Mitä menestys tenniksessä vaatii?

Tennis on monessa suhteessa vaativa laji. Jos ajatellaan vaikkapa juoksua tai hiihtoa, niin niissä on melko yksinkertainen vaatimusprofiili. Pikajuoksu vaatii nopean genetiikan ja voimakkaan ruumiinrakenteen. Kestävyysjuoksu ja hiihto taas vaativat kestävyyden mahdollistavan genetiikan ja kevyen ruumiinrakenteen. Ahkera, kurinalainen, oikein tehty harjoittelu on tietysti niissäkin ehdoton vaatimus menestykseen. Samoin riittävä lepo, terveet elämäntavat ja ravinto. Voisi ehkä lisätä myös doping-aineiden käytön vaatimusten listaan jos rehellisiä ollaan ja tavoitteena on todellinen maailman kärki.

Olen nuorempana pelannut tennistä silloin kun olin vielä kevytrakenteinen ja hyvässä kunnossa. Olen nostanut jo 14-vuotiaana penkkipunnerruksessa 87,5kg painaessani itse noin 58kg. Tulos on ikäluokan ja oman painon huomioon ottaen melkoisen hyvä. Tulosta ei ole nostettu voimanosto- tai penkkipunnerruskilpailuissa, vaan se oli ihan ns. salipenkkiä kavereiden valvonnassa. Olen kuitenkin ollut aina hyvin tarkka, etten "fuskaa" penkkipunnerruksessa, joten tankoa ei ole missään nimessä pompautettu rinnalta pukkaamalla kuten usein näkee saleilla tehtävän. Toisaalta on tunnustettava, että vaikka tanko pysähtyikin rinnalla, se ei ehkä ollut siinä riittävän pitkään, jotta nosto olisi kelvannut virallisissa kisoissa. Minulla oli myös tuolloin aika hyvä penkkipunnerruskestävyys suhteessa maksiminostoni määrään. Pystyin punnertamaan 72,5kg kymmenen kertaa ja 82,5kg meni peräti kolme kertaa.

Olin kai todellinen urheilufanaatikko ja treenasin kuntopuolta kuin hullu. Lepäsin liian vähän, koska uskoin lapsellisesti, että enemmän harjoittelua on aina parempi. Cooperin testissä en ollut mitenkään poikkeuksellinen huippu, mutta 18-vuotiaana juoksin 3250m, joka on kuitenkin kohtuullisen hyvä tulos sen ikäiselle harrastajalle, jonka pääpaino oli tenniksessä eikä juoksussa. Jos olisin treenannut vain juoksua ja levännyt oikein, niin eiköhän tulos olisi parantunut. Kiitettävän suorituksen rajanahan tuossa 12 minuutin juoksussa pidetään yleensä 3000 metriä eli se sentään ylittyi selvästi. Jälkikäteen jos spekuloidaan, niin piikkarit jalassa nopealla 400 metrin radalla olisin voinut yltää 3300 metriin. Tuo 3250m on juostu epästandardilla 300 metrin tiilimurskaradalla tavallisilla Adidaksen lenkkareilla. Mutta karu tosiasia on, että spekulaatio on spekulaatiota. Kaikkeni tuolloin annoin ja tulokseksi jäi se 3250m.

Olin kuitenkin voimiltani riittävän vahva ja kestävyydeltäni riittävän sitkeä, että minulla ei ollut koskaan fyysisen jaksamisen kanssa ongelmia tenniskentällä. Jaksoin kesäisin painaa kahdet pitkät tennistreenit massakentällä ja siihen tuli vielä päälle fysiikkatreenit, joita tein hyvin tunnollisesti. Ongelmani pelaajana oli huono psyyke eli vaadin itseltäni kentällä liikoja ja stressasin hullun lailla jos peli ei sujunutkaan - hävisin monta matsia ihan "kipsaukseen" eli jännitykseen. Olen tässä nyt kuitenkin eksynyt lavertelemaan taustatietoja itsestäni kun blogini aihe on se mitä tennis ylipäänsä pelaajaltaan vaatii. Tarkastellaan siis tuota asiakokonaisuutta seuraavaksi.

Olen analysoinut tämän ongelmakentän aika tarkasti näin aikuisiässä. Nuorena en siihen kyennyt. Tennis vaatii:

