Heräsin suunnitelmani mukaisesti klo 02:45 ja tein huutoni noin 15 sekuntia ennen kohteen umpeutumista noin klo 02:55:45. Tällä kertaa kävi hyvä tuuri ja kilpailu ei ollut niin kovaa kuin viimeksi kun vastaava Miles Davis Live Evil (1971) 3¾ IPS kelanauha myytiin. Muistaakseni siis tammikuussa 2016 kyseinen nauha nousi 300 USD hintaan, mutta nyt se irtosi noin puolella siitä eli 152,50 USD oli lopullinen voittohinta.
Päälle tulee vielä 24,50 USD USPS-postituksesta ja lopulta minun täytyy maksaa jokunen kymppi tulleja ja veroja kun paketti saapuu Suomeen. Myyjä oli toiminut hyvin ripeästi. Kun tänään aamulla avasin sähköpostini, siellä oli ilmoitus, että Live Evil on jo postitettu. Hienoa toimintaa.
Huolestuin tosin ensin hieman, sillä eBayssä ei näkynyt paketin seurantakoodia. Siitä syystä lähetin tiedustelun myyjälle koskien sitä olisiko hänellä antaa minulle sitä. Hän vastasi ja sanoi antavansa sen vähän ajan kuluttua. Minulle on pääasia, että hän lähetti paketin kirjattuna lähetyksenä, joten hukkumisen riski on sillä tavalla nyt minimoitu. Eihän seurantakaan toki voi taata onnistunutta toimitusta, mutta on kuitenkin parempi kuin tavallinen, kirjaamaton lähetys.