Kaksi suosikkialbumiani pilvessä

Moni tietää, että musiikin kuuntelu pilvessä on erittäin mukavaa ja laajentaa tajuntaa. Tosin John Lennon sanoi Lester Grinspoonille heidän tavatessaan juhlissa, että tohtori Grinspoon oli havainnut vain yhden aspektin kannabiksessa. Grinspoon siis oli todennut Lennonille, että pilvi oli avannut hänen mielensä kuulemaan Beatlesin musiikkia uudella tavalla. Lennon oli vastannut, että sitähän se kannabis tekee, mutta oli myös painottanut, että pilvi myös auttaa häntä musiikin luomisprosessissa ja sen esittämisessä.

Joskus esimerkiksi Black Sabbath ja sen tyyliset bändit luokitellaan "stoner metalliksi". Itse en oikein ymmärrä kyseistä luokittelua. Minusta kannabiksen vaikutuksen alaisena voi kuunnella ja tehdä ihan minkätyyppistä musiikkia (tai muuta taidetta) tahansa. En siis lainkaan koe, että pilvi jollain lailla assosioituisi mihinkään yhteen tyylilajiin.

Olen kuitenkin kuunnellut pilvessä joitakin albumeita selvästi enemmän kuin muita. Yksi kestosuosikkini on jo vuosia ollut Mahavishnu Orchestran ensimmäisen kokoonpanon livealbumi Between Nothingness & Eternity (1973). En pysty kertomaan edes suuntaa-antavaa arviota siitä miten monesti olen sen kuunnellut poltettuani kannabista. Pidän siitä, että tällä albumilla kaikki musiikki on instrumentaalista eli siinä ei ole minkäänlaista sanallista sisältöä sotkemassa puhdasta, universaalia musiikinkuuntelukokemusta. Tämän kokemuksen voi jakaa kuka tahansa, ihminen, eläin tai vaikka varmasti jopa humanoidi mikäli sellaisia jostain avaruuden kolkasta löytyy. Kyseessä on suora, eräällä tavalla kosminenkin kommunikaatio tietoisuuksien välillä.

Laulujen lyriikat ovat aina jollain kielellä esitettyjä ja ellei kieltä ymmärrä, voi kokemus jäädä jossain määrin puutteelliseksi, sillä biisin sanoma voi nojautua vahvasti sanoihin. Instrumentaalisessa musiikissa tätä vaaratekijää ei ole!

Tässä neljä kuvaa Between Nothingness & Eternity C-kasettiversiosta. Tämä on amerikkalainen alkuperäisjulkaisu vuodelta 1973. Valitettavasti ottamieni kuvien laatu on taas aika surkea, mutta kelvatkoon nyt. En jaksa alkaa ottamaan parempiakaan:

mahavishnu orchestra between nothingness and eternity c cassette box front
mahavishnu orchestra between nothingness and eternity c cassette box back
mahavishnu orchestra between nothingness and eternity c cassette side 1
mahavishnu orchestra between nothingness and eternity c cassette side 2

Muistan erään kerran reilusti yli 10 vuoden takaa kun istuin rennosti, mutta keskittyneenä lotus-asennossa sohvallani. Asuin tuolloin Aleksis Kiven kadulla. Olin silmät kiinni ja Between Nothingness & Eternityn CD-versio soi jälleen kerran stereoissa. Olin polttanut kohtuullisen runsaasti White Widow -merkkistä kannabiksen kukkaa. Seurassani ollut nainen ihmetteli, että miten voin kuunnella niin "sekavaa ja levotonta musiikkia". Vastasin, että ei kyseessä ole ollenkaan sekava musiikki enkä minä koe sitä levottomaksikaan, vaan se on kiehtovaa, monipuolista ja mielenkiintoista. Hän sanoi, että siitä ei oikein saa tolkkua vaikka nainen oli pianisti ja laulaja. Hän valmistui myöhemmin ammattimuusikoksikin.

En siis todellakaan väitä, että minäkään olisin erityisen hyvin kärryillä kyseisen albumin rakenteesta, mutta kuunnellessani sitä tunnen silti, että muistan ja tiedän aika hyvin miten musiikki jatkuu eteenpäin. Todistaakseni, että musiikki ei ole sekavaa, sanoin jotain seuraavanlaista: "Kuuntele minua! Siirtymä biisin perusriffiin tapahtuu...". Sitten odotin muutaman hetken, nostin käteni ilmaan ja huudahdin: "NYT!!!". Ja olin kuin olinkin oikeassa, perusriffiin siirtymä tapahtui täsmälleen siinä kohdassa kun olin heilauttanut kättäni ja sanonut sen tapahtuvan. Nainen ilahtui ja kysyi: "Miten saatoit tietää tuon?". Vastasin, että en tiedä miten sen tiesin.

Miles Davisin albumia In A Silent Way (1969) olen myös kuunnellut pilvessä lukemattomia kertoja. Se on hyvin rauhoittava levy, joka kestää toistuvia kuuntelukertoja erittäin hienosti.

Nuo kaksi siis ovat jostain syystä nousseet omiksi suosikeikseni pilvessä, mutta toki olen kuunnellut vaikka mitä muutakin. Myös laulettuakin musiikkia, eli en ole mitenkään instrumentaalipuristi musiikkimaussani, vaan kelpuutan monenlaisen musiikin. Sanon tässä vain, että Between Nothingness & Eternity ja In A Silent Way ovat sattuneet useimmiten kuunneltaviksi. En ole kyllästynyt niihin lainkaan enkä usko, että niin tulee koskaan käymäänkään.