ORIC Manic Miner viimein löydetty

Olen etsinut ORIC-tietokoneen alkuperäistä Manic Miner pelikasettia melko tarkalleen kahdeksan vuotta. Siis keväästä 2010 alkaen. Minulla on kaikki muut kasibittiset alkuperäisjulkaisut, mutta koska ORIC-1 ja Oric Atmos olivat harvinaisia tietokoneita, niin niiden ohjelmistojakin on vaikea löytää. Luin vähän aikaa sitten jostain netistä, että ORIC:in Manic Miner oli yksi viimeisimpiä pelejä, joka julkaistiin ORIC:ille. Jos se pitää paikkansa, niin siinä voi myös olla syy tämän pelin äärimmäiseen harvinaisuuteen: Loppuvaiheessa ORIC:in taru alkoi jo olla ohi ja muut tietokoneet olivat suositumpia, joten Manic Miner ei välttämättä myynyt kovin montaa kappaletta aikanaan.

Oli miten oli, löysin ORIC Manic Minerin ajastetun hakuohjelmani avulla, aivan kuten aiemmin superharvinaisen lerppuversion Trollie Wallie pelistä. Tällä kertaa sain raportin älypuhelimeeni muistaakseni viime torstaina tai perjantaina. En kuitenkaan voinut ostaa Manic Miner peliä Buy It Now valinnalla, sillä myyjä ei tarjonnut sitä vaihtoehtoa. Kohteessa oli silti Make Offer valinta, mikä ahdisti minua. En halunnut alkaa kilpailemaan tarjouksilla ja jännittämään tarjoaisiko joku minua enemmän. Siitä syystä tein heti pienen huudon, jotta Make Offer valinta katoaisi tästä eBay-kohteesta! Suunnitelmani onnistui ja Make Offer mahdollisuutta ei enää ollut.

Olin periaatteessa valmis maksamaan tästä pelistä ison summan ja olisin varmaankin voittanut suoraan tekemällä ison tarjouksen, vaikkapa £100, mutta katsoin paremmaksi voittaa peli huutokaupassa. Silloin summa jäisi luultavasti alhaisemmaksi, sillä ORIC-faneja ja Manic Miner faneja ei ole maailma pullollaan. Tänä iltana klo 21 huutokauppa päättyi ja voitin sen hintaan £35 plus £9 postikulut! Olen siis äärimmäisen tyytyväinen, sillä nyt Manic Miner kokoelmani on täydellinen kasibittisten alkuperäisjulkaisuiden suhteen. Ja muista en olekaan kiinnostunut ollenkaan!

Vannotin äsken myyjää lähettämään pelin kirjattuna lähetyksenä ja hän suostui siihen. Nyt siis kaikki todennäköisyydet ovat puolellani. Lähes varmasti peli tulee saapumaan onnellisesti perille!

Hakuohjelmani on todellakin hyödyllinen. Sen avulla olen löytänyt jo kaksi peliä, joita olen etsinyt pitkään. Automaattinen haku on väsymätön ja se tuottaa lopulta tuloksia. Ei noita hakuja jaksaisi joka päivä käsin eBayssä syöttää!