  1. Raakaa fyysistä kuntoa (riittävä voima lyönteihin, nopeus palloihin ehtimiseen ja kestävyys ettei väsy matseissa)
  2. Koordinaatiota ja rytmitajua (lyöntien mekaniikka on oltava harjoiteltu niin hyvin, että se tulee ns. selkäytimestä yhtään miettimättä. Lisäksi lyönnit pitää ajoittaa hyvin tarkkaan, jotta osumakohta on aina oikeassa kohdassa suhteessa vartaloon)
  3. Strategista osaamista (pitää keksiä minne pallo kannattaa lyödä yksittäisissä palloralleissa ja lisäksi pitää koko ajan olla käsitys matsin yleisestä strategiasta eli esimerkiksi siitä pyritäänkö verkolle, pelataanko lyhyitä pisteitä vai pitkiä pisteitä jne. Strategiaa on myös kyettävä muuttamaan reagoiden vastustajan toimintaan)
  4. Psyykkistä kovuutta (tennis on erittäin herkkä laji kaikenlaiselle hermoilulle ja stressille. Ne sekoittavat lyönnit ja liikkumisen, joten mestaripelaajien on kyettävä selviytymään yleisön edessä tilanteissa, joissa peli sujuu hyvin ja myös tilanteissa, joissa se ei suju hyvin. Molemmat tilanteet voivat olla ongelmallisia. Hyvin sujunut peli tuudittaa helposti ns. hyvän olon tunteeseen ja keskittyminen voi herpaantua. Huonosti sujunut peli taas voi johtaa jännitykseen, jolloin peli alkaa sujua vielä huonommin. Huippupelaajat myös saavat itsestään eniten irti painetilanteissa ja kykenevät nostamaan pelinsä tasoa tärkeissä ratkaisupalloissa)
  5. Rahallista panostusta (on valitettava tosiasia, että tennisvuorot varsinkin sisähalleissa ovat rajallisia ja niiden hinta on yleensä kova. Tunteja tarvitaan runsaasti. Lisäksi pallot kuluvat nopeasti ja niitä tarvitaan uusia. Samoin mailoja pitää jännityttää uudelleen jatkuvasti)

On äärimmäisen vaikeaa löytää yksilöitä, jotka täyttäisivät kaikki edellämainitut vaatimukset. Ja vaikka tällainen pelaajakandidaatti löytyisikin, on aina olemassa se mahdollisuus, että vakava loukkaantuminen lopettaa kehityspyrkimykset ja katkaisee uran. Suomessa ei ole tällä hetkellä yhtään hyvää kaksinpelaajaa ja yksi syy tähän on juuri loukkaantuminen. Henri Kontinen oli aika lupaava kaksinpelaaja ja olisi kenties saattanut nousta korkeallekin, mutta hänen polvensa ei kestänyt kaksinpelin fyysistä rasitusta. Nelinpelissä liikkuminen on erilaista ja sitä on vähemmän, joten siinä pelimuodossa Henkka on pystynyt nousemaan ihan kirkkaimpaan kärkeen. Hänhän on tätä kirjoitettaessa nelinpelissä ATP Rankingissa maailman ykkönen. Kontisella on myös meriittinään Grand Slam turnausvoitto Australiasta tämän vuoden tammikuussa ja viime vuoden lopulla Kontinen voitti aussiparinsa John Peersin kanssa epävirallisen maailmanmestaruuden eli Lontoon lopputurnauksen, johon päästettiin mukaan vain maailman huippuparit.

Suomen kirkkain tennistähti on silti edelleen pääasiassa kaksinpeliin keskittynyt Jarkko Nieminen. Hän oli parhaimmillaan ATP Rankingissa sijalla 13 ja hänen paras saavutuksensa lienee kahdeksan parhaan joukkoon selviytyminen Wimbledonissa. Pari pienempää turnausta Jarkko voittikin ja oli useita kertoja finaalissa häviävänä osapuolena. Valitettavasti Suomen tenniksen tulevaisuus kaksinpelissä tuntuu aika hämärältä. Kuten mainitsin, tennispelaajalta vaaditaan erittäin laajaa osaamisprofiilia ja epäonnistumista yhdellä osa-alueella ei pysty välttämättä paikkaamaan olemalla hyvä muissa. Huipulla pärjääminen vaatii, että kaikki palaset loksahtavat kohdalleen.

Tennis on huippupelaajille äärimmäisen tuottoisa laji eli pärjäämällä isoissa turnauksissa tienaa helposti rahaa niin paljon, että sillä pärjää koko loppuelämänsä. Tänä kesänä Ranskan Avoimissa nähtiin naisten kaksinpelin puolella todellinen sensaatio kun Latvian nuori Jelena Ostapenko yllätti koko tennismaailman voittamalla mestaruuden. Sitä ennen Jelena oli voittanut vain alimman tason surkeita pikkukisoja, joissa oli jaettu parin tuhannen euron palkkioita. Voittamalla Grand Slam mestaruuden Jelena toteutti kerralla unelmansa, kirjasi nimensä suurten tennislegendojen listaan ja kuittasi palkintorahaa reilut kaksi miljoona euroa. Siihen tulee sitten vielä päälle mainostuloista saatavat tulot kun maine kasvoi tuntemattomuudesta voittajaksi. Se oli unelman toteutuminen Jelenalle ja vastaavasta menestyksestä haaveilee moni. Toisin sanoen, yrittäjiä on paljon. Jo pelkkä raha motivoi monia tekemään parhaansa ja saa heidät treenaamaan hullun lailla. Siksi myös menestyksen saavuttaminen tuntuu olevan harvojen etuoikeus.

En tiedä näenkö tenniksessä enää koskaan suomalaista kaksinpelaajaa, joka yltäisi Jarkko Niemisen saavutuksiin.