Voin heti alkuun sanoa, että olen Suomen Huutokauppakeisari tv-ohjelman fani. Olen itse asiassa katsonut jokaisen jakson, ihan ensimmäiseltä kaudelta lähtien. Olen kiinnostunut huutokaupoista ja vanhasta tavarasta ja seuraan myös jonkin verran tositv-ohjelmia, joten tässä on ohjelma, joka sopii minun makuuni. Tunnin päästä eli klo 21 tulee taas uusin jakso Neloselta. Aivan alkuvuosina sarjaa esitettiin jollain pienemmällä kanavalla, joka taisi kuitenkin sekin kuulua samaan konserniin kuin Nelonen. En enää muista miltä kanavalta ohjelma alkujaan tuli enkä sitäkään miten päädyin sitä katsomaan. Saattaa olla, että bongasin vaan nimen "Suomen Huutokauppakeisari" ohjelmatiedoista ja sen perusteella päätin katsoa millainen ohjelma olisi kyseessä.
Aki ja Heli ovat suosittuja ja nyt on muistaakseni meneillään jo kuudes tuotantokausi sarjasta. Kyllähän jaksot tietysti välillä toistavat itseään aika pahastikin, mutta sarjassa on leppoisa tunnelma ja sitä seuraa ihan mielellään. Apumies Markun korjausprojektit ja muut työtehtävät tuovat myös oman lisämausteensa ohjelmaan. Kaikki kolme päähahmoa ovat hyvin luontevia ja aitoja esiintyjiä, joten sarjaa seuratessa ei tule mieleen, että he teeskentelisivät tai näyttelisivät. Dialogista saattaa tietysti osa olla hieman käsikirjoitettua, mutta se ei tunnu siltä, vaan keskustelut vaikuttavat ihan arkielämältä.
Akin ja Helin tv-ohjelman menestys ja sitä myötä huutokauppakamarinkin noussut kävijämäärä ovat toki herättäneet joissain myös kateutta. Akia saatetaan syyttää huijariksi ja ketkuksi, sillä haukkujien mukaan hän maksaa sisäänostoissa liian pieniä hintoja. Nämä kriitikot eivät kuitenkaan muista seuraavia asioita:
Sen toki myönnän, että itse en keräilytavaroitani suostuisi Akille ja Helille myymään. Jos aikoisin tehdä maksimaalista tiliä, niin myisin tavaroitani itse yksitellen. Suuri osa niistä pitäisi kaupata kansainvälisillä markkinoilla eli käytännössä eBayn kautta. Se olisi runsaasti aikaa vievä projekti, mutta ajankäytön vaatimuksista huolimatta se tuottaisi parhaan rahasumman. Kysymys on kuitenkin teoreettinen, sillä en ole ryhtymässä realisoimaan keräilykamojani, sillä rakastan niitä aivan liikaa.
En tiedä kannattaako minun tässä sen enempää toistella noita yllä esittämiäni pointtejakaan, joissa puolustin Akin ja Helin bisnestä. Eiköhän jokainen ymmärrä jo niiden perusteella ilman tarkentavia rautalankaesimerkkejäkin, että voittomarginaalien on oltava melko suuret, jotta Akille ja Helille tulisi voita leivän päälle ja jotain voisi jäädä säästöönkin. Palsanmäet eivät tavoittele kuuta taivaalta, vaan heillä on hyvin vaatimattomat haaveet ja tavoitteet. He eivät myöskään elä mitään pröystäilevää luksuselämää kartanossa, vaan elämä on tavallista työntäytteistä arkea Uuraisten Hirvaskankaalla. He tykkäävät tehdä kerran vuodessa talvella viikon matkan Lappiin. Lisäksi Espanjan aurinkorannoilla he saattavat viettää toisen viikon tai pari jos aikaa on.
