Puhelinmyyjä houkutteli minut älypuhelinten aikaan

Sain tänään puhelinsoiton DNA:lta. Olin alkuun aika nihkeä, sillä en tarvinnut mitään ja esimerkiksi Sonera tyrkyttää minulle jatkuvasti tekstiviesteinä kaikenlaisia tarjouksia, joita en halua. Annoin nyt kuitenkin DNA:n kaverin selittää asiansa. Kyseessä oli joku Timo ja hän soitteli kalakukkokaupungista eli Kuopion miehiä.

Hän sanoi, että nyt olisi tarjolla uusi puhelinliittymä, joka olisi nykyistä halvempi. Minulla oli tähän päivään saakka käsittääkseni 3G Rajaton, jossa oli rajaton 3G-netti, rajattomat tekstiviestit ja rajattomat puhelut. Hintaa tuolla oli muistaakseni 24,90€/kk. Timon mukaan nyt saisin uuden liittymän, jonka nimeä en enää muista ja uuden Nokia 5 älypuhelimen yhteishintaan, joka olisi halvempi kuin nykyinen liittymäni, ts. kaiketi 23,90€/kk. Tarjous kuulosti liian hyvältä ollakseen totta, joten varmistin ainakin kolmeen kertaan, että saan siis uuden liittymän ja älypuhelimen halvemmalla kuin nykyliittymäni on.

Näin todellakin oli, mutta uudessa liittymässä tekstiviestit on rajattu 500kpl/kk ja puheaikaa on 500 minuuttia/kk. Timon mukaan voin kuitenkin korvata tekstiviestien lähettelyn joillakin WhatsApp viesteillä, jota 90% ihmisistä kuulemma käyttää nykyään. WhatsAppin kautta voi ilmeisesti myös soittaa puheluitakin.

Uusi liittymä siis ei ollut yksiselitteisesti parempi, mutta rajoitukset tuntuivat olevan kierrettävissä, joten päätin tarttua tarjoukseen. Saan luultavasti Nokia 5 älypuhelimen ensi viikolla, sillä se postitetaan kirjattuna kirjeenä ihan tavallisen Postin kautta. Minulla ei ole tähän saakka ollut koskaan älypuhelinta, vaan minulla on nyt Nokia C1-01, jonka ostin Stockmannilta vuoden 2012 alkupuolella. Hintaa oli muistaakseni 49,90€ eli kyseessä on halpa peruspuhelin. Sillä ilmeisesti pääsisi Internettiinkin, mutta näyttö on niin pieni, että en ole koskaan edes yrittänyt kytkeytyä Internettiin. Olen pääasiassa käyttänyt sitä tekstiviestittelyyn ja vähäisessä määrin puheluihin. Kamerakin tuossa peruspuhelimessa on ja olen ottanut sillä kerran-pari vuodessa kuvia, mutta niiden laatu on erittäin huono.

Uudessa Nokia 5 puhelimessani on Android-käyttöjärjestelmä, joka perustuu Linux-kerneliin. Tiedustelin kavereiltani mitä SSH-asiakasohjelmaa kannattaisi Androidissa käyttää. Sain kahdelta ystävältäni suositukseksi JuiceSSH-ohjelman. SFTP-siirtoihin käytetään ilmeisesti AndFTP-nimistä ohjelmaa. WWW-selaimeksi minulle suositeltiin sekä Firefoxia että Chromea. Ajattelin asentaa ne molemmat varmuuden vuoksi.

En tiedä paljonkaan älypuhelimista, mutta jossain vaiheessa päivää hoksasin kuitenkin, että SIM-kortin kanssa voi tulla ongelmia. Vanhassa Nokia C1-01 luurissani käytetään Mini-SIM korttia, mutta netin kautta sain selville, että Nokia 5 älypuhelin vaatii pienemmän Nano-SIM kortin. Tätä ongelmaa Timo ei ollut osannut ottaa huomioon kaupatessaan uutta liittymää ja älypuhelinta. Soitin siis DNA:n asiakaspalveluun ja sain heti ratkaisun tilanteeseen. DNA lupasi lähettää minulle uuden SIM-kortin ja sen pitäisi saapua ensi viikolla samoihin aikoihin kuin itse älypuhelimenkin. Asiakaspalvelija oli ystävällinen, mutta hän kuitenkin antoi epähuomiossa väärät ohjeet uuden SIM-kortin aktivoimiseen. Hän sanoi, että voisin tehdä aktivoinnin itse heidän nettisivujensa kautta. Näin asia ei kuitenkaan onnistukaan, vaan sain heiltä pian puhelun jälkeen tekstiviestin:

