Jimi Hendrix Experience esiintyi kerran Suomessa ja se tapahtui Helsingissä Kulttuuritalolla 22.05.1967 eli reilut 50 vuotta sitten. Eilen 04.10.2017 Tavastia-klubilla järjestettiin Experience-keikka, jossa lukuisat esiintyjät kunnioittivat Hendrixiä soittamalla omia versioitaan hänen kappaleistaan.
Keikka oli merkitty alkavaksi klo 20:00 ja sain tiedon koko keikasta vasta noin klo 19:15 kun luin sähköpostini kotisohvallani. Ajattelin, että vaikka varoitusaika oli lyhyt, lähden silti kuuntelemaan esityksiä. Ostin pikaisesti S-Marketista kinkku-juustoleivän ja pienen tölkin sokerillista Coca-Colaa, ja suuntasin metrolla Sörnäisistä Kamppiin. Minulla on onneksi hyvät liikenneyhteydet melkein joka suuntaan, sillä asun lähellä kuuluisaa Kurvia. Valittavana on siis metro, raitiovaunut ja bussit. Ei tullut mitään ongelmia ehtiä Tavastialle ajoissa.
Kampissa tosin olin pikkuisen eksyksissä, sillä suuntavaistoni on aika huono. Olin Fredrikinkadun ja Urho Kekkosen Kadun kulmassa ja noin 30 metriä Tavastian pääovesta kun jouduin varmistamaan kahdelta vastaantulijalta, että onhan se Tavastia tässä lähellä. Se todellakin oli ihan kivenheiton päässä, mutta ulkona oli pimeää ja tulin Kampin kauppakeskuksesta eri reittiä kuin normaalisti, joten en ihan hahmottanut missä päin oltiin.
Lippu maksoi ovella 33€, joka oli minusta hyvin kohtuullinen hinta yli kolmen tunnin keikasta. Lavalla nähtiin monta artistia ja järjestelyt olivat huippuluokkaa. Siirtymät artistien välillä sujuivat saumattomasti. Ainoastaan yksi pieni moka tuli eli lupaava 22-vuotias kitaristi Samy Elbanna jäi ensin kokonaan esittelemättä eli yleisöstä tuskin monikaan tiesi kuka oli kyseessä. Moka kuitenkin paikattiin jossain välissä ja Samyn nimi kerrottiin lavalla.
En enää muista keitä kaikkia keikalla oli, mutta suurimmaksi osaksi esitykset olivat huippuluokkaa. Uskallan väittää, että itse Hendrix olisi arvostanut tätä keikkaa todella korkealle, sillä monissa vedoissa oli hyvin omaperäiset ja toimivat sovitukset. Ei oltu lähdetty yksi yhteen matkimaan Hendrixin versioita vaikka myös alkuperäisversioille uskollisempia vetoja kuultiin jokunen. En tiedä onko oikein yrittää lajitella esityksiä mihinkään parhausjärjestykseen, koska se on vaikeaa ja turhaakin. Ajattelin kuitenkin mainita joitakin mieleen hyvin jääneitä esityksiä.
Timo Kämäräinen oli minulle hyvin positiivinen yllätys. Hänen soitossaan oli paljon varmoja otteita, luovuutta ja uskallusta. Sekä hänen komppinsa että soolonsa olivat maailmanluokkaa. Selvästi Timo on yltänyt kitaransoitossa ihan huipputasolle. Hänen soundinsa olivat myös oikein hyvät puhtaammalla ja säröisemmällä soinnilla. Tämä mies soitti kyllä ihan nappikeikan! Minusta tuntuu, että Timo voisi olla kitaristina missä tahansa bändissä, joka vetää perinteisen tyylistä rokkia. Esimerkiksi Deep Purpleen Timo istuisi todella hyvin. Timo on aivan selvästi Steve Morsen veroinen kitaristi eli hänen ei tarvitse hävetä taitojaan kenenkään rinnalla!
