Olisi ehkä hyvä tätä blogiani varten selvittää Internetin avulla tarkemmin tosiasioita fuzz-pedaalien historiasta, jotta en antaisi vääriä tietoja, mutta en nyt jaksa vaivautua tekemään mitään tieteellisen tarkkaa analyysia asiasta. Fuzz-pedaalien historian kertovia täsmällisiä sivuja on jo olemassa varmasti useitakin. Sen sijaan ajattelin kirjoittaa ihan lyhyesti vain omien muistikuvieni mukaan ja kommentoida asiaa aika vapaasti. Tämä kirjoitus siis luultavasti sisältää epätarkkuuksia, oleellisiakin unohduksia ja ehkä jopa virheitäkin.
Muistaakseni ensimmäinen fuzz-pedaali oli Maestro Fuzz ja se tuli markkinoille joskus ihan 1960-luvun alkuvuosina. Ensimmäisiä levytyksiä, joilla pedaalia käytettiin, oli tietääkseni Rolling Stonesin Satisfaction (1965). No, tämän tiedon voin kyllä tarkistaakin. Kyllä se kai tosiaan noin meni.
Myös Yardbirds oli käsittääkseni fuzz-pöhinän eturintamassa. Jeff Beck käytti varmaankin jotain varhaista Tone Benderiä Heart Full Of Soul biisillä jo vuonna 1965. Jimi Hendrix oli Yardbirds-fani ja oli kuunnellut Beckin soundia tarkkaan. Niinpä Jimi Hendrix Experiencen debyyttialbumilla Are You Experienced (1967) kuultiin myös fuzz-pedaalin käyttöä. En ole varma mitä fuzzia Hendrix tuolla levyllä käytti, mutta se tiedetään, että varhaisina vuosinaan Lontoossa Hendrixillä oli ainakin lainassa Marshall Supa Fuzz. Tämän olen saanut selville Supa Fuzzia palvovalta Facebook-sivulta, jolla oli kuva 1960-luvun musiikkikaupan kuitista, jonka mukaan Supa Fuzz pedaali oli annettu lainaan Hendrixille! Sehän tiedetään myös oikein hyvin, että Jimi Hendrix käytti Fuzz Face pedaaleita.
Fuzz-pedaalien saapuminen sähkökitaroiden soittajien käyttöön mahdollisti aivan uudenlaisen särösoundin syntymisen. Toki aiemminkin oli mahdollista saavuttaa säröistä sähkökitarasoundia käyttämällä esimerkiksi humbucker-mikrofoneilla varustettuja Gibson Les Paul- tai SG-kitaroita ja vääntämällä putkivahvistimet kovalle, jolloin ne säröytyivät. Se edellytti kuitenkin tyypillisesti vahvistimen olevan järkyttävän kovalla äänenvoimakkuudella eikä syntynyt säröytyminen kuitenkaan ollut soundiltaan samanlaista kuin fuzz-pedaalien synnyttämä särö.
Lukemattomat bändit käyttivät aikanaan fuzz-pedaaleita ja ne saavuttivat niiden avulla hyvinkin erityyppisiä äänenvärejä. Mainitakseni vain joitakin, Creamissa Eric Clapton käytti fuzzia ainakin albumilla Disraeli Gears (1967) ja Jimmy Page käytti sitä Yardbirdsissä ja Led Zeppelinissä. Eräs todella kuuluisa biisi, jossa fuzzilla soitettu rock-riffi on keskeisellä sijalla, on Iron Butterflyn In-A-Gadda-Da-Vida (1968). Kitaraa soitti muistaakseni vain 17-vuotias Erik Brann, joka oli aloittanut musiikin soittamisen aikanaan viulistina. Mutta fuzziin liittyviä esimerkkejä löytyisi 1960- ja 1970-luvuilta vaikka millä mitalla.
Lopuksi siis todettakoon, että tämä periaatteessa sähköteknisesti melkoisen yksinkertainen metallilaatikko vaikutti hyvin merkittävästi musiikin kehitykseen soundillisesti ja myös sisällöllisesti, sillä se rohkaisi kitaristeja uudenlaisten äänikulkujen käyttöön. Erilaiset fuzz-särösoundit ovat inspiroineet soittajia jo reilusti yli 50 vuotta eikä loppua näy. Fuzz-pedaaleita valmistetaan yhä edelleen ja niitä on saatavilla valtavalla vaihtelulla. Ymmärtääkseni monet ovat elektroniikaltaan melko samanlaisia, mutta pedaalien välillä voi silti olla suuriakin soundillisia eroja. Kuten eilen Marshall Supa Fuzzia ja Vox AC30:tä testatessani totesin, on esimerkiksi Supa Fuzz varsin toisenlainen kuin Fulltone '69 fuzz-pedaali, sillä ensin mainittu pohjautuu Tone Benderiin ja jälkimmäinen Fuzz Faceen.
Fuzz-soundi ei ole millään lailla vanhentunut tai turha, vaan sille on edelleen käyttönsä monessa yhteydessä. Vaihtelua löytyy miedosta kompissa käytettävästä fuzzista aina paksuun, aggressiiviseen, pitkän sustainin antavaan mielipuoliseen fuzziin. Sävyissä siis löytyy paljon tarjontaa, mutta olen itse varsinkin fuzzeihin tutustuessani kokenut hyvän soundin saavuttamisen olevan joskus todella vaikeaa. Fuzz-pedaalit voivat toimia varsin eri tavoilla riippuen vahvistimista ja kitaroista, joiden kanssa niitä käytetään. Myös kaikkien osasten säädöt vaikuttavat erittäin paljon: kitaran volume-potikka, kitaran tone-potikka, pedaalin fuzz-potikka, pedaalin volume-potikka, vahvistimen asetukset ja niin edelleen. Voi olla vaikeaa ja töitä vaativaa tutkia millä asetuksilla saavutetaan haluttuja äänenvärejä. Ei siis kannata luovuttaa jos oikeanlainen soundi ei tunnu heti alkuun helposti löytyvän. Se voi ottaa aikansa.