Kalevi Kolttosen fuzz-pedaalikokoelma

Tämä blogikirjoitus tulee olemaan hyvin kuvapainotteinen. Ei siksi, että tässä tapauksessa kuvat kertoisivat enemmän kuin tuhat sanaa, vaan siksi, että tässä tapauksessa minulla ei ole kovin paljon sanallista kerrottavaa fuzz-pedaaleistani. En aio pröystäillä niiden hinnoilla enkä muista mistä, miten ja milloin olen ne hankkinut. Olen jo pitkän aikaa sitten tullut siihen tulokseen, että soundien kuvaileminen sanallisesti on liian subjektiivista ja merkityksetöntä. Mikään sanallinen kuvaus ei voi kunnolla kertoa pedaalin etsijälle miltä se sitten lopulta kuulostaa. Soundien kohdalla kyse on myös monesta eri tekijästä. Fuzz-pedaalit, kuten muutkin efektipedaalit, kuulostavat erilaisilta riippuen soittajasta ja siitä signaaliketjusta mihin pedaali sijoitetaan. Liian moni tekijä vaikuttaa siis asiaan, jotta sanallinen kuvaus tekisi oikeutta pedaalille.

Entä YouTubessa ja muissa palveluissa oleva demot ja ääninäytteet? Voiko niihin luottaa? Olen sitä mieltä, että ne ovat jonkinlainen parannus sanallisiin kuvauksiin, mutta silti niissäkin on suuri merkitys ainakin seuraavilla tekijöillä:

  1. Kuka ääninäytteet soittaa? (aloittelija, keskinkertainen soittaja, hyvä harrastaja, taitava ammattilainen, jne.)
  2. Minkä tyyppistä musiikkia soitetaan?
  3. Millainen on signaaliketju? (plektra, sähkökitara, kielet, mikrofonit, muut käytetyt efektit, efektien keskinäinen järjestys, vahvistin, kaiutinkaappi, jne.)
  4. Millaiset parametrit ja asetukset signaaliketjun laitteissa on nauhoitettaessa?
  5. Miten ääninäyte on nauhoitettu ja onko sitä muokattu? (esim. halvat huonot mikrofonit, hyvät mikrofonit, mikrofonien sijoittelu, tallennuslaite, äänieditointi)
  6. Millä laitteistolla ääninäyte lopulta kuulijalle toistetaan? (esim. älypuhelin, tabletti, kuulokkeet, laadukas stereosysteemi)

Ehkä kuitenkin uskallan kuvailla yhdellä laajamerkityksisellä sanalla, että kaikki fuzz-pedaalini ovat vintage-henkisiä. Ne soveltuvat hyvin ns. classic rock tyyliin, psykedeeliseen rockiin, stoner metalliin, vanhaan progeen ja ylipäänsä kaikkeen 1960-1970-luvun musiikkiin. Tämä ei silti tarkoita, etteikö niillä voisi soittaa modernimpaakin musiikkia. Kuten sanoin, soundi on kiinni niin monesta eri tekijästä, että tarkkoja määritelmiä on mahdotonta antaa. Osa pedaaleistani on ihan aitoa ja arvokasta vintagea 1960- ja 1970-luvulta, osa niistä taas on paljon uudempaa tuotantoa. Yhteistä niille on myös se, että jokainen kuvissa oleva fuzz-pedaali on korkealaatuista työtä. Yhtään digitaalista "mallintavaa" pedaalia ei tästä joukosta löydy, vaan kaikki ovat perinteistä analogista tekniikkaa, jota kitaristit edelleen kovasti rakastavat ja hyvästä syystä.

