Kesän keskellä nautitaan tavallisesti kesälomista. Syksy sateineen ja pimeyksineen ei tunnu asialta, jota kaipaisi tai erityisemmin odottaisi. Lomat ovat silloin useimmilla jo pidetty ja arkinen aherrus töissä alkaa. Minulla on kuitenkin jotain, jota odotan innolla. Italialaisen kulttiohjaajan Lucio Fulcin mestariteoksenakin pidetty vuoden 1972 elokuva Non si sevizia un paperino (Don't Torture a Duckling) julkaistaan ensimmäistä kertaa maailmassa blu-ray eli high definition muodossa monien leffafanien pitkän odotuksen jälkeen. Elokuva ja sen ohjaajahan joutuivat julkaisuaikaan 1970-luvulla katolisen kirkon vainon kohteeksi.
Elokuviin keskittynyt sivusto IMDB kertoo elokuvasta seuraavan karun faktan:
Because of the film's controversial storyline, which criticized the Catholic Church, the movie was blacklisted and received a limited theatrical run throughout Europe and was never released in theaters in the United States. In 2000, Anchor Bay secured the rights and released the film for the first time in the United States on DVD.
Julkaisun tekee brittiläinen Arrow Films. Heidän tiedotteensa mukaan tarkka julkaisupäivämäärä on 11.09.2017. Kaikki vaikuttaa olevan kunnossa lukuunottamatta yhtä seikkaa: blu-ray ei ole koodivapaa eli käytettävissä kaikkialla maailmassa, vaan se on rajattu alue kahteen, siis Eurooppaan. Olisi paljon hienompaa, että julkaisun voisivat ostaa myös amerikkalaisetkin, mutta ei auta valittaa kun HD-julkaisu on kuitenkin tulossa. On mahtava asia, että katolinen kirkko ei enää pysty levittämään pahoja myrkkylonkeroitaan ja estämään elokuvan esittämistä.
Keväällä 2010 tein joitakin englanninkielisiä, pieniä ja harrastelijamaisia arvosteluja Fulcin elokuvista sivustoni elokuvaosioon. Noihin aikoihin olin myös keräillyt useita Lucio Fulci -aiheisia elokuvajulisteita eBayn avulla. Huomasin tänään, että olin jo tästäkin elokuvasta ottanut kuvan ns. locandina-julisteesta ja myös skannannut pari VHS-videojulkaisukantta. Hakemisto kuvatiedostoineen ja XML-tiedosto olivat siis jo olemassa, mutta itse leffan arvostelussa ei ollut vielä mitään sisältöä. Siinä vaiheessa kun luet tämän, tilanne on korjattu. Aion nimittäin sanoa leffasta vain ihan muutaman ylistävän sanan ja lisään sitten linkin elokuvasivuni päätasolle. Ainakin alkuperäinen italialainen locandina-juliste on näkemisen arvoinen. Johtuen elokuvan vainoamisesta, uskon julisteen olevan erittäin harvinaista tavaraa.
Ihmettelet ehkä, että mistä sain juuri nyt päähäni Non si sevizia un paperinon. Se olikin puhtaasti sattumaa ja ajatusketju sai alkunsa eilisestä Iltalehden uutisesta.
Tämä Fulcin elokuva on erittäin taitavasti ja tyylikkäästi rakennettu murhamysteeri, jossa on paljon epäiltyjä. ÄLÄ SIIS KLIKKAA tätä uutislinkkiä, sillä sen lukeminen pilaa mysteerin ja paljastaa murhaajan identiteetin! Katso elokuva ensin ja klikkaa vasta sitten jos olet utelias.