Tänään tuli taas soitto UPS:ilta, että paketti olisi tulossa. Olin kuitenkin töissä, joten en pystynyt vastaanottamaan sitä kotonani. Kuriiri lupasi toimittaa paketin Ekoloon, josta se olisi noudettavissa klo 15:00 jälkeen. Lähdin töistä klo 17:24 ja olin Ekolossa arviolta klo 18 maissa. Veikkasin taas, että kyseessä olisi tilauspäivämäärän mukaisesti Deep Purplen In Rock (1970) kelanauha, mutta näistähän ei voi koskaan tietää. Kelanauhat on postitettu eri puolilta USA:a ja ne tuntuvat saapuvan vähän missä järjestyksessä sattuu.
Avasin paketin innolla ja sisältä löytyi Blondie The Best Of Blondie (1981). Kaivoin esiin Panasonicin Full HD videokamerani ja aioin ottaa pari still-kuvaa sen laadukkaalla kameralla, jossa on Leican huippulaatuinen linssi. Ostin kameran muistaakseni vuonna 2011, mutta en ole käyttänyt sitä kovinkaan paljon. Tarkoitus oli videoida enemmänkin materiaalia, sillä olin tuolloin hankkinut samaan aikaan myös Full HD kykyisen 55 tuumaisen LG:n television ja Sonyn Blu-Ray soittimen. Videointi on kuitenkin jäänyt melko vähäiseksi. Enemmän on tullut otettua still-kuvia sillä, mutta ei niitäkään kovin paljon. Kamera maksoi aikanaan uutena lähemmäs 1000€ ja minulla on sitä varten erittäin laadukas ja tukeva italialainen jalustakin.
Mutta palataan takaisin blondiasiaan. Aioin siis ottaa kuvia, mutta kamerani sanoi "No Card." ja piti piipittävän hälytysäänen. Ajattelin, että muistikortti oli unohtunut läppärini sisään, mutta kun menin hakemaan sitä, niin se ei ollutkaan siellä! Mitä helvettiä? Muistikortti oli kamerassa, mutta valitusta tuli. Suljin virrat, poistin kortin, laitoin uusiksi sisälle ja virrat päälle: sama valitus lopputuloksena. Toistin tätä pari kertaa ja ehdin jo menettää hermoni. Nytkö kamera oli rikki? Vai oliko kortti hajonnut? Eilen kaikki vielä oli toiminut.
Lopulta ehkä viides rämppäysyritys tuotti tulosta ja kamera tunnisti kortin. Sain pari kohtuullisen onnistunutta kuvaa. Ensimmäisessä on kelanauhalaatikon etukansi. Huomaa, että tällä kertaa salamavalo ei ole pilannut kuvaa, vaan kannessa oleva välähdys kuuluu kuvaan. Huomaa myös, että joku bändin jäsenistä kourii Debbie Harryn persettä etukannen kuvassa:
Toisessa kuvassa taas on vähän heijastusta ylhäällä olevan lampun valosta, mutta olkoon. En jaksa alkaa säätämään näitä niin tarkkaan. Saa tästä nyt jonkinlaisen käsityksen asiasta. Kuten huomaat, kelassa on melko vähän nauhaa suhteessa sen kokoon. Se johtuu kahdesta syystä: