon kanssa! Harmi kun jutussa ei mainita minkälaisia perusteluita näillä eri koulukunnilla näkemyksilleen on. Olisi niin hauska nauraa heidän hourailulleen kun he "tulkitsisivat" mitä Raamattu asiasta sanoo ja päätyisivät ihan eri näkemyksiin. Arvatenkin osa viittaisi Jeesuksen olleen ihminen ja ilmeisesti miespuolinen sellainen. Osa taas pohtisi Jahven syvintä olemusta viitaten Vanhaan Testamenttiin. Odotan innolla koska evankelisluterilainen firma Suomessakin tuo meidän iloksemme sukupuolineutraalin jumalan!