1980-luvulla disco ja pop taistelivat suosiosta rockin ja heavyn kanssa, mutta itse en näe järkeä muodostaa toisiaan vastaan kamppailevia musiikillisia leirejä. Ahdasmielisten rock-fanien lausumat siitä, että disco ja pop olivat pelkkää paskaa, ovat itse pelkkää paskaa. Vastaavasti discofanien harrastama rockin hyljeksintä on minusta järjetöntä. Melkein joka genressä on hyviä ja huonoja biisejä, joten koko musiikkityylin lyttääminen muutamien esimerkkien perusteella on mieletön päätös.
Mieletöntä on sekin kuinka kirkko on taas viime aikoina osoittanut suvaitsemattomuutensa. Voimme omin silmin havainnoida, että noitavainot ovat vaihtuneet homovainoihin. Kaikenlaiset päiviräsäset päästetään televisiossa ääneen mölisemään kivikautisia mielipiteitään ja loukkaamaan toisten ihmisarvoa. Se on todella törkeää, mutta onneksi se sentään lisäsi kirkosta eroamista huomattavasti. Eli jotain hyötyä kristillisdemokraateistakin on.
Ajattelin tänään protestoida kirkkoa vastaan kunnioittamalla erästä pientä suurta miestä, joka on ollut jo 1980-luvulta saakka avoimesti ateisti ja homppeli. Kyseisen miehen nimi on Jimmy Somerville. Hänen ehkä tunnetuin hittinsä on Bronski Beat:in leirissä esitetty koskettava ja menevä Smalltown Boy. Biisi kertoo varsin osuvasti homoja kohtaan esiintyvästä vainosta ja hyljeksinnästä.
Osoittaakseni tukeni homoille ja näyttääkseni keskisormea kirkolle, ostin www.ebay.co.uk:sta neljä 12 tuuman vinyylimaksisingleä:
Jimmy Somerville on todella hyvä vokalisti ja yksi niistä harvoista, jotka pystyvät coveroimaan esimerkiksi Bee Geesin biisejä. Jimmy osaa vetää kovaa ja korkealta.
Edellä mainituista singlehiteistä molemmat Communardsin biisit ovat covereita. Wikipedia kertoo, että Don't leave me this way oli alunperin hitti Harold Melvin & the Blue Notes:ille. Thelma Houston on myös tehnyt toimivan version.
Biisi Never can say goodbye taas on alunperin Jackson 5:n, mutta sen lisäksi discodiiva Gloria Gaynor on esittänyt kappaleen hyvällä menestyksellä. Itse asiassa Communardsin versio on identtinen sanoiltaan juuri Glorian version kanssa ("never can say goodbye, boy" jne.).
Myös I feel love on cover ja alkuperäinen esittäjä on Donna Summer. Suosittelen tutustumaan näihin ja myös Pet Shop Boys:in tuotantoon. Paljon hyvää materiaalia löytyy, jota ei nykyään enää kuule radiostakaan. YouTubesta sen sijaan voi yrittää etsiä.