Yksi ensimmäisistä kitarasankareista ja kauniisti säröisten sähkökitarasoundien pioneereista esiintyi tänä vuonna Pori Jazzissa. Kyseessä oli tietenkin Jeff Beck. Jotkut ovat sanoneet, että Beck on kitaristi, joka ei ole löytänyt omaa suuntaansa. Tämä väite perustuu siihen, että herra ei ole jämähtänyt mihinkään tiettyyn genreen, vaan on tehnyt kaikenlaista musiikkia: poppia, bluesia, rockia, jazz-rock fuusiota, rockabillyä, progea ja ties mitä muuta. Minä en pidä sitä heikkoutena, vaan osoituksena suorastaan käsittämättömästä monipuolisuudesta. Kuinka moni kitaristi on kuin kotonaan noin monessa eri tyylilajissa?
Mitään muuta valittamista en Jeffin keikasta löytänyt paitsi sen, että kesto olisi voinut olla pitempikin. Toisaalta valtava helle vei varmasti mehuja myös soittajiltakin.
Luin jostain netistä, että Vinnie Colaiuta ja Tal Wilkenfeld kiertävät tällä hetkellä Herbie Hancockin kanssa, joten Beckin bändi oli tuolta osin mennyt uusiksi. Tarkoitan siis rumpujen ja basson. En kuitenkaan katsonut ketkä oli otettu tilalle.
Yllätyin todella positiivisesti kun big screenillä ilmoitettiin "uudeksi" rumpaliksi Narada Michael Walden. Narada on jo pitkään ollut yksi suosikkirumpaleistani, joten oli todella mukavaa päästä kuulemaan miehen soittoa myös livenä. Enkä todellakaan pettynyt. Narada mäiski rumpuja sellaisella raivolla ja vimmalla, että moista pääsee harvoin näkemään. Mahtavaa!
Keikka alkoi Mahavishnu Orchestra coverilla eli Eternity's Breath part 1:llä. Harmi vain, että versio oli liian lyhyt, aivan kuten Beckin uudehkolla Ronnie Scott's keikka-DVD:llä.
Alla on kännykkäkameralla otettu melko heikkolaatuinen kuva Jeffin keikalta:
Samalla kun tyhjentelin kännykkäni multimediasisältöä bluetooth-yhteydellä, löysin kuvan myös Elton Johnin hienolta Helsingin keikalta 2009. Tässä The Red Piano kiertueelta otetussa luvattoman kehnolaatuisessa kuvassa Elton on esittämässä Your Song biisiä. Kuva on taltioitu ihan lavan vierestä, noin 3-4 metrin päästä maestrosta:
Jokunen päivä onnistuneen Jeff Beck keikan jälkeen kuulin, että Yardbirds oli esiintynyt Keitelejazzeilla. Minua otti todella pahasti pannuun, sillä olisin mielelläni käynyt tsekkaamassa myös sen keikan. Bändissä ei tosin ole jäljellä enää kuin pari alkuperäistä jäsentä eli Chris Dreja (komppikitara) ja Jim McCarty (rummut), mutta silti se pörrää kuulemieni pätkien perusteella yllättävänkin mukavasti. Ja kukapa voisi unohtaa Over Under Sideways Down biisillä julistetun upean sanoman:
Lohduttauduin kaivamalla esiin yhden kaikkien aikojen hienoimmista biiseistä. Kyseessä oli alkuperäinen psykedeliaklassikko Happenings Ten Years Time Ago vinyylisinglenä vuodelta 1966. Tämä lätty pärähti pyörimään:
Kaikkien näiden vuosienkin jälkeen on pakko todeta: Hyvin se pörrää, hyvin se pöhisee!