Manic Miner T-paita saapui

Noin seitsemän ja puoli vuotta sitten kirjoitin aiemmassa blogissani Tyylikäs T-paita hankittu kuinka olin hankkinut eBayn kautta Englannista Manic Miner aiheisen mustan paidan. Tuo paita palveli monta vuotta hyvin ja olen jo senkin jälkeen ostanut toisen paidan samasta retropeliteemasta.

Reilu viikko sitten päätin tilata kolmannen Manic Miner -teemaisen T-paidan ja tällä kertaa väriksi valikoitui käytännön pakosta punainen. Muita värejä ei ollut nyt tällä myyjällä saatavilla. Paketti oli sen verran pieni, että posti kantoi sen äsken kotiini ja se mahtui postiluukusta sisään.

Tässä kuva paidasta:

manic miner red shirt

Olen kasvattanut melko suuren parran. Siihen on muistaakseni mennyt aikaa reilut neljä vuotta. En ole lyhentänyt tai trimmannut sitä ollenkaan lukuunottamatta ihan paria satunnaista kertaa, jolloin pieni osa parrasta on mennyt pahasti takkuun. Silloin olen poistanut pienen karvapallon saksilla.

En myöskään leikkaa hiuksiani ollenkaan. Tällä toiminnalla on etuja:

Haittapuolena tietysti on se, että pitkiin hiuksiin kuluu enemmän shampoota ja niiden kuivuminen kestää kauemmin.

Vaatteitakin ostan äärimmäisen harvoin. Käytännössä hankin uusia vain kun edelliset ovat kuluneet ihan loppuun. Tämä on ekologista ja eettistä. En kuluta turhuuksiin. Oletkin varmaan huomannut, että tämä ei ole mikään muotiblogi. Kirjoitan vaatteista yli seitsemän vuoden välein jos aina silloinkaan.