Iltalehden verkkoversio kertoo tänään torstaina 26.10.2017 seuraavaa presidenttiehdokas Pekka Haavistosta:
Haavisto kertoo pohtineensa kysymystä samaa sukupuolta olevien parien siunaamisesta ja lisää, että "juuri kirkollisessa vihkimisessä ja siunaamisessa on tällä hetkellä se suurin kirkollinen erimielisyys".
- Pappi, joka siis pyytää siunausta esimerkiksi samaa sukupuolta olevalle parille, esittää pyynnön Jumalalle. Jumala ratkaisee, mitä hän siunaa ja mitä ei. Tuskin on maailman suurin synti pyytää siunausta johonkin sellaiseen, jonka Jumala sitten ratkaisee toisin, Haavisto kirjoittaa ja mainitsee, että joskus siunataan myös slalomrinteitä, matkailukeskuksia ja laivoja.
Haavisto ennustaa, että kirkollinen vihkiminen tullaan sallimaan Norjan, Tanskan, Ruotsin ja Islannin kirkkojen tavoin tulevaisuudessa myös Suomessa.
Äänestin aiemmissa presidentinvaaleissa Haavistoa, mutta tulevissa en äänestä ketään. Haavisto puhuu tuossa selvästi papeista, siunauksista ja satuolennoista, joten hän on liian harhainen, jotta häntä voisi äänestää. Samanlainen sekopää on kyllä Sauli Niinistökin ja erityisesti Laura Huhtasaari. Voitko uskoa, että he kutsuvat pappeja ja piispoja Linnan juhliin? Ei tuollaisia voi kannattaa ollenkaan.
Oletko koskaan miettinyt miksi poliitikot ja vallanpitäjät yleensä veljeilevät uskonnollisten firmojen johtajien kanssa? En todellakaan ole marxilainen, mutta Marx sanoi: "Uskonto on oopiumia kansalle". Uskonnon avulla siis kansaa hallitaan, tyynnytetään ja pidetään "Herran nuhteessa". Ja kun tuota "Herraa" ei oikeasti ole olemassakaan, niin käskyt tulevat oikeasti poliittisilta ja uskonnollisilta johtajilta! Hyvin kätevää.
Minä muistan kuulleeni sanonnan, joka on laitettu Napoleonin suuhun ja se kuuluu suurinpiirtein seuraavasti: "Voin lähteä sotaan ilman kanuunaa, mutta en ilman pappia!". Niinpä niin. Papit ja pastorit ovat soluttautuneet myös armeijaan ja se onkin monen yksinkertaisen, aivopestyn sotilaan taistelutahdolle kohottavaa saada rohkaisua "hengenmiehiltä". Papit sanovat pokerinaamalla sotilaille: "Jumala on meidän puolellamme, Hän siunaa tätä maata. Minä olen siunannut sinun rynnäkkökiväärisi, joten kylvä nyt tuhoa ja kuolemaa vihollisen leiriin. Ja jos sattuisitkin kuolemaan, niin et sinä oikeasti kuole. Jumala ottaa sinut luokseen taivaaseen ja sinä elät siellä onnellisesti isänmaallisena sankarina aina ja ikuisesti!". Noin papit aina valehtelevat meille.
Sotilaspastori on eräs ääliömäisimmistä ja vastenmielisimmistä olennoista mitä maa päällään kantaa. Samoin ääliöitä ovat ne, jotka uskovat heidän valheitaan. Mieti tätä: Kirkko on opettanut meille kymmentä käskyä lapsesta pitäen ja yksi noista käskyistä kuuluu:"Älä tapa". Kuitenkin saman kirkon papit siunaavat rynnäkkökiväärit, panssarivaunut ja muut tappovälineet ja kehottavat meitä tappamaan ihmisiä! Härskiä toimintaa ja pidänkin käsittämättömänä, että jotkut eivät näe tätä ristiriitaa tai vänkäävät, että "Älä tapa" tarkoittaakin "Älä murhaa" ja että sodassa tappaminen on täysin oikein ja suoranainen velvollisuus!