Tapahtumat kymmenen vuotta sitten

Ei, en aio kertoa tapahtumista kymmenen vuotta sitten. Tämän päivän blogini otsikko ei viittaa niihin, vaan Italiasta ostamaani Yardbirds 7" vinyylisingleen Happenings Ten Years Time Ago. Biisi on todellinen psykedeliaklassikko ja siitä on oma Wikipedia-artikkelinsakin. Kyseisen artikkelin mukaan single julkaistiin Englannissa alunperin 21.10.1966 eli tätä kirjoitettaessa siitä on aikaa jo yli 50 vuotta. Julkaisunsa aikaan biisi ei saavuttanut kovin suurta suosiota ja sen merkitys on ymmärretty vasta kun se on osattu sijoittaa historialliseen kontekstiinsa. Klassikkostatus on siis syntynyt hiljalleen uuden arvostuksen perusteella. Kuten kaikki hyvä musiikki, biisi on kuitenkin ajaton ja kuulostaa hienolta aivan kuin alkuperäisen julkaisunsakin aikaan!

Sillä ei mielestäni pitäisi olla merkitystä tämänkään biisin hyvyyttä arvioitaessa, että oliko se aikoinaan uraauurtavaa pioneerityötä jollain saralla vaiko ei. Toki se voi musiikkihistorioitsijoita kiinnostaa ja onhan asia toki jossain määrin mielenkiintoinen. Mutta onko tämä biisi nyt sitten heavy metal musiikin suora edeltäjä, siis jonkinlaista proto-metallia sekoitettuna psykedeliaan? En tiedä enkä välitäkään asiasta. Kiistelkööt siitä muut jos se heitä kiinnostaa. Minulle riittää se, että kappale kuulostaa upealta!

Kitarahommia singlellä hoitelevat sekä Jeff Beck että Jimmy Page. Tuohon aikaan he siis olivat molemmat bändissä. Artikkeli kertoo myös, että Led Zeppelinin tuleva basisti John Paul Jones soitti bassoa tällä singlellä, aivan kuten biisissä Beck's Bolero. Ja tuosta biisistä puheenollen, ostin myös Jeff Beckin alkuperäisen brittisinglen, jossa on A-puolella Hi Ho Silver Lining ja B-puolella legendaarinen Beck's Bolero, jolla Jimmy Page on myös mukana kitarassa.

Hi Ho Silver Lining ei kenties ole kovin mahtava biisi, mutta on se ihan okei psykedeelisen ajan pop-ralli kuitenkin. Se on saanut jonkin verran negatiivista mainetta siitä, että Beck tuplasi kitarasoolonsa siihen, mutta oli tuplausta tehdessä jo osaksi unohtanut miten oli ensimmäisen sooloversion soittanut. Siksi tuplattu raita on välillä aivan erilainen ja voi kuulostaa hutiloidulta. Sitä tuplausnauhoitusta ei kuitenkaan otettu uusiksi, vaan epätäydellinen versio päätyi levylle asti. Eipä tuo paljon itseäni haittaa.

Beck's Bolero eli B-puoli sen sijaan on todella huipputavaraa aivan kuten Happenings Ten Years Times Ago. Ostamassani brittisinglessä ei ole kuvakansia, joten en jaksa vaivautua ottamaan siitä kuvaa. Sen sijaan tässä on se discogs.com:in kautta hankkimani italialainen julkaisu Happenings Ten Years Time Ago. Se on vuodelta 1966, mutta tarkkaa julkaisupäivämäärää en tiedä. Kuten kuvakannesta ja kolmannesta kuvasta selviää, singlen B-puolella on biisi Psycho Daisies, joka sekin on ihan mainio, mutta lyhyt kappale.


yardbirds happenings ten years time ago italian single 1966 picture sleeve

yardbirds happenings ten years time ago italian single 1966 side a

yardbirds happenings ten years time ago italian single 1966 side b

Kuvakannesta voisin vielä mainita sen verran, että kamerani salamavalo on taas kerran tehnyt hieman tepposiaan. Ottamassani kuvassa kansi näyttää aika haalealta, mutta todellisuudessa keltainen väri on voimakkaampaa. Onneksi kuitenkin levy löysi perille asti. Italian postilaitos ei ole tunnettu luotettavuudestaan ja osa eBayn myyjistä ei suostu myymään mitään Italiaan. Tämän singlen myyjä onneksi tajusi laittaa levyn tulemaan kirjattuna kirjeenä, jolloin levyn varastaminen ei ole seurannan vuoksi ihan niin helppoa.

Ostin levyn 20.08.2017 ja nyt 30.08.2017 eli 10 vuorokautta myöhemmin se saapui Helsinkiin. Paketoinnista huomasi, että myyjällä on ammattimainen ote. Itse vinyylilevy oli poistettu kuvakansista postituksen ajaksi ja pakkausmateriaali oli sopivan jämäkkää, jotta levy ei vaurioitunut kuljetuksen aikana. Paketti oli myös helppo avata vahingoittamatta levyä tai kantta, joten jätin discogs.com:iin myyjälle erittäin positiivisen palautteen kaupankäynnistämme.

Jos olisin tuolloin 10 vuorokautta sitten tiennyt etukäteen Vox Long Tom Echo nauhakaikulaitteen hankinnastani, niin olisin varmasti lykännyt tämän singlen hankintaa tulevaisuuteen. Kyseessä ei nimittäin ole mikään halpa levy etenkin kun tässä yksilössä sekä kuvakansi että itse vinyylilevy ovat loistavassa kunnossa. Näitä ei joka päivä vastaan kävele, se on selvää.