Käydessäni Lontoossa joskus kymmenisen vuotta sitten ostin kirjan, jonka nimi oli How To Get Great Guitar Sounds tai jotain vastaavaa. Ostin sen vieraillessani Denmark Streetillä, joka on kuuluisa muutamasta vanhasta ja legendaarisesta soitinkaupastaan. Ostamani kirja oli oikeastaan suurimmaksi osaksi aika huono, sillä siinä muistaakseni pyrittiin selvittämään aloittelijalle miten hyvin yksinkertainen putkivahvistin toimii sähkökitaran kanssa. Ongelma kirjassa oli, että tuonkin ymmärtäminen kytkentäkaavioineen edellyttää sen verran elektroniikan perusasioiden ja käsitteiden hallitsemista, että minulla ei ainakaan sellaisia ollut. Niinpä tuon analogisen sähkötekniikan hienouksien osalta kirjasta ei ollut minulle juuri mitään iloa.
Kirja ei kuitenkaan ollut kokonaan hyödytön, sillä se selvensi minulle miten termi "putkivahvistin" on oikeastaan vain osa totuutta kun puhutaan sähkökitaroista ja niiden putkivahvistimista. Tottakai putkivahvistimen tehtävä on nimensä mukaisesti vahvistaa sähkökitaran mikrofoneista lähtevää sähköistä signaalia. Mutta kirjassa esiteltiin ajatuskoe, jonka kitaroita ja vahvistimia käyttäneet voivat mielessään suorittaa. En muista tarkasti miten ajatuskoe oli muotoiltu sanallisesti, mutta osaan selittää sen perusidean helposti. Ajatellaan kahta tapausta:
Kitaraa ja putkivahvistimia tuntemattomalle ajatuskoe ei onnistu, mutta jos asioista tietää, niin lopputulos on seuraava: Kalleinkaan huippukitara ei kuulosta ollenkaan hyvältä huonolaatuisen vahvistimen läpi, sillä vaikka lähtöpään signaali olisi miten kaunis tahansa, niin huono vahvistin "tappaa" sen ja lopputuloksena on paska äänenväri. Toisessa tapauksessa taas kitarasta lähtevä soundi ei ehkä ole maailman mahtavin (kitarassa on saatettu säästää esim. mikrofonien laadussa), mutta soundi voi silti huippuluokan putkivahvistimen läpi kuulostaa aivan hyvältä, jopa mainiolta. Mistä tämä ilmiö johtuu?
Se johtuu siitä, että putkivahvistin on paitsi vahvistin, myös äänenvärittäjä. Tämä käy selvimmin ilmi silloin kun halutaan niin sanotusti säröinen kitarasoundi, jolloin tyypillisesti putkivahvistimen etuasteputket "säröytyvät" eli tuottavat harmonisesti miellyttävää säröä äänenväriin. Kovilla äänenvoimakkuuksilla myös pääteputket saattavat säröytyä ja näidenkin tuottama särö vaikuttaa kokonaissoundiin. Siis putkivahvistin muuttaa äänenväriä hyvin merkittävällä tavalla ja tässä maailmassamme sattuu olemaan niin, että tämä putkien tuottama säröytyminen miellyttää ihmiskuulijoiden korvaa ts. särö on mukavan ja lämpimän kuuloista. Kun sähkökitarat olivat uusi keksintö, särösoundia pidettiin efektinä, mutta vuosikymmenten varrella eri asteisesta säröstä on muodostunut rock-musiikissa perussoundi.
On siis täysin selvä asia, että särösoundin osalta putkivahvistin muuttaa alkuperäistä signaalia paljonkin. Entä miten on puhtaan kitarasoundin tapauksessa, jossa putkia ei yliohjata särölle? Yllättävää kyllä tässäkin tapauksessa putkivahvistin lisää soundiin merkittävästi oman panoksensa. Se laittaa signaaliin harmonisia kerrannaisääniä ja tekee puhtaasta soundista täyteläisen, lämpimän ja miellyttävän. Tämän asian voi jokainen kitaristi itsekin testata eikä sitä testiä tarvitse tehdä pelkästään ajatuskokeena. Olen joskus kytkenyt sähkökitaran musiikin kuuntelua varten suunniteltuun stereovahvistimeen, joka oli toteutettu transistoreilla eikä putkilla. Sellaisen stereovahvistimen tarkoitushan on toistaa alkuperäinen signaali mahdollisimman muuttumattomana mitään poistamatta tai mitään lisäämättä. Voin kertoa, että sähkökitara tuollaisen stereovahvistimen läpi soitettuna kuulostaa hyvin tylsältä ja elottomalta. Kun äänenväriä verrataan vaikka putkivahvistin Vox AC30:n puhtaaseen soundiin, on ero todellakin kuin yöllä ja päivällä.
Ostamassani kirjassa todettiinkin, että putkivahvistimen osuus kokonaisäänenväriin voi olla signaaliketjussa jopa merkittävämpi kuin sähkökitaran itsensä jos kitara on edes siedettävää laatua. Niinpä oikea nimitys putkivahvistimelle olisikin putkivahvistin-ja-äänenvärittäjä, mutta koska sellaista sanahirviötä ei ole haluttu käyttää, on aina puhuttu vain putkivahvistimista vaikka se nimi kertookin vasta puolet putkivahvistimen tehtävästä signaaliketjussa.