Live Evil kelanauha ja Blue Max disketti saapuivat

Aiemmassa blogissani Ensi yönä taas hurjaa sähinää eBayssä kerroin, että aioin tavoitella Live Evil kelanauhaa. Sitä seuraavana päivänä sanoin blogissani Live Evil kelanauha voitettu miten onnistuin hankkimaan sen. Tänään postinjakaja sitten toi ovelleni kyseisen albumin pikapakettina. En huomannut katsoa mihin aikaan hän sen minulle kantoi, mutta se oli kuitenkin ennen klo 12.

Sain myös samalla ilmoituksen kirjatusta lähetyksestä ja seurantakoodin loppuosassa oli merkkijono "GB". Päättelin siis, että sen olisi pakko olla kauan etsimäni Synsoft Blue Max Commodore 64 UK diskettiversio. Muutakaan kirjattua tavaraa minulle ei ollut nyt Englannista tulossa. Noudin paketin Hakaniemen postista ja totesin, että yli 17 vuoden etsintä on viimein ohi. Disketti oli todellakin nyt käsissäni! Lisäsin välittömästi kuvan disketistä retropelejäni esittelevälle osiolle sivuilleni. Sinne pääset tästä linkistä. Sivulla ei ole läheskään kaikkia pelejäni, vaan ne, jotka jaksoin kaivaa esille ja kuvata. Erityisesti C-kasettijulkaisuita puuttuu sadoittain.

Miles Davis Live Evil (1971) 3¾ IPS kelanauha saapui siis suoraan kotiini. Kyseessä on sensuroimattomalla kansitaiteella varustettu versio. Ilmeisesti Jenkkilässä on oltu jo pitkään niin vitun hysteerisiä alastomuuden suhteen, että jopa maalattu kansitaide, jossa naisen tissit ovat näkyvissä, on pitänyt sensuroida. Siellähän on järkyttävä määrä erilaisia kiihkoilevia kristillisiä kirkkoja ja uskonlahkoja, joilla voi olla toinen toistaan oudompia uskomuksia ja pakkomielteitä. Se onkin kiistämättä yksi Jenkkilän hirveimpiä piirteitä, siis uskovaisuuden määrä. Mutta bisneksen luvatussa maassa ei ole ihme, että lahkojohtajia viehättää mahdollisuus tienata helppoja taaloja kusettamalla kansaa. Uskonto on hyvä tuote myytäväksi. Siinä ei ole mitään oikeaa tuotetta, josta voisi valittaa ja kuolluthan ei enää vaadi kuluttajansuojaa "siirryttyään rajan taakse".

Joka tapauksessa olen tyytyväinen, että pystyn tekemään jenkkien kanssa bisnestä ja sietämään heitä. On siellä paljon fiksuakin väkeä. Sain muuten eilen helpottavan tiedon. The Who Who's Next (1971) 3¾ IPS kelanauhan myyjältä tuli ilmoitus, että paketti on postitettu New Yorkin osavaltiosta pikakirjeenä. Mikä parasta, lähetys on kirjattu eli se on seurannan piirissä. Onneksi myyjä tajusi tehdä näin. Laitoin hänelle erityiskiitoksen ripeästä toiminnasta ja häneltä tuli ystävällinen vastaus, johon oli vielä lisätty saatesanat "Many blessings". Sain siis siunauksetkin ostamalla 355 dollarin arvoisen kelanauhan. Onneksi niistä "siunauksista" ei sentään laskutettu erikseen!

Tässä vielä lopuksi neljä kuvaa Live Evil kelanauhasta:

miles davis live evil reel box front
miles davis live evil reel box back
miles davis live evil reel tape
miles davis live evil reel box side

Jätin tietenkin molemmille myyjille ylistävät eBay-palautteet. Näin bisnes sujuu mukavasti! Minulla itselläni on muuten tällä hetkellä 651 positiivista palautetta eBayssä ja positiivisten määrä on täydet 100%.