Ennen kuin kerron tämän päivän kiinnostavista tapahtumista, otetaan vielä muutama sana eilisestä C64 Manic Minerista. Vaikka pelasinkin aika kehnosti, niin tulin tänään ajatelleeksi, että yhden läpipeluukierroksen ennätystulokseni on luultavasti korkeatasoinen. Syyt ovat seuraavat:
Noiden seikkojen ansiosta olen varma, että tulokseni 31646 kahdenkymmenen pelatun huoneen jälkeen on
erittäin hyvä, mutta eipä siitä sen enempää. Enpä muuten eilen illalla
enää jaksanut alkaa virittelemään VIC-20:ta toimintaan vaikka olinkin
harkinnut tekeväni niin.
Sen sijaan tänään on taas uusi päivä ja uudet kujeet! Ostin legendaarisen Atari 800 tietokoneen, virtalähteen ja kahdeksan pelimoduulia. Atari 800 julkaistiin 1979. Oma yksilöni on todennäköisesti hieman uudempi, sillä siinä on aivan alkuperäisiin koneisiin verrattuna enemmän muistia eli 48 kilotavua sisäänrakennettuna. Sen perusteella kone ajoittunee vuoden 1981 tienoille.
Vaikka Prosessori-lehti hehkuttikin 4/1982 numerossaan Commodore VIC-20:n olevan ensimmäinen kunnollinen kotitietokone, totuus on toisenlainen. Atari 800 on minun mielestäni kiistatta aikansa edistynein kotimikrotietokone. Siinä on todella hyvät grafiikka- ja ääniominaisuudet, jotka ovat oikeastaan Commodore 64:n veroiset. Prosessorina pörrää 6502 kellotaajudella 1,79 MHz. Kuten sanoinkin, uusimmissa versioissa on RAM-muistia 48K. Yhtenä VIC-20:n valttina pidettiin sen "oikeaa kirjoituskonenäppäimistöä", mutta kuten alla olevasta kuvasta käy ilmi, Atari 800:n näppäimistökin on aivan "oikea":
Tietokone on luonnossa todella makean näköinen eivätkä kuvat tee sille täyttä oikeutta. Testatakseni konetta otin esille Synapse Softwaren vuonna 1982 julkaiseman Chicken pelimoduulin:
Sitten avataan Atari 800:n moduuliluukku. Edellinen omistaja totesi, että harvassa tietokoneessa tai konsolissa on nykyään valurautaosia, mutta kuten huomaat, Atari on todella lujaa tekoa ihan fyysisestikin:
Pelimoduuli laitetaan sisään. Päältälatausmekanismi on todella kätevä ja muistuttaa hieman esimerkiksi Spectravideo SVI-728 moduuliluukkua:
Tässä vielä lähikuva Atari 800 logosta ja koneen virtalähteestä:
Sivukuva ennen ja jälkeen videopiuhan kytkemisen:
Harmi kyllä kokeiluni epäonnistui, sillä yllättäen virtatöpseli onkin vanhaa, maadoittamatonta mallia. Tämä ei sovi moderniin pistorasiaan:
Tiedän kuitenkin koneen olevan toimiva, sillä edellinen omistaja demonstroi sitä Donkey Kong pelimoduulilla. Täytyy keksiä tuohon töpseliongelmaan hyvä ratkaisu. Käännyn luultavasti asiansa osaavan sähkömiehen puoleen, sillä itse en tiedä mitä pitäisi tehdä.
Atari 800:n testaus siis keskeytyi, mutta en lannistunut, vaan siirryin seuraavaksi kokeilemaan Commodore VIC-20:ta ja sen 16K lisämuistia. Harmaa piuha vasemmalla kuuluu kasettiasemaan. Musta piuha menee monitoriin. Oikealla näkyy kuinka VIC-1111 16K muistinlaajennusmoduuli on kytketty tietokoneeseen:
Ennen virran laittamista päälle tein vielä lopullisen varmistuksen, että muistinlaajennusmoduuli oli varmasti painettu pohjaan asti kiinni. Sen jälkeen rohkeasti virta koneeseen:
Buutti on onnistunut ja 16K lisämuisti on käytössä! Ruudulla lukee
todisteeksi 19967 BYTES FREE kun ilman laajennusta
vapaita tavuja on vaivaiset 3583. Mahtavaa! Laitoin samantien
Krazy Kong kasetin kasettiasemaan ja annoin LOAD
latauskäskyn:
VIC-20 on löytänyt ohjelman nauhalta ja aloittaa latauksen:
Lataus kesti kauan kuten arvata saattaa. Lopussa kasettiaseman kierroslaskuri
näyttää lukemaa 114:
Peli on menestyksekkäästi ladattu:
Ikävä kyllä olin sen verran muistamaton, etten tajunnut heti etsiä monitorin takaa nappia, jolla kuvan vertikaalista asemaa voi säätää. Krazy Kongin kuva ei nimittäin ollut ihan kohdillaan.