Hei! Pahoittelen väärää informaatiota. Kun uusi sim-korttisi saapuu, soita meille, niin me aktivoimme sim-kortin puolestasi. Terveisin DNA Asiakaspalvelu

Siirtyminen pois peruspuhelimesta, jossa on fyysinen näppäimistö, voi olla alkuun hankalaa. Olen kuitenkin tottunut virtuaaliseenkin näppäimistöön käyttämällä tabletti-tietokonettani, joten eiköhän sopeutuminen käy melko nopeasti.

Siinäkin mielessä tämä uusi Nokia 5 tarjous tuli aika sopivaan saumaan, että olen huomannut vanhan peruspuhelimeni akunkeston menneen huonompaan suuntaan ihan tekstiviestittelyssäkin. Puhelimen vaihto siis on käynyt mielessä. Ehkä nyt oli hyvä aika siirtyä älypuhelinten aikaan. Voinpahan sitten olla netissä koko ajan jos haluan.


LISÄYS YLLÄ OLEVAAN BLOGIKIRJOITUKSEEN 2017-10-27: Luin WhatsAppin turvallisuudesta heidän security-sivuiltaan. Olen erittäin vaikuttunut. Nämä käytetyt protokollat ja alla olevat algoritmit ovat niitä, joita on paljon tutkittu ja analysoitu. Nykytiedon valossa kyseessä on korkean tason turvallisuus. Kun siirryn käyttämään WhatsApp-viestintää tekstiviestien sijasta, pääsen näköjään tehokkaasti eroon nuuskijoista, joille tavallisten tekstiviestien lukeminen on helppoa. Tavallinen tekstiviestikommunikaatiohan ei ole end-to-end suojattua ollenkaan, joten nuuskijoiden on helppo kaapata viestit välityksen aikana. Samoin tavallisia puheluita voidaan helposti salakuunnella, se on ihan selvä asia!

WhatsApp sen sijaan tarjoaa tehokkaan end-to-end salauksen, joten edes WhatsAppin välityspalvelimet eivät pysty tietämään mitä viestieni tai puheluideni sisältö on. Tämä on kaltaiselleni ihmisoikeusaktivistille erittäin tervetullut lisä viestintään. Jos olisin tämän tiennyt aiemmin, niin olisin varmaan hankkinut älypuhelimen jo pari vuotta sitten. Onneksi kuitenkin DNA nyt sattui soittamaan minulle tänään, niin pääsen eroon mahdollisista nuuskijoista.

Kehotan siis käyttämään WhatsApp-viestintää aina kun mahdollista. Tekstiviestien käyttäminen on vanhanaikaista ja turvatonta! Turvattomuuden olen kyllä tiennyt aina, mutta luulin, että WhatsApp olisi myös turvaton. Näin ei olekaan, vaan asia on täsmälleen päinvastoin. Olisi pitänyt tutustua asiaan paremmin.


LISÄYS YLLÄ OLEVAAN BLOGIKIRJOITUKSEEN 2017-10-30: Enpä tiedä mihin tässä enää pitäisi luottaa. Olen saanut asiantuntevilta kavereiltani informaatiota, että Facebook omistaa WhatsAppin. Facebookin maine taas ei ole hyvä yksityisyydensuojaa ajatellen. WhatsApp-asiakasohjelmat ovat suljettua softaa eli niiden lähdekoodin riippumaton auditointi ei ole mahdollista. Mitä jos ohjelmaan on asennettu takaportti NSA:lle? Ohjelma voisi kryptata viestit ja puhelut myös NSA:n avaimella ja tylysti ottaa niistä kopiot välityspalvelimillaan. Tätä olisi tavallisen käyttäjän lähes mahdotonta havaita. Lienee parasta, että tärkeä data salataan aina GNU Privacy Guard ohjelmalla. Vittu, mistä sen tietää vaikka Facebook nappaisikin alussa käyttäjän privaattiavaimen tai käytetyn symmetrisen kryptografian salausavainten avain olisi joka kerta tarkoituksella heikennetty? Ei tässä uskalla olla liian sinisilmäinen. En siis uskalla suositella kenellekään WhatsAppia.