Ystäväni Uki Maanisen vinyyli-innostus on ollut tarttuvaa. Ei, en tarkoita, että mies heiluisi tiukat spandex-tyyliset vinyylipunttiset housut jaloissaan, vaan sitä, että hän on panostanut huomiotaan vinyylilevyihin. Pohjoisen jalavaparta Uki on viime aikoina hankkinut Oulusta klassisia heavy rock levyjä kuten Ozzy Osbournen Blizzard of Ozz ja Diary of a Madman. Minä taas olen tällä hetkellä keskittynyt enemmän 1960- ja 1970-lukujen musiikkiin.
Moni varmasti tietää, että Cream-yhtyeen Disraeli Gears on kanneltaan yhtä upea kuin sen musiikillinen sisältökin. Ostin itse aikoinaan kyseisen levyn pelkästään kansitaiteen perusteella ja hankin vasta myöhemmin Creamin debyyttilevyn Fresh Cream.
Kuinka moni sen sijaan tietää, että Tremeloes julkaisi albuminsa Silence is Golden näin upeissa väreissä?
Hauskinta on, että hyvien pop-biisien joukossa on jo vuonna 1967 mukana repivällä fuzz-tonella vedetty kitarasoolo kappaleessa Running Out. Toki Jeff Beck ja Jimi Hendrix olivat ehtineet ensin, mutta he operoivat enemmän rock-kontekstissa. Pidän erityisesti siitä, että Tremeloesin pop-levyllä yksi kappale kuulostaa soolon aikana siltä, että kitaravahvistin on ajettu räjähtämispisteeseen asti. On kyllä todella karskin rokkimainen veto tällaiselle pop-painotteiselle julkaisulle.
Minusta se kertoo siitä, että ennen musiikkia ei lokeroitu niin ankarasti muotteihin kuin nykyään. Jos joku pop-bändiksi mielletty yhtye yrittäisi saada vastaavaa kitarasooloa levylleen tänä päivänä, sitä pidettäisiin luultavasti täysin mahdottomana ideana. Pop-yhtyeen "brändiin" kun eivät kuulu sellaiset asiat kuin raa'at kitarasoolot! Miksei voida olla avoimempia uusille ideoille ja genrejen väliselle synergialle?
Lienee sanomattakin selvää, että vihaan "brändäystä" ja puhettä "brändeistä". Nykyajan idioottiyhteiskunnassa on Facebookin kaltaisia kakkakasoja, joissa ihmisten pitäisi "brändätä" itseään. Kuullaan myös argumentteja, että "verkostoituminen" on välttämätöntä. Samoin kuullaan varoituksia: työnantaja voi olla kiinnostunut siitä miten "brändäät" itsesi verkossa. Varo siis ilmaisemasta mielipiteitäsi ja tottele lammasmaisesti enemmistöä hallitsevaa sikojen verkostoa. Ei, ei, ei.
Olen sitä mieltä, että psykeelinen pop ja rock toimivat ihan sellaisenaan nautittuina mieltä avartavina ainesosina. Kemikaalien nauttiminen ei ole pakollista eikä aina ollenkaan suotavaakaan. Nautin vinyylien kuuntelussa siitä, että soundi on dynaaminen, lämmin ja luonnollinen. Se on aitoa luomua ja vapauttaa meidät nollien ja ykkösten digitaalisesta kirouksesta.
Olen nyt laittanut soimaan Love Affair:in levyn The Everlasting Love Affair ja A-puoli on kohta soinut loppuun. Mahtavaa.
Illan päättäjäisiksi aion soittaa Creamin Fresh Creamin alusta loppuun. Löysin nimittäin Black & White levykaupasta hienokuntoinen Ranska-originaalin, joka on vieläpä mono eikä stereo. Mukavaa!