Muutenkin peli oli todella anteeksiantamaton vaikeustasoltaan. En jaksanut pelata montaa peliä, vaan siirryin lataamaan Wunda Walter:ia:
Yllättäen lataus kesti vähemmän kuin Krazy Kongin, vaikka peli on paljon parempi. Voi
olla, että Wunda Walterin koodi on pakattu ja latausrutiini nopeampi. Joka tapauksessa
kierroslukumittari pysähtyi tällä kertaa lukemaan 91:
Tämäkin peli on erittäin vaikea. Minulta vaadittiin monta yritystä, että sain mitään aikaiseksi, ja sittenkin pääsin vain neljänteen tai viidenteen ruutuun. Ennätyslukemiksi tuli 6800:
Seuraavaksi poistin muistinlaajennusmoduulin tietokoneesta, sillä halusin kokeilla moduulipelejä. Aloitin Synapse Softwaren pelillä Shamus, joka vaikuttikin erittäin mielenkiintoiselta. Grafiikka siinä on tietysti perin alkeellinen verrattuna esimerkiksi Commodore 64:n versioon, mutta pelattavuus oli yllättävän hyvä.
Sen jälkeen oli vuorossa Serpentine. Pelissä ohjataan käärmettä ja yritetään vältellä muita käärmeitä. Tarkoituksena on ilmeisesti syödä otuksia, jotka muistuttavat sammakoita. Kun käärme on syönyt sammakon, sen pituus kasvaa. Tietyn pituuden saavutettuaan käärme voi syödä muut käärmeet ja siirtyä seuraavaan ruutuun. Tässä aloitusruudussa pelaajan vihreää käärmettä ei näy, vaan pelkästään viholliset:
Sitten kokeilin peliä nimeltä Choplifter. Olen pelannut aiemmin kuusnelosen versiota ja se on ihan okei, old-school meiningin helikopteripeli. VIC-20:llakin Choplifter on aivan pelattava. Pelissä on tarkoitus pelastaa ihmisiä maasta ja viedä heidät turvaan tukikohtaan. Tehtävää vaikeuttavat tankit ja vihollisen lentokoneet. Kuvassa on VIC-20 version aloitusruutu. Alhaalla näkyy vihollisen tankkeja:
Sitten kokeilin vielä jokusta Commodoren itse julkaisemaa moduulipeliä, mutta ne olivat melko tylsiä. Tässä on näytteeksi Cosmic Cruncher, joka on suora Pac-Man klooni sillä erotuksella, että Pac-Manin tilalla on Commodoren logo ja viholliset ovat jotain avaruuteen liittyviä olioita:
Illan lopuksi päätin vielä ottaa Commodore 64:n käyttöön ja tarttua härkää sarvista. Koska näyttäisi siltä, ettei Manic Miner enää tarjoa minulle riittäviä haasteita, niin seuraava askel on luonnollisesti siirtyminen vaikeampiin peleihin. Se taas aiheuttaa jonkinasteisia pelkotiloja. En todennäköisesti uskalla vielä pelata tosissani China Mineria, mutta jotain olisi keksittävä.
Päädyin Alligata Softwaren Manic Miner klooniin nimeltä Blagger. Se on erittäin vaativa peli, mutta ajattelin ottaa siihen hieman tuntumaa ja siten lieventää pelkotilojani. Tässä nähdään ihan alkuperäinen kasettijulkaisu vuodelta 1983:
Pelin takakannessa mainitaan latauksen kestävän juhlavat 14 minuuttia. Se on melkoinen aika odotella pelaamaan pääsemistä, mutta ei siinä muu auttanut kuin käynnistää lataus. Kasetti tuntuu vielä 27 vuoden jälkeenkin toimivalta:
Kun kasettiaseman kierroslukumittari näytti noin 36 kierrosta, ruudulle ilmestyi hetkeksi tällainen näkymä:
Viimeinkin peli on ladattu. Tässä peli on ns. demo-tilassa, jossa
se esittelee minkälaisia huoneita sillä on tarjottavanaan. Monet
huoneista näyttävät pelottavan painajaismaisilta. Huone
the mad hatters den, joka näkyy alla, on kuitenkin
helppo:
Kasettiaseman laskuri on pysähtynyt hurjaan lukemaan 211:
Pääsin tunnustelusessiossani seitsemänteen huoneeseen asti eikä
sekään käynyt ihan itsestään. Huoneen nimi on jaws 2.
Jostain syystä
muuten Blaggerissa huoneiden numerointi alkaa nollasta, joten seitsemäs oli level 006.
Parhaiksi pisteikseni jäi tänään 6756. Tiedän, että se ei todellakaan ole mitään
kehuskelun arvoista, mutta onhan tämäkin alku:
On selvää, että tarvitsen vielä suunnattoman määrän harjoitusta ennen kuin Blagger alkaa sujua. Peli muistuttaa kyllä Manic Mineria hyvinkin paljon, mutta pelin fysiikka ja yleistuntuma on kokonaan erilainen. Toisin sanoen, esimerkiksi päähenkilön ohjaaminen, painovoima, häviävät tasot ja liikkuminen rullaavalla alustalla ovat kaikki erilaisia verrattuna Manic Mineriin.
Olen varma, että Blaggerin parissa tulee riittämään minulle haasteita pitkäksi aikaa. En tunne oloani ollenkaan itsevarmaksi.