Peten uusimmasta runosta

Hyvä ystäväni Peter af Höllenström on taas tänään ollut inspiroitunut ja kirjoittanut uuden rehellisen runon Vapaa mieli. On silti pieni ongelma. Runossa Pete väittää olevansa ristiriidaton ajattelija ja ettei voi sietää uskontoja, mutta kuitenkin hän kirjoittaa toisessa säkeistössä: "Skeptisyys saattaa parantaa karmaa".

Minua jäi vähän vaivaamaan eräs asia. Eikö karma käsitteenä ole kuitenkin hieman uskonnollinen? Pete vastasi minulle sähköpostitse seuraavasti:

En katso itseäni uskonnolliseksi enkä siis myöskään käytä runossani Vapaa mieli käsitettä karma minkään tietyn organisoidun uskonnon antamassa valmiissa merkityksessä. Uskon kuitenkin tietyssä mielessä jonkin verran karman lakiin eli pidän mahdollisena sitä, että teoillamme on aina tietynlaisia seurauksia. Tekemällä hyvää saavutamme usein hyvää ja tekemällä pahaa teemme samalla hallaa myös itsellemme. Minusta termi karma on nykyaikana tässä suhteessa neutraali eikä sisällä uskonnollisia konnotaatioita.

Olen aidosti pahoillani jos olet kokenut runoni sisältävän viitteitä organisoidun uskonnon kannattamisesta. Tarkoitukseni ei ole ollut sellainen.

Hyvä kuulla, että Pete on edelleen jalat maassa kuten aiemminkin. Nyt vain jäämme odottamaan sensuroidaanko Vapaa mieli Suomi24:n Runot-palstalta. Minä veikkaan, että se poistuu sieltä hyvin pian kun palstan idiootit ja Suomi24:n ylläpito havaitsevat sen sisältävän uskonnonvastaisuutta.


LISÄYS YLLÄ OLEVAAN BLOGIKIRJOITUKSEEN 2012-09-07: Kuten jo etukäteen arvelin, Peten uusin runo Vapaa mieli on sensuroitu Suomi24:n Runot-palstalta. Tämä on jälleen yksi riemuvoitto rehelliselle runoustaiteelle ja yksi häpeäpilkku Suomi24:n toivottoman kehnolle sananvapaustilanteelle.

Samalla sensuroitiin myös Peten vanhempi runo Lestadiolaisuus, jonka laitoin Runot-palstalle.