TV-ohjelmassa Haapasalo ja kaverit Aki ja Heli olivat näyttelijä Ville Haapasalon seurassa Lapissa ja siinä ohjelmassa he selostivat hieman tulevaisuuden haaveitaan. Heillä oli tavoitteena saada sen verran rahaa sukanvarteen, että pystyisivät jossain vaiheessa siirtymään eläkkeelle Espanjan aurinkoon. Eli ilmeisesti he haluaisivat ostaa itselleen jonkun halvan talon sieltä ja sitten he viettäisivät siellä aikaansa vähän kuin Irwin Goodman lauloi hitissään Las Palmas vuonna 1972.
En siis näe mitään syytä kadehtia ja haukkua Akia ja Heliä. He ovat aivan tavallisia, rehellisiä, ahkerasti töitä tekeviä suomalaisia.
Ihan tässä äsken yhtenä perjantaina varmaan alle kuukausi sitten Palsanmäen huutokauppakamari vietti muuten 30-vuotisjuhlaansa. Akin isä perusti sen vuonna 1987. Juhlapäivän kunniaksi Iltasanomien verkkosivu lähetti netti-tv:ssään suoran lähetyksen Hirvaskankaalta. En katsonut tuota lähetystä, mutta kävin ennen huutokauppaa Akin ja Helin nettisivuilla katsomassa mitä kyseisessä juhlahuutokaupassa myydään. Kaikki kohteet ovat nykyään myös siellä netissä nähtävillä ja sitä kautta pystyy tekemään sitovia ennakkotarjouksia mistä päin maailmaa tahansa tarvitsematta olla fyysisesti huutokauppatilaisuudessa. Ajattelin, että tarkistan olisiko siellä jotain keräilytavaraa, josta olisin kiinnostunut ja josta voisin jättää tarjouksen sisään.
Rehellisesti sanottuna olin jonkin verran järkyttynyt nähdessäni ne myynnissä olevat tavarat. Muistelen, että siinä oli kaikkiaan ehkä 150-160 kohdetta ja niiden joukossa oli hyvin vähän mitään todellisia helmiä, joita keräilijät kuolaisivat. Tunnen pitkän kokemukseni perusteella aika hyvin keräilytavarakenttää ja huutokauppakamoja niiltäkin osin, mitä en itse kerää. Sanoisin, että joukossa oli tosi paljon ihan halpaa peruskauraa ja suurin osa oli ehkä vähän alle keskitasoista keräilykamaa. Joukossa ei mielestäni ollut mitään todellisia huippuesineitä, mutta en tunne militariaa niin tarkkaan, että voisin sanoa oliko eräs pistin hyvinkin arvokas vai ei. Joka tapauksessa tavaroiden yleistaso oli melko vaatimaton etenkin kun kyseessä oli 30-vuotisjuhla!
Voi siis olla mahdollista sekin, että Suomen Huutokauppakeisari ohjelmassa nähdyt "Maksoin tavaroista 500€, sain niistä huutokaupassa 1000€" -tapaukset ovat voineet toimia Akia ja Heliä vastaan. Ehkä moni miettiikin, että ei suostu luopumaan tavaroistaan Akin ja Helin hyväksi jos niistä kerran voisi saada tuplahinnan kauppaamalla ne itse. Ja tämä tietysti on jokaisen myyjän oikeus eli jos on aikaa ja energiaa listata kamansa yksitellen vaikkapa Huutonetissä, niin voi luultavasti saada isomman summan. Mutta joku arvo kai on myyjän laskettava sillekin ajalle, joka itse kauppaamiseen menee.
Tarvitaan useita tarkkoja valokuvia nettiin, virheetön ja täsmällinen sanallinen kuvaus kohteesta, lähtöhinnat on mietittävä. Ostajakandidaatit voivat myös laittaa tarkentavia kysymyksiä kohteesta ja niihin pitää vastailla. Sitten kun huutokauppa umpeutuu, pitää hoitaa kommunikaatio ostajan kanssa, varmistaa maksun saapuneen tilille ja yleensä paketoida ja postittaa kohde jonnekin. Tai jos kyseessä ei ole postitus, pitää sopia noudosta tai sopia tapaaminen jonnekin. Lopuksi vielä hyviin tapoihin kuuluu nettihuutokaupoissa, että kaupoista jätetään palaute. Jos kaupattavia kohteita on vaikka 50, niin vaivannäkö on jo aika merkittävä. Eri asia tietysti on jos on eläkeläinen ja saa siitä sisältöä päiväänsä, tai muuten vaan nauttii tuollaisesta toiminnasta.
