Britit ja kannabiksen kotikasvatus

Uusi Suomi kertoo verkkoversiossaan 15.10.2012 seuraavasti:

Brittitutkijoiden mukaan kannabiksen käyttö ei ole haitallisempaa kuin esimerkiksi roskaruuan syöminen tai uhkapelit. Tutkijat rinnastavat kannabikset käytön terveyshaitat "kohtuullisen terveysriskin" aiheuttaviin tapoihin.

Brittimedia on tänään kertonut riippumattoman, huumeidenkäyttöä tutkineen asiantuntijaryhmän tutkimuksen tuloksista. Ryhmän mukaan esimerkiksi rangaistusta kannabiksen kasvattamisesta vain omaan käyttöön pitäisi lieventää huomattavasti.

Muun muassa BBC:n ja The Independentin mukaan asiantuntijaryhmä on tutkinut huumeiden käyttöä kuusi vuotta.

Ryhmä ehdottaa kotikäyttöön kasvattamista koskevan lainsäädännön lieventämistä, sillä se saattaisi tutkimuksen perusteella vähentää kannabiksen kasvattamista myyntiin.

Suunta on tässä aivan oikea, mutta kannabiksen kotikasvattaminen omaan ja lähipiirin käyttöön pitäisi kokonaan dekriminalisoida eikä langettaa siitä minkäänlaisia rangaistuksia. Toivottavasti Suomessa tajutaan ottaa oppia Iso-Britannian käytännöstä.