Aloitetaan Fulltonen tekemillä moderneilla ns. kloonipedaaleilla. Nämä kaikki ovat alkuperäisiä 1990-luvun alun ns. mk1 big box julkaisuja ja ne on tehty käsityönä Kaliforniassa, USA:ssa. Fulltone '69 ja Fulltone '70 ovat periaatteessa kopioita Dallas Arbiter Fuzzface pedaaleista. Fulltone Soul-Bender taas on varhaisten Colorsound Tone Benderien klooni. Soul-Benderissä on säilytetty se outous, joka varhaisissa Tone Bendereissäkin on, eli sen Tone-säätö toimii päinvastoin kuin kaikissa muissa pedaaleissa: Vasemmalle käännettäessä diskantti korostuu ja oikealle käännettäessä basso. En oikein osaa sanoa oliko Mike Fullerin järkevää kloonata Tone Benderien omituisuus näin tarkkaan, mutta näin se nyt kuitenkin on. '69 pedaalissa on monesta muusta fuzz-pedaalista poiketen erillinen Bias-nuppi. Kommentoin sitä sen verran, että ei siitä haittaakaan ole, mutta omissa testeissäni en ole havainnut sillä olevan minkäänlaista vaikutusta soundiin. Keskimmäisen Fulltone '70 pedaalin kuva on muuten taas kerran kärsinyt hieman salamavalon heijastumasta:

Fulltone big box fuzz pedals 69, 70 and Soul-Bender

Seuraavassa kuvassa on kaksi lähes identtistä japanilaista pedaalia 1970-luvulta: Ibanez Standard Fuzz ja valmistajamerkitön Fuzz Machine. Nämä pedaalit ovat sisäiseltä rakenteeltaan samanlaisia ja ainoa ero onkin niiden hieman erilaisessa ulkoisessa olemuksessa. Tämä pedaali on Wikipedian mukaan elektroniikaltaan pitkälti samanlainen kuin myöhemmissä kuvissa oleva Univox Super-Fuzz:

Ibanez Standard Fuzz and Fuzz Machine

Tästä kuvasta selviää miten pedaalit eroavat ulkoisesti:

Ibanez Standard fuzz and Fuzz Machine titles

Seuraavassa kuvassa on minun harvinaisin ja ylivoimaisesti kallein fuzz-pedaalini eli Marshall Supa Fuzz vuodelta 1967. Kyseessä on Englannissa käsin tehty upea vintage-laite, joka on sisäisesti kunnostettu ja täysin toimiva. Tiedän, että joidenkin keräilijöiden mielestä pedaaleissa kuuluisi olla kaikki alkuperäistä, kondensaattoreista alkaen. Mutta kun pedaali on 49 vuotta vanha, niin sen elektroniset komponentit alkavat väkisinkin hapertua toimimattomiksi. Minä ajattelen samoin kuin vanhojen autojen keräilijät: Käytetään alkuperäisiä osia siellä missä voidaan ja siellä missä ei voida, käytetään uusia vastaavia osia. En näe mitään järkeä pitää kaapissa vintage-pedaalia, jossa on alkuperäiset osat ja joka on siksi rikkinäinen. Paljon mieluummin annan asiantuntevan sähköteknikon vaihtaa kuluneet ja rikkoutuneet osat uusiin ja toimiviin. Toisin sanoen, minulle on tärkeää, että vintage-pedaali toimii. Supa Fuzzia on käyttänyt moni aikansa huippukitaristi kuten Jimi Hendrix, Jeff Beck, Eric Clapton, Pete Townshend ja Genesiksen Steve Hackett. Ainoa negatiivinen asia pedaalistani selviääkin kuvasta eli Volume-nupin metallinen hattu valitettavasti puuttuu. "Filter" tarkoittaa fuzz-efektin määrää:

Marshall Supa Fuzz

Univox Super-Fuzz pedaalia on valmistettu valehtelematta kymmenillä eri merkeillä. Vasemmalla on mk1 Super-Fuzz May Fair valmistajan merkillä. Se on 1960-luvun lopusta ja valmistettu Japanissa. Oikealla puolestaan on Univox Super-Fuzz mk2 1970-luvun alusta. Sekin on valmistettu Japanissa. Pete Townshend käytti Univox Super-Fuzz pedaalia The Whon loistavalla live-levyllä Live At Leeds ja muutenkin hän käytti sitä 1970-luvulla paljon The Whon keikoilla:

