Niin pitkälle taaksepäin kuin muistan, olen aina pitänyt monenlaisista vanhoista esineistä ja tavaroista. Olen myös ollut hyvin keräilyhenkinen jo lapsesta saakka. Varhaisin keräilykohteeni on ollut Aku Ankka sarjakuvalehdet, joita etsin aikoinaan divareista ja antikvariaateista. Siihen aikaan kun olin lapsi, niitä sai ostettua muutamilla penneillä. Vanhoja sarjakuvalehtiä on vasta sen jälkeisinä vuosikymmeninä alettu arvostaa rahallisestikin vaikka toki hintakehityksen suunta voi vaihdella kulloistenkin haluttavuuksien mukaan. Yleisesti ottaen ensipainokset lehdistä ja kirjoista tuntuvat olevan niitä halutuimpia keräilijöiden keskuudessa.
Olen myös keräillyt jonkinverran suomalaista design-lasia ja Arabian posliinia. En ole niiden suhteen mikään himokeräilijä, mutta Arabian posliinissa pidän erityisesti 1960-1970 -lukujen psykedeelisistä, värikkäistä kuoseista. Musiikkia olen kerännyt lapsesta asti eri formaateissa. Niihin ovat kuuluneet ainakin C-kasetit, kasiraitanauhat, kelanauhat, CD-levyt, vinyylilevyt ja Blu Ray Audio levyt. Kitarakamoja on myös tullut haalittua aika tavalla. Minulla on useita sähkökitaroita, vahvistimia, kaiutinkaappeja ja pedaaleita.
En kuitenkaan ole nyt nykyään vanhanakaan rikas, mutta tulen ahkerasti töitä tekemällä ja tarkasti säästämällä ihan kohtuullisesti toimeen. Yksi merkittävä säästö on se, että minulla ei ole autoa eikä edes ajokorttia. Liikun julkisilla ja joskus äärimmäisen harvoin joudun ottamaan taksin. Olen myös siinä mielessä onnekas, ettei minun tarvitse enää asua vuokralla ja rahoittaa rahasikoja. Olen asuntovelallinen ja minulla on keskikokoinen luukku Kalliossa. Ostin sen vuosia sitten jolloin asuntojen hinnat olivat vielä työläisten mahdollisuuksien rajoissa. Jos minun pitäisi ostaa kämppäni tänä päivänä, maksukykyni ei riittäisi. En saisi lainaa pankista kuten aiemmin.
Palataan nyt kuitenkin niihin vanhoihin esineisiin. Nykyäänhän tiedostetaan sellainenkin seksuaalisuuden muoto kuin objektiseksuaalisuus. Jotkut ihmiset ovat niin kiintyneitä elottomiin esineisiin, että saattavat esimerkiksi haluta mennä naimisiin juna-aseman tai Eiffel-tornin kanssa. Olen myös nähnyt televisiosta dokumenttiohjelman, jossa eräs mies rakasti autoaan siinä määrin, että harrasti seksiäkin sen kanssa. Omalla kohdallani kiintymys vanhoihin tavaroihin ei ole luonteeltaan seksuaalista. Se on kuitenkin vahva tunne ja kun ajattelen esimerkiksi tänä kesänä hankkimaani Vox AC30 vahvistinta ja siihen kuuluvaa kaappia, saan tietynlaisia "kiksejä" siitä. Ajattelen niiden ulkonäköä ja se aiheuttaa miellyttäviä tuntemuksia. Ajattelen niiden tuottamaa mahtavaa ääntä ja pidän siitä. Ajattelen niiden valmistusvuotta 1964 ja mieleni palaa 1960-luvun kiihkeisiin vuosiin, jolloin pop- ja rock-musiikki tekivät nousuaan. Tämä on vain yksi esimerkki siitä tunteesta, jonka vanhat esineet voivat omistajalleen antaa. Vastaavanlaisia tunteita herättävät minussa monet muutkin omistamani keräilyesineet.
En tiedä onko tälle voimakkaalle tunteisiin pohjaavalle ilmiölle olemassa nimeä, mutta kaipa tässä on kyse jostakin omalaatuisesta rakastamisen muodosta. Jos esineistä seksuaalisesti pitävä henkilö on luokittelultaan objektiseksuaali, niin voisikohan vanhoja esineitä rakastava henkilö kenties olla objektifiili? Oli miten oli, en silti usko, että vanhojen tavaroiden keräileminen voi tuoda sinällään ihmiselle täyttä onnellisuutta. Esineet kenties piristävät päivää, mutta jos materialismi on elämän koko pääsisältö, niin tuskin silloin ollaan aivan terveellä pohjalla. Omat keräilyharrastukseni näen mausteina arkeen ja onnellisuutta lisäävinä tekijöinä, mutta niitä ei saa päästää elämän hallitseviksi tekijöiksi.
