Kamalat uutiset ensin: Tällä hetkellä Donald Trumpilla on kasassa 267 valitsijamiestä ja tuon typerän, narsistisen tositv-pellen voittoa USA:n presidentinvaaleissa ei voi enää mikään estää. Olen erittäin pöyristynyt tästä tuloksesta.
Hyviäkin uutisia joukkoon onneksi mahtuu. Yle kertoo www-sivuillaan tänään 09.11.2016 näyttävästi:
Kalifornialaiset äänestäjät ovat hyväksyneet presidentinvaalien yhteydessä järjestetyssä kansanäänestyksessä kannabiksen viihdekäytön laillistamisen.
Kalifornia on Yhdysvaltojen väkirikkain osavaltio, joten sen päätöstä pidetään suurena voittona kannabiksen kieltolain kumoamista ajavalle liikkeelle.
Alustavien tulosten mukaan yli 55 prosenttia äänestäneistä kannatti kannabiksen laillistamista.
Jatkossa Kaliforniassa yli 21-vuotiaat saavat pitää hallussaan unssin eli noin 28 grammaa kannabistuotteita ja kasvattaa kuusi kannabiskasvia.
Kalifornia oli yksi viidestä osavaltiosta, joissa presidentinvaalien yhteydessä äänestettiin kannabiksen viihdekäytön laillistamisesta.
Muut asiasta äänestäneet osavaltiot olivat Arizona, Maine, Massachusetts ja Nevada. Näiden osavaltioiden äänestystulos ei ole vielä selvillä.
Lähteet: AFP, AP
Aiemmin lokakuun alussa presidentti Martti Ahtisaarikin tuli Suomessa kaapista kannabiksen laillistamisen kannattajana. MTV uutisoi www-sivuillaan 05.10.2016 asiasta mm. seuraavasti:
Myös Iloniemi nosti esille maailmalla käydyn keskustelun siitä, pitäisikö miedot huumeet vapauttamisesta.
– Joka todennäköisesti on ihan tolkun ajatus, Ahtisaari kommentoi ajatusta.
Pitkän linjan kannabisaktivistina voin sanoa, että olen tyytyväinen siihen, että pyörät rullaavat viimeinkin oikeaan suuntaan. Näyttää siltä, että ennemmin tai myöhemmin koko USA:ssa liittovaltion tasolla luovutaan kannabiksen kieltolaista. Suomessa taas presidentti Ahtisaaren lausunto on rohkea ja kullanarvoinen kannanotto vapauden puolesta. Viimeistään nyt on tullut selväksi, että kannabiksen laillistamisen kannattamisessa ei ole mitään "huumehörhöilyä" tai väärää. Presidentti Ahtisaari on kuitenkin Nobel-palkinnon voittaja ja syvästi kunnioitettu poliitikko sekä kotimaassamme että ulkomailla.
Haluankin tässä vielä lopuksi kiittää presidentti Ahtisaarta rohkeudesta ja kriittisestä ajattelusta.
LISÄYS YLLÄ OLEVAAN BLOGIKIRJOITUKSEEN 2016-11-09:
The Guardian kertoo seuraavaa:
Siis myös Massachusetts ja Nevada liittyivät pilven laillistavien osavaltioiden joukkoon. Mahtava homma!
LISÄYS YLLÄ OLEVAAN BLOGIKIRJOITUKSEEN 2016-11-09:
Myös Mainen osavaltio on ATTN:n mukaan laillistanut tiistain äänestyksessä kannabiksen:
Voters in Maine passed a measure that legalizes marijuana for recreational use on Tuesday.
WIKIMEDIA
Seventeen years after the state established a medical marijuana system, voters opted to legalize the sale, use, and cultivation of the plant for adults 21 and older.
Viidestä äänestäneestä osavaltiosta siis peräti neljä laillisti kannabiksen. Arizonassakin laillistamisen läpimeno oli todella lähellä! Koskahan USA:n liittovaltio tulee järkiinsä, laillistaa kannabiksen ja lopettaa nykyisen hullun tilanteen? Laillinen, veronalainen kannabis on jo nyt USA:ssa miljardien dollarien arvoista liiketoimintaa. Useat tahot ovat nyt ennustaneet, että tulevaisuudessa kannabisbisnes tulee olemaan jopa nopeiten kasvava talouden muoto USA:ssa.
Suomen olisi hyvä seurata USA:a ja laillistaa kannabis 21-vuotiaille jenkkien mallin mukaisesti. Sitä nuoremmille räkänokille pilveä ei tarvitse sallia, sillä heidän aivonsa eivät ole vielä riittävän kehittyneet psykedeelisiin kokemuksiin. Tutkimukset myös osoittavat, että liian nuorena aloitettu kannabiksen käyttö saattaa johtaa riippuvuuteen.