Aiemmassa blogissani puhuin sähkökitaran äänenväristä. Siinä mainitsin, että kitaristeilla on toisinaan tapana jäljitellä suosikkiensa ja sankariensa äänenväriä. He ihailevat kitaragurujensa keikka- ja albumisoundeja ja kenties tavoittelevat vastaavaa äänenväriä. Toisessa aiemmassa blogissani mainitsin ostaneeni Vox AC30 kitaravahvistimen ja siihen kuuluvan 2x12 Vox-kaapin. Voin myös kertoa, että minulla on pari Fender Stratocaster kitaraa. Vanhempi on jenkeissä tehty ja se on vuodelta 1984. Sen väri on valkoinen. Uudempi on jostain 2010-luvulta, mutta en muista sen tarkkaa vuosimallia. Olen ostanut sen uutena Kaisaniemen Fazer-musiikista. Tämä kitara on tehty Meksikossa ja se on väriltään mintunvihreä.
Osaatko päätellä näiden perusteella mistä voisi olla kyse? Fender Stratocaster, Vox AC30, DOD FX80-B kompressoripedaali. Mikä puuttuu joukosta ja mihin nämä voisivat liittyä? Joukosta puuttuu tietenkin nauhakaiku Pearl Echo Orbit EO-301. Ja kokonaisuutena on kyseessä Esa Pulliaisen kitarakamojen matkiminen. Esallahan on hyvin vastaavat soittokamat kun hän vetelee rautalankaa.
Olen ilman muuta Pulliaisen fani, mutta en mitenkään tyypillinen sellainen. Ensinnäkin, minulla ei ole yhtään albumia, jolla Esa soittaisi. Pidän kyllä Agentsien musiikista, mutta en ole tullut hankkineeksi sitä itselleni. Toiseksi olen nähnyt Esan keikalla vain tasan yhden kerran Helsingin Kulttuuritalolla. Tarkkaa vuottakaan en muista, mutta mahdollisesti se oli joko 2006 tai 2007. Tästä huolimatta olen nähnyt Esa Pulliaisen television kautta joitakin kertoja ja olen oppinut arvostamaan hänen puhdasta kitarasoundiaan. Pulliainen on hyvin taitava ja tyylitietoinen soittaja. Hänen ei tarvitse hävetä maailmantähtiinkään verrattaessa.
Stratocastereitani en ole kuitenkaan minkään Pulliais-fanitukseni vuoksi hankkinut, vaan siksi, että ne ovat hyviä kitaroita ja niillä on soittanut miljoonittain hyviä kitaristeja. Vox AC30 taas kiinnosti pääasiassa puhtaiden soundiensa takia ja siinä kieltämättä oli mielessä myös Esa Pulliainen. Mutta Vox AC30 on legendaarinen vahvistin, jolla on soittanut niin moni maailmantähti, että ei tässäkään keitoksessa Esa ollut kuin yksi tekijä muiden joukossa. Lisäksi Vox AC30 taipuu kyllä puhtaan soundin lisäksi "ruttuisempaankin" menoon ja kuulemani mukaan ottaa hyvin vastaan erilaisia efektipedaaleita. En ole vielä ehtinyt testaamaan.
DOD FX80-B kompressoripedaalin hankkiminen sen sijaan oli ihan puhtaasti tehty Esa Pulliaisen esimerkin perusteella. Minulla ei ole aikaa, halua eikä rahaakaan ostaa useita kompressoreita ja testata mikä niistä on "paras". En ole niin suuri Esa-fani, että tahtoisin kopioida hänen äänenväriään yksi yhteen, mutta koska tiedän, että Esa on juuri tätä pedaalia käyttänyt ja on tyytyväinen sen soundeihin, niin olen järkeillyt, että se kyllä silloin kelpaa minullekin. Käyttämällä FX80-B pedaalia voi saada mielenrauhan ja tietää, että se varmasti toimii hyvin soundiensa puolesta. Aivan epäilemättä moni muukin kompressoripedaali ajaisi täsmälleen saman asian, mutta kun ei voi etukäteen tietää mitkä pedaalit ne olisivat, niin on turvallisempaa ostaa merkki ja malli, joka todistetusti toimii.
Toisin kuin monet laadukkaat kitarakamat, FX80-B ei ole maailmalla mitenkään kallis pedaali jos sen onnistuu löytämään. Suomessa se on halutumpi Pulliaisen ympärillä olevan henkilökultin takia, mutta eBayn kautta sain pedaalin suorastaan naurettavan edullisesti Kaliforniasta. Itse pedaalille tuli hintaa vain vähän reilut 25€ ja se on tällä hinnalla halvimpia kitarapedaaleita mitä olen koskaan hankkinut! Ainoastaan kirpputorilta olen löytänyt parin pedaalin setin halvemmalla, jolloin hinnaksi tuli muistaakseni 20€ per pedaali. Toki USA:n tilaukseen tuli päälle suhteellisen korkeat postituskulut, tullit ja verot, mutta kuitenkin pedaalin kokonaishinnaksi jäi reilusti alle sata euroa.
FX80-B pedaalista on olemassa kaksi toisistaan oleellisesti eroavaa versiota: Attack ja Release. Nämä termit viittaavat äänen käynnistymiseen ja sen sammumiseen soinnin jälkeen. Luonnollisesti siis Attack-versiossa voi vaikuttaa äänen käynnistymiseen kun taas Release-versiossa on säätöpotikka äänen sammumisen kontrollointiin. Näistä kahdesta suomalaiset Pulliaisen äänenvärin kloonaajat suosivat jälkimmäistä eli Releasea, sillä Esallakin on se. Ja siksi minäkin olin tarkkana, että ostin juuri tuon version.
Henkilökultit kitaristien joukossa ovat varsin mielenkiintoinen ilmiö sinällään. Erilaiset signature-kitarat, signature-vahvistimet ja signature-efektipedaalit myyvät osaksi juuri kitaraidolien henkilökultin perusteella. Esimerkiksi Jimmy Pagen signature Gibson Les Paulit ovat aivan törkeän hintaisia! Ja aina ei tietenkään tarvitse puhua edes mistään signature-malleista, vaan yksinkertaisesti laitteista, joita kuuluisat kitaristit ovat käyttäneet. Esa Pulliainen suosii Pearl Echo Orbit EO-301 nauhakaikulaitetta. Maailmalla siitä mallista ei tarvitse maksaa kovin paljon mikäli sen onnistuu jostain löytämään. Suomessa sen sijaan hinnat ovat pilvissä ja kyseisistä nauhakaiuista joutuu pulittamaan omaisuuksia yksinomaan Pulliais-henkilökultin takia.
Nauhakaikulaitteet ovat muuten alkaneet kiinnostamaan minuakin hienon soundinsa takia. En kuitenkaan ole varma minkä mallin ostaisin. Vaihtoehtoina on mielessä käyneet ainakin juuri tuo Pearl Echo Orbit EO-301, mutta lisäksi myös Maestro Echoplex EP-3. Myös Vox Long Tom voisi olla harkitsemisen arvoinen nauhakaiku. Joka tapauksessa hankkiminen on ajankohtaista varmaankin aikaisintaan joulun tienoilla, sillä olen käyttänyt paljon rahaa kitarakamoihin viime aikoina.