May Fair Super-Fuzz and Univox Super-Fuzz mk2

Vasemmalla on kaksi Vox Tone Bender V828 fuzz-pedaalia 1960-luvun lopusta. Niissä "Attack" tarkoittaa fuzz-efektin määrää. Aivan ensimmäisiin 1960-luvun puolivälin Tone Bendereihin minulla ei suoraan sanottuna ole varaa. Ne kuuluvat miljonääreille tai hulluille. Joillakin sivustoilla varhaisimmista malleista saatetaan pyytää jopa 5000 Englannin puntaa. Minulla on sellaiselle rahalle muutakin käyttöä kuin laittaa se vanhaan Tone Benderiin. Oikealla on Jen Fuzz, joka on sama pedaali kuin V828, mutta vain eri nimellä. Nämä kaikki kolme pedaalia ovat samalta aikakaudelta ja ne on valmistettu Italiassa. Jen-tuotemerkillä on tehty myös niitä wahwah-pedaaleita, joita aiemmin tehtiin Voxin nimellä. Käsitykseni on, että tuotanto oli halvempaa siirtää Italiaan, mutta laadullisesti taso ei siirron takia laskenut, sillä komponentit olivat samoja eikä sillä ole mitään merkitystä missä maassa pedaali koottiin. Niinpä Jen on yhtä hyvä kuin Vox, mutta usein halvempi. Nämä kolme pedaalia ovat muuten 100% iskussa, mutta kuten näkyy, keskimmäisen Voxin Attack-nuppi ei ole alkuperäinen. Tätä ei pedaalin myyjä minulle aikanaan kertonut ja vaadinkin siksi alennusta hintaan ja sen myös sain:

Vox Tone Bender pair and Jen Fuzz

Viimeisenä on oranssi Roger Mayer Axis Fuzz. Tämä pedaali ei ole 1960-luvun alkuperäinen, vaan se on paljon myöhempää uustuotantoa, mahdollisesti 1990-luvulta. Roger Mayerhan oli se kuuluisa sähköinsinööri, joka suunnitteli ja muokkasi eri pedaaleita Jimi Hendrixin tarpeisiin. Tämä pedaali on itsensä Roger Mayerin käsin tekemä Englannissa:

roger mayer axis fuzz hand built in the uk roger mayer axis fuzz hand built in the uk bottom

Jos ei näillä fuzz-pedaaleilla pärjää classic rockin maailmassa, niin vika on varmasti soittajassa. Mietit ehkä onko minulla näiden joukossa jotain suosikkia, joka olisi ylitse muiden. Suoraan sanottuna nämä kaikki pedaalit ovat omalla tavallaan hyviä. Jos saisin pitää vain yhden, niin se olisi ehkä Fulltonen Soul-Bender. Mutta jos minulta kysyttäisiin toisena päivänä, niin vastaus voisi olla erilainen. Siksi olen päättänyt pitää kaikki nämä fuzz-pedaalit.

Ja nyt kun aloin tarkemmin ajattelemaan asiaa, niin olinkin unohtaa listasta fuzz-pedaalin, joka itse asiassa on klassikko ja ensimmäinen fuzzini. Se on tietenkin Electro-Harmonixin Big Muff. Tästä pedaalista on tehty lukemattomia eri versioita, mutta tämä on 1970-luvulta ja valmistettu USA:ssa. Pari ruuviakin on jäänyt jonnekin matkan varrelle, mutta kotelo pysyy kyllä kasassa:

Electro Harmonix Big Muff 1970s USA

Se olikin oikeasti viimeinen fuzz-pedaali tällä listalla. Onhan noita vuosien varrella kertynyt useita. Luultavasti liikaakin, mutta en halua luopua mistään.

Ei! Ei sekään oikeasti ollut se viimeinen pedaali. Vielä löytyi kaapin perukoilta yksi fuzz. Tämä on Ibanez OD-850 mk1 1970-luvun puolivälistä ja se on tietenkin valmistettu Japanissa kuten kaikki Ibanez-tuotteet. "OD" ja "OVERDRIVE" kyllä lukevat pedaalissa, mutta siitä huolimatta tämä on fuzz-pedaali. Joskus nimet ovat erittäin harhaanjohtavia ja tässä tapauksessa näin on.

Ibanez OD-850 mk1