Usein kuulee sanottavan, että tavaroita ei kannata haalia, koska "ei täältä kuollessaan mitään mukaansa saa". Argumentti on kuitenkin melko virheellinen. Siinä on taustalla oikea ajatus siitä, että materialismi ei saa olla elämän keskeinen sisältö. Mutta esimerkiksi omalla kohdallani keräily tuottaa iloa ja lisäonnellisuutta harmaaseen arkeen, joten se lisää viihtyvyyttäni ja hyvinvointiani tässä ja nyt. On mukavaa seikkailla vaikkapa eBayssä ja jahdata harvinaisia kelanauhoja. On myös hauskaa odottaa koska posti tai kuriiripalvelu tuovat niitä luokseni. Tästä syystä olen innokkaasti raportoinut blogeissani keräilyharrastuksistani. Tarkoitukseni ei siis ole pröystäillä hankinnoillani tai väittää, että ne olisivat elämän pääasiallinen sisältö.
Tästä voisinkin lopuksi ehkä tehdä pienen aasinsillan blogini sisältöön ylipäänsä. Moni kirjoittaa nykyään blogeja tai julkaisee videoblogeja YouTubessa. Minä en ole koskaan aikonut "brändätä" tätä blogia tai kolttonen.fi sivustoani millään tavalla. En ole halunnut keskittyä tiettyihin aihepiireihin, vaan olen aina ilmaissut itseäni täysin vapaasti kulloisenkin fiilikseni mukaisesti. Olen pitänyt blogissani myös vuosien taukoja enkä tunne asiasta minkäänlaista syyllisyyttä. Toimeentuloni tai henkinen hyvinvointini ei riipu blogistani tai sivustoni päivitystahdista. Päivitän sisältöä ihan silloin kun huvittaa. Tämän tekee mahdolliseksi terve itsetuntoni ja se, että minun sivustollani ei ole mitään mainoksia tai sponsoreita. Kukaan ei siis aseta minulle ulkopuolelta paineita tuottaa sisältöä tai kommentoida sen hetkisiä polttavia asioita tai muotivirtauksia. Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että olen voinut maksaa sivuston hostauksen ihan omasta lompakostani jo kohta kahdeksan vuoden ajan. Tämä on edullinen harrastus, joka maksaa minulle vain noin 12€ kuukaudessa. Päivitykset teen omalla vapaa-ajallani harrastuksenani, joten sitä en edes laske työksi, jolle voisin nimetä jonkin hinnan.
Oma domain ja tila ja ylläpito sille on minulle tärkeä arvovalinta. Kaikki data, jonka laitan sivuilleni, on omassa kontrollissani. Mikään kaupallinen tarjoaja ei voi omistaa dataani tai sulkea palvelua minulta kysymättä. Jos nykyinen palveluntarjoajani lopettaisi toimintansa, minulla olisi pääsy dataani ja voisin helposti siirtää sivustoni uudelle palveluntarjoajalle. Entä sitten näkyvyys? On selvää, että yleisissä blogipalveluissa on helpompi saavuttaa isoja lukijamääriä. Minä en ole koskaan halunnut olla minkäänlainen blogittajatähti tai tubettajatähti. Olen ihmisoikeusaktivisti, taiteilija, ohjelmoija, järjestelmäylläpitäjä, kitaristi ja paljon muuta, mutta olen kuitenkin tavallinen töissä käyvä ihminen. En ole tähti enkä pyri tähteyteen. Toki olen tyytyväinen jos sivuillani on paljon kävijöitä, mutta en kovin aktiivisesti mainosta sivujani missään. En tee tätä tähteyden tai rahanhimon vuoksi. Tahdon ilmaista itseäni täysin vapaasti välittämättä sensuuripelleistä! Haluan myös levittää informaatiota ja vaikuttaa yhteiskunnallisesti. Esimerkiksi näistä syistä olen perustanut sivustoni syksyllä 2009. Aion jatkaa tällä tiellä niin kauan kuin kykenen ja jos huomaan, että kuolema lähestyy ja ehdin reagoida asiaan, niin yritän neuvotella diilin, joka pitäisi sivustoni ikuisesti Internetissä.