Minulle tuli juuri mieleen englanninkielinen sanonta "Imitation is the highest form of flattery", joka voisi olla vapaasti suomennettuna vaikkapa "Matkiminen on imartelun korkein muoto". Suomen Huutokauppakeisari on ollut televisiossa niin suuri menestystarina, että MTV katsoi parhaaksi hypätä kelkkaan ja alkaa matkimaan sarjaa. Jokin aika sitten esitettin autokorjaamosta kertova sarja Paimelan Autoparoni. Naureskelin jo heti ennen ensimmäisen jakson näkemistä, että tässä on jopa nimeä myöten yritetty ratsastaa Huutokauppakeisarin maineella. Ensimmäinen jakso olikin ihan järkyttävä. Siihen oli ympätty samalla tavalla kaupankäyntiä ja tinkaamista kuin Huutokauppakeisariinkin, eli auton sisäänosto ja myyntitapahtuma olivat korjausten lisäksi oleellisia. Sarjan päähenkilöt olivat aloitusjaksossa ihan järkyttävän epäluontevia ja dialogi oli kuin ala-asteen koulunäytelmästä, puista ja kökköä. Huomasi heti, että vuoropuhelu oli suoraan käsikirjoitettua ja päähenkilöt yrittivät parhaansa mukaan näytellä roolinsa - huonolla menestyksellä!
Aloitusjakso oli siis katastrofi ja annoinkin siitä ystäväpiirilleni murska-arviot. En tiedä miten kauan tuo kökköys jatkui, mutta jätin monta jaksoa välistä ja katsoin paremman tekemisen puutteessa jonkin jakson keskivaiheilta sarjaa. Muistaakseni jaksoja oli kaikkiaan 10. En muista katsoinko kenties jakson 5 tai 6, mutta joka tapauksessa se oli dialogin ja sujuvuuden kannalta huomattavasti parempi kuin aloitusjakso. Eli surkeammassakin tositv-sarjassa voi näköjään tapahtua kehitystä parempaan suuntaan. Joka tapauksessa en pitänyt autojen rassausta ja päähenkilöitä niin kiinnostavina asioina, että olisin jaksanut alkaa seuraamaan sarjaa todenteolla. En tiedä tehdäänkö sitä enää toista kautta, mutta jos tehdään, niin enpä usko seuraavani sitäkään.
Sanotaan nyt vielä lopuksi tähän autoasiaan liittyen, että joskus seurasin brittiläistä Wheeler Dealers sarjaa, sillä se oli ammattimaisesti tehty. Siinä oli myös monia kiinnostavia autoja Paimelan Autoparonin ainaisten amerikanrautojen sijaan eikä siinä ollut turhaa täytemateriaalia. Lopulta kuitenkin sekin sarja alkoi kaavamaisuudessaan puuduttamaan, joten lopetin sen seuraamisen.
LISÄYS YLLÄ OLEVAAN BLOGIKIRJOITUKSEEN 2017-10-25: Ei jumalauta! Eilen nähtiin kyllä Suomen Huutokauppakeisarissa kaikkien aikojen riman alitus. Joku umpikahjo akka Vantaalta oli kutsunut Akin ja Helin myydäkseen tavaraansa. Tavara oli halpaa roskaa ja akan hintapyyntö oli 3333€! Aki tarjosi muistaakseni aluksi 160€. Lopulta akan viimeinen tarjous oli 1500€ ja Aki muodon vuoksi sanoi "300€" vaikka tiesi ettei kauppoja tule. Akka oli vielä kaiken lisäksi hyvin loukkaantunut ja tiuski Akin tarjouksiin "JUUEI!!!". Sanoin aiemmin tässä blogissani, että kenenkään ei ole pakko myydä jos Akin tarjous ei miellytä ja tällä kertaa kaupat jäivätkin syntymättä! Kaikkea sitä näkee!