Kitaristilegenda Hasse Walli esitti myös hienon pitkän version Voodoo Chilesta. Eli tämä versio ei ollut se Slight Return, joka päättää Electric Ladyland -levyn, vaan se muistaakseni neljäs raita ensimmäisen vinyylin A-puolelta, jossa Steve Winwood soittaa koskettimia. Hasse yltyi aika hurjiinkin improvisaatioihin. Hän soitti nähdäkseni tyylilleen uskollisena jotain halpaa valkoista Squier Stratocasteria ja kuulosti mahtavalta kuten aina. Koska tämä versio oli hyvin pitkä, Hasse esiintyi vain tämän yhden biisin verran, mutta jäi silti mieleen loistavana artistina kuten muutkin bändissä.
Raoul Björkenheim esiintyi illan toiseksi viimeisenä ja hänen tulkintansa Band Of Gypsys -levyn Power To Love biisistä oli mielestäni erityisen vaikuttava. Raoulin sovitus ei poikennut hirveän paljon originaalista eli se sisälsi riittävästi alkuperäisen oleellisia musiikillisia piirteitä, mutta oli kuitenkin täynnä omaa improvisaatiota ja versiota oli myös nähdäkseni venytetty alkuperäiseen nähden. Hän myös lauloi itse ja hänen sanomansa "With the power of soul, anything is possible!" tuntui tulevan suoraan sydämestä eli samasta paikasta kuin Hendrixkin oli sen laulanut. Veto oli kertakaikkiaan uskomaton! Björkenheim onnistui saamaan soittoonsa svengiä ja rokkaavuutta samaan aikaan!
Olen nähnyt Björkenheimin kerran aiemmin ja silloinkin hän oli loistava. Tosin silloin hän soitti aika erilaista musiikkia eli keikka oli Joensuussa Kerubi -nimisessä rokkibaarissa ja se oli ehkä vuonna 1996. Joka tapauksessa parikymmentä vuotta sitten. Tuolloin Björkenheim soitti Krakatau yhtyeessä trio-formaatissa ja rummuissa oli muistaakseni Ippe Kätkä. Muistan keikan hyvin, sillä olin tuolloin etukäteen turhautunut kun missään ei tuntunut kuulevan kunnollisia improvisoituja kitarasooloja. Kysyin Raoulilta ennen keikkaa, että soittaako hän kitarasooloja. Hän vastasi, että kyllä soittaa. Muistelen hämärästi, että tuolla Kerubin keikalla hän olisi muuten soittanut Gibson Flying V kitaralla, jollaista ei kauhean usein näe käytössä. Oli miten oli, kyseinen keikka oli myös todella mieleenjäävä. En muista enää kuka oli bassossa, mutta minulle tuli keikalla kummallinen fiilis, että nämä kolme jätkää tuntuvat soittavat ihan kuin kukin aivan omia erillisiä biisejään, joilla ei ole mitään yhteyttä keskenään, mutta paradoksaalisesti minusta tuntui samaan aikaan, että heidän soittamansa linjat myös kuuluvat ehdottomasti hyvin vahvasti yhteen. Tätä ristiriitaista tunnetta on vaikea selittää, mutta tunne oli sävyltään positiivinen eikä ahdistava.
Tavastialla eilen hyvin monet esiintyjistä olivat jo melko iäkkäitä ja fanittaneet Hendrixiä jopa vuosikymmeniä. Minua kuitenkin ilahdutti se, että tuo nuori 22-vuotias Samy Elbanna piti myös Hendrixin lippua korkealla. Hän soitti Hey Joen melko puhtailla soundeilla ja veto oli ihan okei, mutta Voodoo Chile (Slight Return) osoitti, että kun Samy pääsee vauhtiin, hän on voimakas tulkitsija ja lahjakas improvisoija.
Minulle oli uusi tuttavuus myös koko illan avannut kitaristilahjakkuus Juho Pitkänen. En googlettamalla löydä hänestä kovin paljon tietoja, mutta näköjään hän on esiintynyt jossain musikaalissa Jimi Hendrixin roolissa ja on ilmeisesti tätä kirjoitettaessa vielä alle 30-vuotias. Wikipedian mukaan Juho on myös ollut kitaristina Hurriganesissa. Hänkin edustaa nuorta sukupolvea ja soitti vahvasti Hendrixiä kunnioittaen.
Yleisesti ottaen ilta oli hyvin onnistunut ja suurin osa esityksistä kolahti todella kovaa. Harvoin näkee yhden keikan aikana näin monta hienoa artistia. Kiitokset siis Tavastialle, keikan järjestäjille, roudareille ja tietysti itse esiintyjille.