Iltalehden verkkoversio kertoo tänään tiistaina 31.10.2017 Suomen Tietotoimiston uutisen:
Helsingissä vaihtuu piispa.
Piispana syyskuusta 2010 toiminut Irja Askola jää eläkkeelle tänään. Hän tapaa kansalaisia muun muassa eri kirkoissa, esimerkiksi juhlamessussa Tuomiokirkossa iltakuudelta. Kansalaistapaamiset alkavat jo aamusta.
Uusi piispa Teemu Laajasalo aloittaa tehtävässään huomenna keskiviikkona. Uusi piispa vihitään virkaansa noin puolentoista viikon kuluttua.
Minä en suoraan sanottuna vittuakaan välitä näistä evankelisluterilaisen firman poppamiehistä ja noita-akoista. Minulle on siis aivan samantekevää ketkä siellä häsläävät. Piispojen, pappien, pastorien ja rovastien liberaalius tai konservatiivisuus ei hetkauta minua piirunkaan vertaa mihinkään suuntaan. Miksi välittäisin minkälaisia hyypiöitä evankelisluterilaisen firman palveluksessa on? Inhoan koko firmaa sydämeni pohjasta. He riistävät kansalta rahat ja mielenterveyden vaikka rehellisyyden nimissä on sanottava, että Suomessa on haitallisempiakin kristillisiä lahkoja kuten esimerkiksi lestaatiolaisuus, adventismi, Jehovan todistajuus, mormonismi ja helluntailaisuus.
Samoilla linjoilla näistä asioista on myös vanha hyvä ystäväni Peter af Höllenström. Pete kirjoitti heinäkuussa 2009 eli reilut 8 vuotta sitten osuvan runon kirkoista ja piispoista. Sen löydät menemällä runosivuni pääsivulle ja etsimällä merkkijonoa "Susipiispat". Kuten useimmista runoista, saatavilla on web-versio, PDF-versio tulostamista varten ja Peterin ääneen lukema MP3-versio. Tässä on myös suora linkki kyseiseen runoon.
Meitä järkevästi ajattelevia ihmisiä ei siis liikuta pätkänkään vertaa millainen evankelisluterilaisen kirkon sisäinen rakenne on. Saavathan hullut sekoilla vapaasti keskenään. Mutta meillä on vakavia ongelmia tämän kirkon suhteen:
Mitä me voimme tehdä? Vastustaa kirkkoa aivan kuten vastustamme kaikkia uskontoja. Kerrotaan sensuroimaton totuus Raamatun sairaista valheista ja pudotetaan pohja näiltä sanoinkuvaamattoman kieroilta, pettäviltä firmoilta. Uskonto ei kuulu moderniin yhteiskuntaan.
Tärkeää on myös erota kirkosta, jotta emme rahoillamme tue sen toimintaa millään lailla. Eroaminen onnistuu nykyään kätevästi netin kautta www.eroakirkosta.fi sivuston kautta. Eroaminen kannattaa aina, sillä eroamalla: