Pilvenpolttoa puistossa kesällä 2005

Aion tänään kertoa eräästä illasta Kalliossa vuonna 2005. En enää muista kaikkia yksityiskohtia, mutta monia kuitenkin edelleen. Oli varmaan elokuun puoliväli, sillä olin jo pitänyt kesälomani. Saattoi olla myös elokuun loppupuolta, mutta eipä kai viikko tai pari suuntaan tai toiseen ole niin oleellista tarinani kannalta. Joka tapauksessa ei ollut vielä syksy, vaan loppukesää elettiin.

Luokseni oli tullut käymään Oulusta 23-vuotias mies, jota voidaan tässä kutsua vaikka Ariksi. Hänen mukanaan oli hänen avovaimonsa Heli, joka oli tuolloin myös 23-vuotias. Ari oli polttanut pilveä muutamia kertoja, mutta ei ollut mitenkään kokenut kannabiksen käyttäjä. Heli ei ollut kokeillutkaan koskaan.

Oli joku arkipäivä, mahdollisesti keskiviikko tai torstai. Seuraavana aamuna oli töitä ja olin sitä mieltä, että en itse haluaisi poltella keskellä viikkoa. Heli kuitenkin kiinnostui juuri kasvattamastani kannabissadosta ja hän oli halukas kokeilemaan pilveä Arin kanssa. Minulla oli kukkaa sen verran, että pystyin hyvin tarjoamaan heille kunnon hatsit.

Asuin tuolloin melko lähellä Leninin puistoa. Kyseinen puisto on ihan Linnanmäen huvipuiston vieressä tiedoksi niille, jotka eivät tunne Helsinkiä kovin tarkkaan. Ehdotin, että koska oli suhteellisen kaunis kesäilta, voisimme mennä puistoon sisällä polttelemisen sijasta. Tämä sopi kummallekin, joten lähdimme noin klo 19 maissa kohti puistoa. Pakkasin selkäreppuuni Mr. Blue merkkisen vesipiippuni, puolen litran pullon hanavettä vesipiippua varten ja otin tietysti mukaan riittävästi kannabiksen kukkaa. Taskuuni sujautin sytyttimen ja siinä olikin kaikki oleellinen.

Saavuimme puistoon noin vartin rauhallisen kävelyn jälkeen. Valitsimme paikaksi syrjäisen penkin, jonka ympärillä oli uteliailta katseilta suojaavaa kasvustoa. Varmistin, että saamme olla rauhassa ja kaadoin vesipiippuun vettä pullosta. Minulla oli White Widow merkkistä hyvin voimakasta kukkaa pakattuna metalliseen 1970-luvun Leijona-pastilliaskiin. Latasin bongin pesään kunnolla tuota vahvaa kukkaa ja opetin Arin ja Helin käyttämään vesipiippua.

En muista kumpi poltteli ensimmäiset hatsit, mutta Heli valitteli, että kukka ei tunnu vaikuttavan mitenkään. Minä ihmettelin, sillä se oli erittäin voimakasta ja THC-pitoisuus oli huippuluokkaa. Olin itse tuon White Widown kasvattanut ja tiesin, että se todellakin toimii. Mutta vaikutus voi tulla viiveellä yksilökohtaisesti. Helillä oli epilepsia, joten en tiedä vaikuttiko se asiaan.

Kehotin kuitenkin polttamaan lisää kun fiksumpaa olisi ehkä ollut odotella rauhassa 5-10 minuuttia ja katsoa alkaako kukka potkimaan. Sanoin Helille, että vetää henkeen oikein keuhkojen täydeltä ja pidättää hengitystään. Hän totteli, puhalsi savut ulos ja yski kovasti kuten asiaan kuuluu. Pian sekä Ari että Heli olivat vahvasti pilvessä. Itse en polttanut ollenkaan, sillä katsoin parhaaksi tarkkailla ja vahtia vieraideni vointia.

Lähdimme istumaan läheiselle kalliolle. Helillä alkoi tulla pientä vainoharhaa ja hän kysyi olenko murhaaja. Vastasin, että en tietenkään ole. Hän tyytyi vastaukseen ja alkoi nauraa hullulle jutulleen. Puistossa oli runsaasti citykaneja ja ne kiinnittivät Arin huomion. Hän oli sen verran pilvessä, että kaneja tuntui vilisevän sielläkin missä niitä ei oikeasti ollut.

Ehdotin, että lähtisimme kävelemään puistossa. Niin tehtiin ja erään mäen kohdalla Heli alkoi ihmetellä jotain. Minä tiedustelin häneltä mitä hän katselee tai sitten hän alkoi itse kuvailla näkemäänsä. Hän oli innostunut ja näki hallusinaationa jättikokoisia muumeja. Hän hihkui: "Katsokaa, muumeja, hah hah haa!". Minä pelästyin hieman ja totesin, että ei siellä mitään ole. White Widow voi näköjään aiheuttaa jopa hallusinaatioita jos ei ole tottunut. En tiedä vaikuttiko epilepsia ja visuaalinen luovuus persoonassa myös tuon hauskan näköharhan syntyyn. Tyypillistä se ei silmät auki ole, mutta silmät kiinni voi toki nähdä visuaaleja joskus.

Joka tapauksessa hallusinaatio oli harmiton ja Heli ymmärsi sanottuani, että niitä ei ollut olemassa. Arin pilvi oli myös hiipinyt päälle. Hänkin oli polttanut niin perkeleesti kukkaa ja hän sanoi, että tuntuu kuin kiipeilisimme korkealla vuoristossa. Tosiasiassa olimme pienillä kallioilla, jotka olivat melko matalia ja turvallisia. Ari myös näki kaneja joka paikassa ja juoksenteli niiden perään. Osa kaneista oli oikeita citykaneja, osa hallusinaatioita.

Ajattelin, että näiden kokemattomien polttelijoiden meno on ehkä jo liian hurjaa. Mitään vaaraa ei ollut, mutta sanoin, että lähdetään kotiinpäin. Arin pilvi syveni edelleen ja hän ei puhunut enää sanaakaan, mutta totteli ohjeita ja seurasi meitä matkalla kotiin.

Kotona Heli huolestui sillä Ari ei kyennyt puhumaan. Ari vaikutti olevan uppoutuneena omiin sisäisiin maailmoihinsa ja hymyili välillä maireasti. Heli kyseli minulta onko tuo normaalia. Sanoin, että ei se normaalia ole ja että Ari on kai polttanut vähän liikaa, mutta toipuu kohta. Ari makaili patjalla ja tuntui iloiselta, mutta oli silmät kiinni. Jokusen tunnin kuluttua hän osasi taas puhua ja kertoi nähneensä visuaaleja avautuvista "porteista", joista hän oli lentänyt avaruudessa sisään. Helikin oli taas maan pinnalla. Molempien kokemus oli ollut poikkeuksellisen voimakas, mutta yleisesti ottaen hyvin positiivinen.

Jälkeenpäin ajatellen olisi silti ollut viisampaa jos he olisivat polttaneet hieman vähemmän. Muistelen Arin sanoneen, että eipä ollut vastaavaa kukkaa ennen poltellut. Otin tuon kohteliaisuutena kasvatustaitojani kohtaan. Toki geenit määräävät pitkälti miten vahvaa kannabiksen kukinnosta tulee, mutta oma osuutensa on kasvattajallakin. Olen aina luottanut perusasioihin enkä ole sortunut mihinkään turhaan kikkailuun!

Kauan tuon tapauksen jälkeen kuulin Wouden levyn Keskellä Aikaa ja kiinnitin huomiota erityisesti hänen Country Joe McDonald Hold On It's Coming coveriinsa, jonka suomenkielinen nimi on Pidä Kii. Siinä on mm. seuraavat lyriikat ja minulle tulee niistä mieleen Arin kokemus siitä kuinka hän ei osannut puhua ja lensi avaruudessa: